5/08

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     

    TIETEENTEKIJÖIDEN LIITON JÄSENKYSELYN 2007 TULOKSIA

    Apurahalla työskentely lisääntynyt

    Apurahalla tehdään yhä enemmän jatkotutkintoja ja tutkimusta. Jatkotutkinnon suorittaneista Tieteentekijöiden liiton jäsenistä peräti 81,4 % on työskennellyt jossain vaiheessa apurahalla. Apurahatutkijoiden määrä on noussut selvästi kolmen vuoden takaiseen jäsenkyselyyn verrattuna. Apurahakaudet ovat myös pidentyneet.

    Juuri valmistuneet jäsenkyselyn tulokset osoittavat, että yliopistotyöpaikoilla ei voida hyvin. Melkein puolet kyselyyn vastanneista oli kokenut jonkin verran tai paljon työuupumusta Yli puolet oli harkinnut uran vaihtoa.

    Tieteentekijöiden liitto on suorittanut koko jäsenistölle suunnattuja jäsenkyselyjä kolmen vuoden välein vuodesta 1998 alkaen. Viimeisimmässä joulukuussa 2007 toteutetussa jäsenkyselyssä tietojen keruun ajankohta muutettiin huhtikuusta marraskuuhun. Jäsenkyselyssä selvitettiin muun muassa jäsenistön koulutusta, palvelussuhteita, palkkausta, työllisyyttä, työaikoja ja työhyvinvointia sekä näkemyksiä palkkausjärjestelmistä ja niiden toimivuudesta. Poikkileikkaustutkimuksen ajankohta oli marraskuu 2007. Tutkimuksen tekivät YTT Antero Puhakka ja KL Juhani Rautopuro Joensuun yliopistosta.

    Kysely postitettiin joulukuussa Tieteentekijöiden liiton Suomessa asuville jäsenille. Lomakkeita postitettiin kaikkiaan 6453 (kokonaisjäsenmäärä 6527). Lomakkeen ruotsinkielinen versio postitettiin liiton ruotsinkielisille yhdistyksille. Kyselyyn vastasi 32,5 % (2097) lomakkeen saaneista jäsenistä. Vastusprosentti on muutaman prosenttiyksikön pienempi kuin vuoden 2004 kyselyssä. Jäsenyhdistysten vastausprosentit vaihtelivat 14,7 % - 44,8 %:iin. Katoanalyysia ei voitu luotettavasti suorittaa, koska kysely suoritettiin nimettömänä. Tulokset kuvaavat siten kyselyyn vastanneita, eivätkä ole välttämättä täysin yleistettävissä koko jäsenistöön.

    Naisten määrä lisääntyy

    Koko Tieteentekijöiden liiton jäsenistöstä naisia on 59,2 %. Naisten osuus liiton jäsenistöstä on ollut selvässä nousussa jo pitkään, ja vuoden 2004 tilanteeseenkin verrattuna kasvua on tapahtunut parin prosenttiyksikön verran. Osaltaan tämä selittyy sillä, että liiton potentiaalinen jäsenkunta on selvästi muuttunut naisvaltaisemmaksi etenkin yliopistoissa. Liitto on myös onnistunut saamaan osansa tästä naisten lisääntymisestä omaan jäsenkuntaansa. Kun verrataan liiton jäsenmäärän kasvua yliopistojen relevanttien henkilöstöryhmien määrän kasvuun, on liiton jäsenmäärä kasvanut suhteellisesti enemmän. Liiton jäsenrekrytointi on siis ainakin jossain määrin onnistunut.

    Kyselyyn vastanneista 36,6 % oli miehiä ja 63,4 % naisia, joten naiset ovat jonkin verran useammin vastanneet kyselyyn. Koko jäsenistön keski-ikään (42,3 vuotta) verrattuna kyselyyn vastanneet olivat jonkin verran nuorempia (41,5 vuotta). Naiset ovat jonkin verran nuorempia kuin miehet (40,8 vs. 42,6 vuotta). Vastanneista lähes joka kahdeksas nainen on alle 30-vuotias, kun miesjäsenistä vain joka kahdestoista on alle 30-vuotias. Vuoden 2004 tilanteeseen verrattuna sekä jäsenistö että vastaajat olivat keskimäärin noin 1,5 vuotta vanhempia.

    Koulutustaso nousee koko ajan

    Tieteentekijöiden liiton jäsenistö on korkeasti koulutettua jopa yleiseen akavalaiseen tasoon verrattuna. Kaikista akavalaisista työvoimaan kuuluvista joka kuudestoista on suorittanut tieteellisen jatkotutkinnon. Tieteentekijöiden liiton jäsenistä tieteellisen jatkotutkinnon on suorittanut yli puolet (ks. kuvio 1).


    Kuvio 1. Tieteentekijöiden, akavalaisten ja koko työvoiman koulutusasteet

    Jäsenistön koulutustaso on kasvanut jatkuvasti. Vuonna 1998 hieman yli neljännes (26,5 %) oli suorittanut tieteellisenä jatkotutkintonaan tohtorin tutkinnon. Sen jälkeen tohtorin tutkinnon suorittaneiden määrä on lisääntynyt noin 5 prosenttiyksikön verran kolmen vuoden välein tehdyissä kyselyissä (v. 2001: 31,6 %; v. 2004: 36,6 %). Viimeisimmässä jäsenkyselyssä tohtorin tutkinnon suorittaneita on jo 42,8 % vastanneista. Miehet ovat suorittaneet selvästi useammin jatkotutkintoja kuin naiset. Miehistä peräti 64,2 %:lla on tieteellisen jatkotutkinto, ja tohtoreitakin oli yli puolet (53,6 %). Vaikka naiset ovat suorittaneet vähemmän jatkotutkintoja kuin miehet, ovat hekin erittäin korkeasti koulutettuja. 45 %:lla on tieteellinen jatkotutkinto ja yli joka kolmannella naisella (36,7 %) on tohtorin tutkinto. Tieteentekijöiden liiton naisjäsenillä on tieteellinen jatkotutkinto seitsemän kertaa useammin kuin kaikilla akavalaisilla.

    Jäsenkyselyssä kartoitettiin myös jatko-opintojen suorittamista. Lähes neljä kymmenestä (39,3 %) vastaajasta suorittaa jatko-opintoja. Naisten osuus jatko-opintojen suorittajista on selvästi suurempi kuin miesten, sillä naisista 42,1 % suorittaa jatko-opintoja kun miehillä vastaava osuus on hieman yli kolmannes (34,1 %). Tätä eroa selittää se, että miehistä selvästi suurempi osa oli jo tehnyt omat jatko-opintonsa. Maistereista kaksi kolmesta (63,2 %) suorittaa jatkoopintoja. Lisensiaateista kolme neljästä (73,6 %) jatko-opiskelee ja tohtoreistakin joka kahdeskymmenes (5,7 %) suorittaa jonkin toisen alan jatko-opintoja. Koulutustasoittain tarkasteltuna ei miesten ja naisten välillä ollut eroja jatko-opintojen suorittamisessa. Liiton jäsenistön koulutustason voidaan siis olettaa jatkossa entisestäänkin nousevan. Kuviossa 2 esitetään vastaajien ilmoittamat tavat rahoittaa jatko-opintojaan. Kovin ammattimaisena ei tutkijanuran rakentamista siten ainakaan vielä voida pitää.


    Kuvio 2. Jatko-opintojen rahoituslähteet, prosentteina

    Käynnissä olevien jatko-opintojen rahoituksessa on selviä eroja sukupuolten välillä. Kun miehistä neljännes (26,4 %) on rahoittanut jatko- opintojaan apurahoilla, on naisista yli kolmannes (35,3 %) käyttänyt tätä kanavaa. Miehistä puolestaan kolmasosa (34,5 %) on tehnyt jatkotutkimustaan työn ohella tai vapaa-ajalla, kun naisista hieman yli neljännes (26,2 %) on rahoittanut tutkimustaan tällä tavoin. Myös iällä oli suuri merkitys jatko-opintojen rahoitukseen. Jatko-opintoja suorittavat jakautuvat iän mukaan selvästi siten, että ulkopuoliset rahoittajat näyttävät suosivan nuorempia. Vanhemmat ikäryhmät rahoittavat jatko-opintonsa muusta työstä saatavalla palkalla ja tekevät jatkotutkimustaan siten omalla vapaa-ajallaan.

    Tieteentekijät työelämässä

    Kyselyyn vastanneista tieteentekijöistä yli neljä viidestä (81,4 %) oli palkkatyössä marraskuussa 2007. Tärkein työllistäjä oli yliopistosektori, joka sisältää käytetyssä luokittelussa myös Suomen Akatemian. Vaikka yli neljä viidestä (81,3 %) työssä olevasta vastaajasta on yliopistosektorin palveluksessa, on osuus pienentynyt hieman edelliseen kyselyyn (85 %) verrattuna. Jatkotutkinnon suorittaneiden osalta yliopistoihin työllistyneiden osuus on vielä pari prosenttiyksikköä suurempi.

    Yleisimmät nimikkeet olivat Virka- tai työsopimussuhteinen tutkija (14,3 %/edellinen 20%), tutkijakoulutettava (12,2 %, edellinen 9,0 %) sekä lehtori (6,6 %) ja yliassistentti (6,4 %). Muutokset edellisiin kyselyihin ovat huomattavat. Yksittäisistä nimikkeistä assistentti-nimike kuvaa kenties selvimmin suurta yliopiston muutosta. Vuoden 1998 kyselyssä joka kuudes tieteentekijä oli assistentti, vuonna 2001 joka yhdeksäs, vuoden 2004 kyselyssä joka kymmenes ja nyt assistentteja on enää joka kahdeksastoista (5,7 %). Kota-tietokannan mukaan assistenttien tekemien henkilötyövuosien määrä on vähentynyt vuosien 1998-2007 välisenä aikana lähes kolmanneksen. Tieteentekijöiden liiton jäsenkunnan heterogeenistymistä kuvaa hyvin se, että virkatai työsopimussuhteisten tutkijoiden, tutkijakoulutettavien ja assistenttien yhteenlaskettu osuus vuoden 1998 jäsenkyselyssä oli lähes puolet (47 %), vuonna 2001 41 %, vuonna 2004 39 % ja vuonna 2007 enää alle kolmannes 30,2 %. Liiton jäsenmäärä on kuitenkin kasvanut koko ajan. Uudet jäsenet rekrytoituvat siten eri nimikkeistä kuin aiemmin

    Lehtoreiden määrä on lisääntynyt selvästi liiton jäsenistössä edelliseen jäsenkyselyyn verrattuna. Nimiketasolla tarkasteltuna lehtorit ovat liiton kolmanneksi suurin nimike. Yhtenä tekijänä lehtoreiden määrän lisäämisessä on todennäköisesti se, että viime vuosina on eri yliopistoissa entistä enemmän muutettu sekä assistenttien että yliassistenttien virkoja lehtorin tai Helsingin yliopistossa yliopistonlehtorin viroiksi. KOTA-tietokannan tietojen mukaan vuosien 1998-2007 välisenä aikana esimerkiksi yliassistenttien henkilötyövuodet lisääntyivät vain 5 %, mutta lehtoreiden määrä peräti 44 %. Osassa yliopistoja määräaikaisia yliassistenttien virkoja on haluttu muuttaa pysyviksi lehtorin viroiksi. Tämä kehitys näkyy myös siinä, että liiton jäsenistössä vakinaisten palvelussuhteiden määrä on hieman lisääntynyt.

    Vastanneista 40,1 % on tutkijoita, 28,5 % opettajia ja reilu neljäsosa (26,4 %) muita asiantuntijoita. Edelliseen kyselyyn verrattuna opettajien osuus oli hieman laskenut. Opettajista 76,5 % on suorittanut tieteellisen jatkotutkinnon ja muutos vuoden 2004 kyselyyn (68 %) on melkoinen. Tutkijoista hieman yli joka toisella (53,7 %) ja muista asiantuntijoista vajaalla kolmanneksella (31,2 %) on tieteellinen jatkotutkinto. Kaikki ammattiryhmät ovat naisvoittoisia. Muista asiantuntijoista lähes kolme neljästä (72,2 %), tutkijoista hieman vajaa 60 % ja opettajista 56,4 % on naisia.

    Ei-ammattissa toimivia oli lähes viidennes (18,6 %). Heistä suuri osa toimi apurahatutkijoina (7,8 % kaikista vastanneista), työttömänä oli joka kahdeskymmenes (4,9 %) ja noin joka kolmaskymmenes oli vanhempainvapaalla (3,1 %).

    Määräaikaisuuksissa hieman kohennusta

    Tieteentekijöiden liiton jäsenistön palvelussuhteet ovat varsin erikoislaatuisia. Akavan työmarkkinatutkimuksen mukaan lokakuussa 2006 pysyvässä palvelusuhteessa työskenteli 84 % akavalaisista. Jäsenkyselyyn 2007 vastanneista ammatissa toimivista tieteentekijöistä noin kolmannes (32,8 %) työskenteli vakituisessa ja 67,2 % määräaikaisessa työsuhteessa. Vaikka määräaikaisten osuus onkin suuri, on reilun kolmen vuoden takaiseen tilanteeseen tapahtunut kohennusta. Vuoden 2004 kyselyssä ainoastaan 25,9 % työskenteli vakituisessa ja 74,1 % määräaikaisissa työsuhteissa. Vuonna 2001 määräaikaisten osuus oli 76,5 %. Työsuhteen laji riippuu merkitsevästi työnantajasta (kuvio 3).


    Kuvio 3. Määräaikaisuudet työnantajittain vuosina 2001-2007, prosentteina

    Runsas julkinen keskustelu määräaikaisuuksista ja niiden ongelmista on saanut yliopistoja muuttamaan toimintaansa. Oletettavasti tähän on vaikuttanut myös se, että useat yliopistot ovat joutuneet maksamaan korvauksia laittomista määräaikaisuuksista. Vaikka suunta pysyvien palvelussuhteiden lisääntymisestä onkin oikeansuuntainen, on kehitys vielä valitettavan hidasta. Nykyisillä palvelussuhteen ehdoilla, yliopistot eivät jatkossa ole kilpailukykyisiä työnantajia.

    Tutkijankoulutus ei näytä parantavan pysyvään palvelussuhteeseen pääsyä. Liiton jäsenistä tutkijakoulutuksen suorittaneista miehistä 68,3 % (vuonna 2004 76,4 %) ja naisista 70,1 % (vuonna 2004 78,7 %) työskentelee määräaikaisen sopimuksen turvin. Yliopistot eivät itse ole vapaaehtoisesti katsoneet tarpeelliseksi vakinaistaa etenkään tutkimustehtävissä toimivien henkilöiden määräyksiä. Kun tarkastellaan tutkimustehtävissä toimivia, jotka ovat suorittaneet tohtorin tutkinnon ennen vuotta 2002, huomataan, että yliopistossa työskentelevistä alle viidennes (18,8 %) on pysyvässä palvelussuhteessa, kun tutkimuslaitoksilla työskentelevistä yli puolet (56 %) on vakinaisessa palvelussuhteessa. Kun tutkimuslaitostenkin rahoitus koostuu suuressa määrin ulkopuolisesta rahoituksesta, ei voi kuin ihmetellä yliopistojen asennetta yliopistojen perustehtäviä hoitavia kohtaan.

    Määräaikaisten palvelussuhteiden keston keskiarvo oli 26,4 kuukautta, mutta keskiarvoa nostavat muutamat pitkät palvelussuhteet. Määräaikaisten palvelussuhteiden mediaanipituus on selvästi noussut edellisestä jäsenkyselystä. Kun edellisessä kyselyssä määräysten mediaanipituus oli 12 kk, oli se nyt 21 kuukautta. Joka neljännellä määräaikaisen sopimuksen nojalla työskentelevällä määräaikaisuuden kesto oli korkeintaan 12 kuukautta (edellisessä 10 kuukautta). Yli kolmen vuoden määräyksiä oli vain alle viidenneksellä (19,7 %) vastaajista.

    Tutkimuslaitoksia lukuun ottamatta määräaikaisuuksien keskimääräiset pituudet ovat kasvaneet. Määräaikaisten määräysten keskimääräinen pituus yliopistosektorilla on 27,0 kk (2004: 25,5 kk), tutkimuslaitoksissa 20,7 kk (2004: 24,2 kk), kunta/valtiosektorilla 22,9 kk (2004: 16 kk) ja sektorilla “muut” 22,7 kk (2004: 13,5 kk). Yliopistosektorin muita pitempiin keskimääräisiin määräyksiin vaikuttaa osaltaan assistenttien ja yliassistenttien määräysten pituus. Myös Suomen akatemian ohjeistuksella, jonka mukaan Akatemian rahoittamissa projekteissa tulee palkata tutkijat koko rahoituskauden ajaksi on epäilemättä ollut oma vaikutuksensa määräysten pidentymiseen.

    UPJ nosti keskipalkkoja

    Kyselyyn vastanneiden ansiotyössä toimivien keskipalkka marraskuussa 2007 oli 2966 euroa kuukaudessa (keskihajonta 933 euroa; mediaani 2900 €/kk ). Neljännes vastaajista ansaitsi korkeintaan 2300 €/kk ja parhaiten ansaitseva neljännes ilmoitti kuukausituloikseen vähintään 3434 euroa. Vuoden 2004 huhtikuun tietoihin verrattuna keskimääräinen palkkaus on noussut 15 %. Kaikkien palkansaajien keskiansioihin (2634 €/kk; mediaani 2344) verrattuna tieteentekijöiden keskipalkat ovat selvästi korkeammat. Tieteentekijöiden liiton jäsenten palkkojennousu on lisäksi ollut hieman suurempaa kuin kaikkien palkansaajien keskiansion kehittyminen. Tieteentekijät ovat kuitenkin kaukana keskimääräisistä akavalaisista. Viimeisimmässä Akavan työmarkkinatutkimuksessa akavalaisten päätoimen bruttopalkka oli keskimäärin 3490 euroa (mediaani 3280 €).

    Tärkeimpänä tekijänä selvästi matalampaan tulotasoon on se, että valtaosa jäsenistöstä työskentelee yliopistoissa. Yliopistojen palkkataso korkeaa koulutusta edellyttävissä asiantuntijatehtävissä, joihin myös opetus- ja tutkimustehtävät kuuluvat, on selvästi matalampi kuin yksityisellä sektorilla tai muulla julkisella sektorilla.

    Sukupuolten välinen ero palkkauksessa on erittäin merkittävä. Koko aineistossa miesten keskipalkka oli 3132 euroa (hajonta 836; mediaani 3100) ja naisten keskipalkka 2963 euroa (hajonta 976; mediaani 2800). Vuoden 1998 jäsenkyselyssä keskipalkkojen ero miesten hyväksi oli 190 euroa kuukaudessa (miehillä 2129 €/kk, naisilla 1939 €/kk). Vuoden 2001 kyselyssä ero miesten hyväksi oli kasvanut 228 euroon kuukaudessa (miehillä 2432 €/kk, naisilla 2204 €/kk). Suurimmillaan ero (313 euroa) oli vuoden 2004 kyselyssä (miehillä 2773 € ja naisilla 2460 €). Vuoden 2007 kyselyssä ero oli kaventunut 169 euroon. Osaltaan palkkaeroa selittää miesten korkeampi koulutustaso ja sijoittuminen eri ammattiryhmiin. Palkkaero on kuitenkin selvästi pienentynyt edelliseen kyselyyn verrattuna. Seuraavassa kuviossa esitetään naisten ja miesten keskipalkat koulutustasoittain jaoteltuna.

    Hieman vajaa puolet vastaajista (48,9 %; edellinen kysely 54,2 %) piti palkkaansa liian pienenä työtehtäviinsä nähden, ja ainoastaan 0,8 % koki, että heidän palkkansa on liian suuri tehtäviin nähden. Työnantajittain mielipiteet vaihtelivat selvästi. Tutkimuslaitoksissa sekä muiden työnantajien palveluksessa toimivista lähes 60 % piti palkkaustaan sopusointuisena tehtäviin nähden, yliopistosektorilla puolestaan noin puolet 49,3 % oli sitä mieltä, että palkkaus on liian pieni tehtäviin nähden.

    Hieman yli puolet vastanneista (52,9 %) koki palkkausjärjestelmää sovelletun oikein omalla kohdallaan. Miehistä (59,2 %) oli tätä mieltä, kun naisista (49,0 %) koki samoin. Valtaosa vastanneista (56,9 %) koki, että vahvistettu vaativuustaso oli sopusoinnussa tehtäviin nähden, liian korkeana vaativuustasoa piti 0,5 % ja liian alhaisena 42,6 %. Henkilökohtaisen suoriutumistason osalta vain kolmannes (35,5 %) piti vahvistettua henkilökohtaisen suoriutumisen tasoa liian alhaisena, kun sopivana sitä piti lähes kaksi kolmasosaa vastaajista (63,5 %).

    Kaksi kolmasosaa vastanneista (67,8 %) oli yliopiston opettajien ja tutkijoiden palkkausjärjestelmän piirissä, viidennes (20,5 %) yliopiston muun henkilöstön palkkausjärjestelmän piirissä ja joka kahdeksas (11,7 %) muiden tehtävän vaativuuden arviointiin pohjautuvien järjestelmien piirissä. Tyytymättömimpiä palkkausjärjestelmien toimivuuteen näyttävät olevan yliopistojen muun henkilöstön järjestelmässä arvioidut naiset. Heistä selvästi yli puolet (56,2 %) koki palkkausjärjestelmää sovelletun väärin omalla kohdallaan. Kontrasti yliopistojen ulkopuolella työskenteleviin miehiin, joista vain joka neljäs (27 %) arvioi palkkausjärjestelmää sovelletun väärin omalla kohdallaan, on valtava.

    Kyselyssä pyydettiin ottamaan kantaa siihen, millaisia vaikutuksia palkkausjärjestelmien uudistamisella oli ollut työpaikalle. Kuten seuraava kuvio osoittaa, antavat vastaukset varsin murheellisen kuvan.


    Kuvio 4. Palkkausjärjestelmien uudistamisen vaikutukset työpaikalle

    Yliopistojen muun henkilöstön järjestelmän piirissä arvioidut suhtautuvat kaikkein kielteisimmin upj:n toteuttamiseen kaikkien ulottuvuuksien osalta. Naisten näkemykset upj:n toteuttamisen vaikutuksista ovat kaikissa ulottuvuuksissa selvästi kielteisemmät kuin miehillä. Erot ulottuvuuksien välillä vaihtelevat 2,6 % - 13,4 %. Suurin ero löytyy arvioista palkkatasaarvon toteutumiseen, jossa naisista lähes puolet (49,4 %) katsoo palkkausjärjestelmä uudistuksen vaikuttaneen kielteisesti palkkatasa-arvon toteutumiseen, miehistä “vain” kolmasosa (36 %) arvioi vaikutuksen olleen kielteinen.

    Apurahalla työskentely edelleen lisääntynyt

    Työuran aloittamisen jälkeen kotimaisella apurahalla on työskennellyt yli kaksi kolmesta (69,9 %) ja ulkomaisella apurahalla lähes joka neljäs (24,3 %). Apurahalla työskentely on lisääntynyt selvästi kolmen vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna, jolloin hieman yli puolet (51 %) oli saanut kotimaisia ja joka kuudes (17,1 %) tieteentekijä ulkomaisia apurahoja. Samalla henkilöllä on voinut olla sekä ulkomaisia että kotimaisia apurahoja. Kun apurahalla työskentelystä kysyttiin hieman toisin, saatiin selville, että 64,6 % on saanut jossain vaiheessa apurahoja. Aiempiin kyselyihin verrattuna apurahoilla työskentely on lisääntynyt (48 % vuonna 1998 ja 60 % vuonna 2001). Tyypillisimmin apurahalla on työskennelty vähintään vuoden, mutta alle kolme vuotta (27,2 %). Apurahalla työskentely on siten selvästi lisääntynyt ja pidentynyt kuten kuviosta 6 havaitaan. Sukupuolten välisiä eroja apurahalla työskentelyn suhteen ei ollut havaittavissa.


    Kuvio 5. Apurahalla työskentely vuosina 2001 – 2007, prosentteina

    Apurahalla työskentelyssä on olemassa selkeät erot koulutustasoittain ja viroittain. Ylimpiä koulutustasoja saavutetaan vain apurahoilla toimimalla. Jatkotutkinnon suorittaneista peräti 81,4 % % on työskennellyt jossain vaiheessa apurahalla.

    Pitkät työajat ja kotona tehtävä työ hyvinvoinnin uhkatekijöinä

    Normaalit viikoittaiset työajat ja 1600 tunnin kokonaistyöaika näyttävät lähes täysin tuntemattomilta käsitteiltä kyselyyn vastanneille. Työelämässä toimivat arvioivat keskimääräiseksi viikoittaiseksi työajakseen 43,1 tuntia (mediaani 42 tuntia ja keskihajonta 9,1 tuntia). Neljännes vastaajista arvioi viikoittaiseksi työajakseen vähintään 47,5 tuntia (maksimi 90 tuntia). Miesten ilmoittama keskimääräinen viikoittainen työaika oli 44,2 tuntia (keskihajonta 9,5 tuntia) ja naisten 42,3 tuntia (keskihajonta 8,8 tuntia). Keskimääräiset viikoittaiset työtunnit ovat vähentyneet hieman yli tunnin vuoden 2004 kyselystä.

    Euroopan unionin laatiman työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden työaikadirektiivissä (2003/88/EY) viikoittainen työaika on rajattu korkeintaan 48 tuntiin. Tieteentekijöiden kyselyn mukaan suomalaiset yliopisto-opettajat ja tutkijat työskentelevät direktiivin äärirajoilla. Tutkijat arvioivat keskimääräiseksi työajakseen 43,6 tuntia (keskihajonta 9,1 tuntia) ja opettajat 45,8 tuntia (keskihajonta 8,9 tuntia). Tutkijoista, joka neljäs (24,7 %) ja opettajista peräti 40,1 % työskenteli vähintään 48 tuntia viikossa. Merkittävälle osalle kyselyn vastaajista suuret viikkotyömäärät saattavat siis muodostaa uhkan heidän terveydelleen.

    Keskimääräinen työaika näyttää lisääntyvän koulutuksen myötä: tohtorit työskentelevät keskimäärin 44,9 t/viikko ja lisensiaatit 43,7 t/viikko. Ero muihin ryhmiin on tilastollisesti merkitsevä. Työajat vaihtelevat myös työnantajittain. Yliopistoissa keskimääräinen työaika (42,9 t/ viikko) on selkeästi suurempi kuin muilla työnantajasektoreilla.

    Yli puolet (60,2 %) ilmoitti tekevänsä työtehtäviä kotona iltaisin vähintään kerran viikossa. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista (61,1 %) kertoi myös tekevänsä työtehtäviä viikonloppuisin vähintään kerran kuukaudessa (lähes joka viikonloppu työskenteli 32,2 % työelämässä toimivista). Työn ja vapaa-ajan sekoittuminen näyttää siten olevan todellisuutta suurelle osalle tieteentekijöistä.

    Työhyvinvointi ja sen parantaminen

    Hieman alle puolet (48 %) kyselyyn vastanneista oli kokenut jonkin verran tai paljon työuupumusta. Työuupumuksen oireita oli selvästi enemmän opettajilla kuin muilla ammattiryhmillä. Opettajista hieman yli puolet (50,3 %), tutkijoista 47,4 %, muista asiantuntijoista 46,3 % ja muista 45,2 % ilmoitti kokevansa työuupumuksen oireita jonkin verran tai paljon. Naisopettajista yli puolet 54,9 % ja miehistä selvästi alle puolet 44,2 % koki jonkin verran tai paljon työuupumuksen oireita. Muiden ammattiryhmien sisällä eroja ei havaittu.

    Vastaajien näkemysten mukaan usein tai lähes koko ajan haitalliseksi koettua työstressiä aiheuttivat palvelussuhteen jatkumisen epävarmuus (37,9 %), määräaikaisuus (37,7 %), liiallinen työmäärä (35,4 %) sekä rahoituksen hankkimiseen liittyvät paineet (34,5 %). On tietysti selvää, että eri ammattiryhmille haitallinen työstressi näyttäytyy hivenen eri tavalla (taulukko 1).


    Taulukko 1. Usein tätä lähes koko ajan haitallista työstressiä aiheuttavat tekijät ammattiryhmittäin, prosentteina

    Työhyvinvointia voisi vastaajien mielestä parantaa eniten esimiesten johtamiskäytäntöjen parantamisella, jonka jälkeen tulevat henkilöstön lisäys sekä kommunikaation parantaminen. Kyselyn tulos on linjassa suomalaisia yliopistoja koskevien harvalukuisten selvitysten kanssa, jotka ovat viitanneet siihen, että yliopistotyöyhteisöissä on selviä uupumis- ja stressioireita, työntekijät eivät saa (ainakaan positiivista) palautetta työstään ja yliopiston laitoksilla tiedonkulku ja yhteistyö näyttävät toimivan huonosti.


    Kuvio 6. Työhyvinvoinnin lisäämisen keinojen tärkeysjärjestys

    Yliopistojen suuren murroksen kynnyksellä pelko työpahoinvoinnin lisääntymisestä on aiheellinen. Valitettavasti yliopistouudistusta kovalla tohinalla ajavat eivät näytä välittävän ollenkaan henkilöstöstä ja sen hyvinvoinnista. Ainoastaan tuloksilla on merkitystä, ei sillä, millä keinoilla ne saavutetaan. Kun yli puolet (53,7 %) oli harkinnut uran vaihtoa ja joka seitsemäs (15 %) oli sen jo toteuttanut, ei olla kaukana tilanteesta, jossa uutta uljasta yliopiston intomielellä rakentavat huomaavat tieteentekijöiden äänestäneen jaloillaan ja osoittaneen oman mielipiteensä uudistuksesta ja sen toteuttamisesta. Yliopistoyhteisön hyvinvoinnin ja yhteiskunnan tavoitteiden välinen kohtalonyhteys on kuitenkin tiedostettu, mitä kuvastaa esimerkiksi tasavallan presidentin Tarja Halosen näkemys, jonka mukaan hyvinvoivassa yliopistossa opiskelijoista voidaan kouluttaa osaavia, motivoituneita ja luotettavia työntekijöitä, jotka ovat suvaitsevaisia ja kunnioittavat ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa.

    Henkilöstöpolitiikassa vaaditaankin nyt niin yliopistoilta, opetusministeriöltä kuin valtion henkilöstöpolitiikasta vastaavalta valtion työmarkkinalaitokselta “Vähemmän puhetta ja enemmän tekoja!”

    “Lähes eläkehomma ja uu paappa ripa”

    Ratkoiko uupeejii meiltä tään pulman Jalkoinko jäivät nuo asserit ilman

    Kentällä täällä tää opetus lepää Labrat vaan virkoja kesäksi epää

    Tutkijain nimiä lukuisat ynnä Hattuja vilisee käytävät täynnä

    Harvat vain tarttuvat opetuskoukkuun Tuntevat jäävänsä imagoloukkuun

    Ne jotka pyörittää arkisen ruletin Tehtaana toimii kuin sellun kuletin

    Bulkkia vaatii tää yhteiskunta Taitellen tupaan vain tuiskua lunta

    Vaikka me leivomme inssien massaa Opisto näyttää vain ovea kassaa

    Muualla opetus toimissa pysyvä Tarttis ei virkaa vaan yhtenään kysyä

    Saajalleen sanottais sellainen kapparipa Lähes eläkehomma ja uu paappa ripa

    (anonyymi avokommentti, Tieteentekijöiden liiton jäsenkysely 2007)

    Antero Puhakka
    Juhani Rautopuro