Eläinlääkäri Mari Friman (sinisessä paidassa) ohjaa opiskelijoita Nina-lehmän kaadossa Saaren eläinklinikalla.

Hyvän hengen Saari

Hyvään akateemiseen työyhteisöön ei ole yhtä kaavaa, selvisi Acatiimin kyselyssä. Sellaista etsiessään voi päätyä vaikka Mäntsälään.

Köysi on sidottu lehmän ympärille, ja puolentusina vihreätakkista eläinlääketieteen kandia vetää yhdessä. Toisella puolella kaksi pitää kiinni lehmän pään ympärillä olevasta turpakopasta. No kaaduhan siitä.

Mutta ei. Nina-lehmä pistää vastaan. Se hangoittelee ja peruuttaa. Uusi yritys. Nyt nopeus on Ninallekin liikaa ja se mätkähtää tuotantoeläinsairaalan opetustilan lattialle — tosin sivuun patjoista jotka oli tarkoitettu pehmentämään tömähdystä.

Eläin ei silti näytä olevan moksiskaan, vaan nousee nopeasti pystyyn. Eläinlääkäri Mari Friman rauhoittelee sitä ja käskee opiskelijoita taluttamaan sen takaisin pilttuuseen.

— Ihan hyvin meni, Friman kehuu opiskelijoita.

— Nina on vain kaadettu niin monta kertaa, että se osaa varautua. Yleensä lehmät kaatuvat paljon helpommin.— Nina on vain kaadettu niin monta kertaa, että se osaa varautua. Yleensä lehmät kaatuvat paljon helpommin.

Eläinsairaala Saaren kartanossa

Lehmän oikeaoppinen kaataminen on yksi monista asioista, joita eläinlääketieteen opiskelijat joutuvat opettelemaan harjoitusjaksollaan Helsingin yliopiston kliinisellä tuotantoeläinlääketieteen osastolla Saarella.

Ollaan etäällä kaupungista: suurin osa osaston toiminnoista sijaitsee Saaren tilalla Mäntsälässä, noin kolmen vartin ajomatkan päässä Viikin kampukselta.

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan kanssa samalla tilalla sijaitseva Saari on juuri sellainen yliopiston yksikkö, josta kamreerin silmin toimintasuunnitelmia silmäilevät eivät pidä — pieni, kaukana ja suhteessa kallis.

— Meidän sulkemistamme tai toimintojen siirtämistä on ehdotettu monesti, kertoo kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osaston johtaja sikojen sairauksien ja terveydenhoidon professori Mari Heinonen.

Hän ei silti tunnu olevan asiasta erityisen huolissaan. Saaren siirto kampukselle kun ei oikein ole mahdollista. Samalla kuin se on yliopistollinen opetusklinikka, hoitaa se Mäntsälän ja sen naapurikuntien kunnaneläinlääkärin tehtäviä. Suurin osa opiskelijoiden päivistä kuluu kiertäessä tilalta toiselle.

Opetustehtävissä keskeinen on myös naapurissa sijaitseva Keudan opetusnavetta, jonka 40 lehmää saarelaiset voivat opetuksessaan hyödyntää vapaasti.

— Ei tällaista yhteisöä löydy pääkaupunkiseudulta, eikä näitä kunnaneläinlääkäripalveluita voida hoitaa Viikistä. Joten niin kauan, kun yliopistossa halutaan kouluttaa tuotantoeläimien kanssa pärjääviä eläinlääkäreitä, Saarta tarvitaan, Heinonen kertoo.


Reijo Jokivuori ja Heli Simojoki

Saari oli myös yksi yksiköistä, joka ilmiannettiin Acatiimin kysellessä hyviä akateemisia työyhteisöjä. Ainakin perjantai-aamuisen visiitin perusteella tähän olivat vahvat perusteet: kaikki haastatellut ihmiset kliinisistä opettajista hallintotyöntekijöihin vakuuttivat tyytyväisyyttään.

Tästä kertovat myös pitkät työsuhteet. Esimerkiksi kliininen opettaja Heli Simojoki on ollut yksikössä vuodesta 1998. Hän kertoo viihtyvänsä Saaressa hyvin.

— Tänne on mukava tulla. Ilmapiiri on hyvä ja työ monipuolista. Täällä saa opettaa, hoitaa eläimiä ja tutkia, Simojoki kertoo.

Saari tosiaan on yliopistoyksiköksi huomattavan monipuolinen. Opetuksen ja kunnaneläinlääkäritehtävien lisäksi siellä toimii myös maan ainoa tuotantoeläinsairaala ja siihen liittyvä laboratorio. Lisäksi saarelaiset toimivat asiantuntijoina yliopiston ulkopuolella ja tekevät ahkerasti tutkimusta.

Tästä kertovat sairaalan käytävälle asetellut posterit, joissa esitellään tutkimusta, jota tehdään tuotantoeläinten sairauksien, terveydenhuollon ja lisääntymisen alalta.


Eläinlääkäri Mari Friman (vas.) ja opiskelija Anna Lindholm (kesk.) aamun tehtävänjaossa

Opiskelijat aistivat ilmapiirin

Saaren kaltaisessa pienessä, muista erillään yksikössä työ on pakostikin mutkattomampaa. Esimerkiksi varsinaista postinjakajaa ei ole, joten postin tuo toimistolle kuka ehtii.

Laboratoriossa neuvotellaan perjantaina siitä, kuka ehtii hakemaan tarjoilut harjoittelujaksonsa päättäville opiskelijoille.

Myös opiskelijoiden tyytyväisyys Saareen vaikuttaa selvältä. Anna Lindholm kehuu kyseessä olleen opiskelujen parhaan klinikkajakson.

Syiksi hän mainitsee kiinnostavan sisällön, mutta myös hyvän ilmapiirin.

— Täällä ollaan todella kannustavia. Annetaan tehdä mutta neuvotaan tarvittaessa.

Iso osa opinnoista Saaressa on käytäntöä. Aamun lehmänkaatoharjoitusten jälkeen opiskelijat jakautuvat opettajien kanssa käynneille tiloille.

Jäljelle jää vain vähemmistö väkeä. Tunnelma on leppoisa. Saaren laboratoriossa vasta muutaman vuoden työskennellyt Nina Viljanen kertoo työtahdin olevan inhimillisempi kuin terveyskeskuksessa, jossa oli aiemmin.

Naisvaltainen yksikkö

Vaikka Saaren asema on turvattu, tuntuvat yliopistokentän leikkaukset myös täällä. Tuotantoeläinsairaala piti laittaa perusteelliseen remonttiin toissa vuonna, kunnes tiedot yliopistojen leikkauksista pääsivät yllättämään. Remontti viivästyi ja se päätettiin tehdä pienempänä vain päivää ennen kuin työkoneiden piti saapua työmaalle.

Saaren hyvä tunnelma on helppo aistia jo lyhyellä visiitillä. Yksi selkeä syy siihen tuntuisivat olevan selvät rutiinit ja työnjaot: täällä jokaisella haastatellulla tuntui olevan selkeä käsitys paikastaan organisaatiossa.

Mutta sitten olisi myös yksi hypoteesi. Kuten eläinlääketieteen oppiala, myös Saari on jopa yliopistomaailmaan poikkeuksellisen naisvaltainen yhteisö. Kolmestakymmenestä työntekijästä kuusi on miehiä, eikä useimmissa opiskelijaryhmissä ole miehiä lainkaan.

Miten naisvaltaisuus vaikuttaa tunnelmaan? Kysytään Reijo Jokivuorelta, joka on eläintenhoidon esimies.

— No, eihän se nyt hyvin ainakaan, Jokivuori aloittaa, kunnes saa muilta kuulijoilta paheksuvia katseita. Sen jälkeen mies virnistää.

— Ei vaiskaan, ei sitä ainakaan mitään ongelmia ole tullut. Hyvin me täällä tullaan toimeen.


Turun yliopistolle Työelämäpalkinto

Turun yliopisto on saanut Sitran ja Työsuojelurahaston työelämäpalkinnon, jota tänä vuonna tavoitteli 99 hakijaa. Hakijoiden joukosta palkittiin yhdeksän työpaikkaa.

Työelämäpalkinnon teemana oli tänä vuonna tahdonvoima. Turun yliopisto kisasi palkinnosta motolla ”Hyvinvoivasta yliopistoyhteisöstä hyvinvointia yhteiskuntaan”.

Kilpailussa laadittiin yhdeksän palkinnonsaajan hakemuksista työelämäreseptit. Turun yliopiston reseptin kulmakiviä ovat muun muassa yhteisöllinen kehittäminen, aito halu yhteistoimintaan sekä johtajien ja esimiesten koulutus.

—Turun yliopisto valittiin yhdeksi työelämäpalkinnon saajista erityisesti, koska toimintamallimme poikkeaa edukseen toimialan peruskäytännöistä ja sitä voidaan soveltaa myös muilla työpaikoilla, sanoo Turun yliopiston hyvinvointipalveluiden johtaja Tom Riski.

Kvanttiteknologiassa yhteisö tukee tutkimusta

Kymmenen ryhmää ja satakunta tutkijaa alalla, joka kehittyy hurjaa vauhtia. Kuulostaa valtavan kilpailulliselta asetelmalta, mutta dosentti Mikko Möttösen mukaan rakenteilla oleva Aalto-yliopiston ja sen lähimpien kumppaneiden muodostama kvanttiteknologian tutkimuskeskittymä on jo ennen aloittamistaan osoittautunut valtavan hyvähenkiseksi tiedeyhteisöksi.

— Vaikka tutkimme kaikki saman tyyppisiä kysymyksiä, jokainen ryhmä lähestyy niitä omasta kulmastaan.

Möttösen mukaan tilanne on tutkimusryhmille ihanteellinen: kunnianhimoiset yhteiset tavoitteet tiivistävät yhteisöä, mutta antavat myös mahdollisuuden erikoistua. Näin kokonaisuus tukee kaikkia, eikä kannusta panttaamaan omia tuloksia muilta.

Tuloksia on jo tullutkin. Jo aiemmin kvantti- ilmiöiden ja laitteiden alalla on Suomessa toiminut useampi huippuyksikkö. Lisäksi tutkimukseen on saatu muun muassa kovasti kilpailtua Euroopan unionin ERC -rahoitusta. Puitteet huipputieteen tekemiselle ovat siis erinomaiset ja houkuttelevat kansainvälisiä osaajia.

Yksikkö on rakentumassa Aalto yliopiston kvanttifysiikan professori Jukka Pekolan ympärille. Suurin osa sen ryhmistä tulee Aallon teknisen fysiikan koulusta, mutta mukana on myös yksi ryhmä sähkötekniikasta, yksi Turun yliopistosta ja kaksi VTT:ltä.

Eri kansallisuuksia on ryhmänjohtajissa viisi. Kahvihuoneissa keskustellaan usein englanniksi.

Tutkijayhteisö pitää yhteyttä seminaareilla, joita järjestetään harva se viikko. Usein niissä on kiinnostavia vieraita maailmalta.

— Kun joku saa vieraan, järjestetään esitelmä kaikille muillekin. Näin kaikki saavat viimeisimmän tiedon ilmaiseksi.

Muita Acatiimille ilmoitettuja hyviä työyhteisöjä olivat myös Helsingin yliopiston psykologian oppiaineen kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, Helsingin yliopiston käsityöopettajan koulutus sekä kiinteistöliiketoiminnan professori Seppo Junnilan vetämä yksikkö Aalto-yliopistossa.

Oulussa ollaan vain oltu

— Ei meillä ole mitään erityistä salaisuutta tai strategiaa, kertoo suomen kielen professori Harri Mantila Oulun yliopistosta.

— Pikemminkin me on vain oltu.

Ilmeisesti Oulun yliopiston Suomen kielen oppiaineessa, entisellä Suomen kielen laitoksella on kuitenkin osattu olla oikein, sillä oppiainetta ehdotettiin Acatiimille yhdeksi akateemisen maailman hyvästä työyhteisöstä.

Onnistumisesta kertovat myös tosiseikat: laitoksen työurat ovat tyypillisesti pitkiä. Mantila itse tuli laitokselle opiskelijaksi 38 vuotta sitten.

Toinen selvä merkki on opiskelijoiden valmistuminen. Kun oppiaineeseen otetaan vuosittain 25 opiskelijaa, valmistuneita on tyypillisesti 21—22. Luku on yliopiston korkeimpia.

Tässä kohtaan on tosin tehtykin yhtä ja toista. Laitos aloitti opettajatutoroinnin yhtenä ensimmäisistä Suomessa jo 1990-luvun alkupuolella. Yhä edelleen uudet opiskelijat perehdytetään koko päivän seminaarissa laitokseen ja kaikille nimitetään oma vastuuopettaja.

Työyhteisönä suomen kielen ja suomi toisena kielenä oppiaine on pieni, kaksi professoria ja viisi lehtoria. Yhteisöllisyys on vahvaa. Tästä Mantila haluaa kiittää laitoksella pitkään vaikuttaneita Irmeli ja Matti Pääkköstä, jotka järjestivät yhteisiä tapahtumia myös yliopiston ulkopuolella jo 1970-luvulta lähtien.

Tästä on kasvanut laitokselle vahva yhteisöllisyyden traditio.

— Ei työkaverille viitsi olla kettumainen, jos on edellisenä iltana ollut sen luona kylässä, Mantila huomauttaa.


teksti Kirsti Juha Merimaa
kuvat Sakari Piippo

Painetussa lehdessä sivu 28