Tulevaisuuden
koulutustarpeet
Jokainen yliopistoyhteisön jäsen tietää, että suomalainen
yliopistolaitos on rajujen muutospyrkimysten
kohteena. Varsinkin humanistisilla ja
yhteiskuntatieteellisillä aloilla tilanne koetaan
uhkaavaksi, kun esimerkiksi “tulevaisuuden
koulutustarpeita” määrittelevissä raporteissa
ehdotetaan rajuja leikkauksia opiskelijamäärissä
sekä niiden myötä myös opetus- ja tutkimusresursseissa
ja lopulta koko maan yliopistolaitoksessa.
Jos keiden niin mainituilla aloilla toimivien
ihmisten tulisi ymmärtää, että “tulevaisuuden
tarpeiden” määritelmät niihin sisältyvine ideaaleineen
ovat kaikkea muuta kuin neutraaleja ja
kiistattomia tosiasioita. Heidän voisi kuvitella
lähtevän myös käytännön toimissaan siitä, ettei
“tulevaisuus” realisoidu vääjäämättömän, predestinoidun
prosessin tuloksena. Tulevaisuus
“koulutustarpeineen” on sellainen, millaiseksi se
myös inhimillisten tekojen ja kamppailujen tuloksena
muodostuu. Ratkaisevaa on se, keiden
ja millaiset teot ovat vaikuttavia tekoja tai millaiset
ideaalit ovat vaikuttavia totuuksia.
Nykyisessä yliopistossa ja yhteiskunnassa humanistis-
yhteiskuntatieteelliset alat ja näkökannat
ovat altavastaajia myös siksi, että niillä toimivien
rooli tulevaisuutta koskevissa kamppailuissa
on kovin heikko verrattuna uusliberalistista
rationaliteettia edustaviin yhteiskunnallisiin
voimiin. Näiden ideaaleissa myös humanististen
ja yhteiskuntatieteellisten alojen “tarpeet”
arvioidaan sen mukaan, miten nämä alat pystyvät
vastaamaan globaalien markkinoiden asettamiin
oletettua “maan etua” koskeviin “kansallisiin”
haasteisiin. Tässä dominoivassa ideaalissa
sivistys, kulttuuri ja hyvinvointi määrittyvät
tuotantotekijöinä, toisarvoisina lisukkeina tai
jonkinlaisena välttämättömänä pahana.
Humanistis-yhteiskunnallisten alojen asemasta
kertoo myös se, että niiden edustajat opiskelijoista
professoreihin eivät toden teolla kiistä
dominoivia “tulevaisuuden” ideaaleja ja niiden
määrittelemiä “välttämättömyyksiä”. Sen sijaan
he yrittävät oikeuttaa olemassaolonsa vakuutteluillaan
siitä, että myös heidän alansa ovat tarpeellisia
tai jopa merkittäviä tuossa muiden
määrittelemässä “tulevaisuudessa”.
Humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä
aloilla on ollut tapana ajatella, että kehittyneen
yhteiskunnan ominaisuuksia ovat muun muassa
monipuolinen kulttuuri- ja sivistyselämä sekä
kaikki kansalaiset yhtäläisesti tavoittava hoiva ja
huolenpito. Nyt näitä “humanistisia” tai demokraattisia
ideaaleja yritetään puolustaa ja oikeuttaa
kriteereillä, jotka on määritelty muista kuin
valistuneen humanistis-yhteiskunnallisen maailmankatsomuksen
lähtökohdista. Kapeasti “taloudellisesti”
perustellut uusliberalistiset kilpailun
ja tehokkuuden periaatteet ovat muodostuneet
myös sivistystä, hyvinvointia ja yhteishyvää
määritteleviksi “moraalisiksi” periaatteiksi.
Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät eivät usko
voivansa aktiivisesti vaikuttaa siihen yhteiskunnalliseen
kehitykseen, jonka myötä “tulevaisuus”
tarpeineen muodostuu. Näiden alojen piirissä
toimintaa leimaa proaktiivisuus ennakoivana varautumisena
muiden asettamiin “tulevaisuuden
vaatimuksiin”. Aktiivista otetta itse tulevaisuuden
määrittelyyn ei esiinny edes opiskelijajärjestöissä.
Asioihin tarttuva otehan edellyttäisi sitä,
että humanistit, yhteiskuntatieteilijät ja muut
ajan suunnasta huolestuneet ryhtyisivät aktiivisiin
toimiin dominoivia yliopisto- ja yhteiskuntaideaaleja
toteuttavia voimia vastaan.
Vaikuttavan vastavoiman organisoiminen voi
onnistua vain rooli- ja sektorirajat ylittävän laaja-
alaisen toiminnan kautta. Sellaisen toiminnan,
joka on aktiivisesti luomassa yhteiskuntaa, jossa
myös muulle kuin kapeasti “tuottavalle” työlle
on tilaa, kysyntää ja ymmärrystä. Tällaisessa intellektuaalis-
moraalisessa liikkeessä pitäisi pyrkiä
radikaalisti muuttamaan niitä yhteiskunnallisia
voimasuhteita, joiden puitteissa nykyiset
vaikuttavat totuudet ovat syntyneet. “Politiikan”
lienee korkea aika palata yliopistoille ja muuhun
yhteiskuntaan ennen kuin vallitseva politiikka
syleilee Suomesta ja sen yliopistolaitoksesta toisen
puolen kuoliaaksi...
Kirjoittaja toimii yliassistenttina Tampereen yliopiston
politiikan tutkimuksen laitoksessa. Tieteentekijöiden
liitto palkitsi hänet Vuoden tieteentekijänä
2007.
|