YLL:n puheenjohtajisto elokuun alusta alkavalla kaudella: 1. varapuheenjohtaja Erja Kosonen, puheenjohtaja Santeri Palviainen ja 2. varapuheenjohtaja Åke Finne.

Yliopistotyöstä puuttuu oikea balanssi

Yliopistojen opetusalan liiton YLL:n uusi puheenjohtaja Santeri Palviainen perää yliopistotyöhön oikeaa balanssia. Opetuspainotteisissakin tehtävissä tulee jäädä aikaa tutkimukseen.

Yliopistoihin ja niiden henkilöstöön kohdistuu ristiriitaisia paineita. Korkeakouluvision tavoitteiden mukaisesti yliopistoista pitäisi tehdä Suomen parhaita työpaikkoja vuoteen 2030 mennessä. Tavoite vaikuttaa haasteelliselta, kun rahoitusta on viimeiset kahdeksan vuotta leikattu ja yliopistoindeksi on jäädytetty.

— Indeksin jäädytys näkyy käytännön tasolla yleisenä epävarmuutena. Mennään vuosi kerrallaan ja tehdään se, mihin on varaa, toteaa Yliopistojen opetusalan liiton YLL:n uusi puheenjohtaja Santeri Palviainen.

Toukokuun alussa koolla ollut YLL:n liittokokous valitsi Palviaisen puheenjohtajaksi kaudelle 1.8.2018- 31.7.2020. Palviainen (40) toimii yleisen kielitieteen lehtorina Oulun yliopistossa.

Yliopistoissa on tehty paljon rakenteellisia uudistuksia ja toimeenpantu väen vähentämiseen johtaneita yhteistoimintaneuvotteluja.

— Näitä on ollut vaikea perustella henkilöstölle, koska yliopistojen tilinpäätökset ovat kuitenkin olleet plussalla. Henkilöstön motivaatio on ollut syystä koetuksella.

Oulun yliopisto ”sai kunnian ” avata yliopistojen irtisanomisaallon vuonna 2010. Sen jälkeen siellä on käyty jo monet yt:t. Viimeisin niistä koski muuta henkilöstöä.

— Kun muuta henkilöstöä on vähennetty, heidän työtehtävänsä kuormittavat nyt opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Lisäksi on syytä muistaa, että ytneuvotteluilla on myös henkinen vaikutuksensa, joka johtaa työilmapiirin huonontumiseen. Tähän ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota.

Kaikesta tästä huolimatta opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla laaditussa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa tavoitellaan yliopistoista Suomen parhaita työpaikkoja vuoteen 2030 mennessä. Vision tiekarttaa työstetään paraikaa työryhmissä.

Yliopistoissa on viime vuosina otettu mallia yrityksistä. Niissä puhutaan paljon yrityskulttuurista ja henkilöstön osallisuudesta. Mikä on yliopistokulttuuri? Millä tavoin henkilöstön ääni saataisiin paremmin esille? Visiotyössä tulisi miettiä myös tätä.

Palviainen puhuu myös työn oikeasta balanssista. Yliopistotyössä pitää jäädä aikaa tutkimukseen. YLL katsoo, että yliopistokoulutuksen tutkimusperustaisuus tulee varmistaa käynnissä olevassa vision jatkotyössä.

— Yliopistojen kolmas tehtävä tulkitaan usein ulkoiseksi vaikuttavuudeksi, mutta se on paljolti myös yliopiston työntekijöitä kuormittava sisäinen tehtävä. Pitäisi miettiä työn määrää. Ovatko kaikki opetukseen ja tutkimukseen liittymättömät tehtävät todella tarpeen?

YLL:n liittokokous valitsi ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Erja Kososen Jyväskylän yliopistosta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Åke Finnen Svenska handelshögskolanista.

YLL:n puheenjohtajana elokuusta 2012 toiminut Seppo Sainio ei ollut enää ehdolla uudelle kaudelle.



teksti Kirsti Sintonen

Painetussa lehdessä sivu 16