4/16

  • pääsivu
  • sisällys
  • Seppo Sainio
    puheenjohtaja,
    Yliopistojen opetusalan liitto YLL
     

    Pääkirjoitus

    Yhteistyön mahdollisuudet näkyväksi

    Korkeakoulusektorilla otetaan parhaillaan konkreettisia askeleita yhteistyön lisäämiseksi koulutuksenjärjestäjien välillä. Lisääntyvä yhteistyö voi avata näköaloja myös opettajien osaamisen kehittämiselle.

    Tästä viestiminen on kuitenkin toistaiseksi ollut riittämätöntä. Opettajat ja tutkijat ovat monin paikoin täysin tietämättömiä siitä, mitä oman yliopiston solmima yhteistyösopimus toisen yliopiston kanssa pitää sisällään ja mitä se käytännössä tarkoittaa.

    Viiden yliopiston strategisella yhteistyöllä (U5) tavoitellaan mm. yhteisiä tutkintoja ja koulutusviennin edistämistä. Tällaisen yhteistyön lisäämisellä voi olla paljonkin vaikutuksia opettajien ja tutkijoiden työhön.

    Organisaation ja tietojärjestelmien tasolla toimintojen yhdistäminen on joiltakin osin yksinkertaisempaa kuin yhteisten koulutusohjelmien luominen, vaikka toimintakulttuureissa ja tietojärjestelmissä eroja onkin.

    Yhteistyön lisäämisen lähtökohtana tulee olla yliopistojen perustehtävien entistä laadukkaampi toteutus. Hyvin toimivaa hallintoa ja muuta henkilöstöä ei saa kadottaa uudistuksiin harkitsemattomien henkilöstövähennysten seurauksena. Lisää työtä ei myöskään pidä valuttaa opettajien ja tutkijoiden näkymättömäksi puurtamiseksi. Muutosvaiheisiin on turvallista mennä koko olemassa olevalla henkilöstöllä, ei kutistetulla organisaatiolla.

    Opetukseen ja tutkimukseen liittyvistä uhista ja mahdollisuuksista tulisi puhua nykyistä konkreettisemmin. Opetustyössä uhkien koetaan liittyvän oman työn hallintaan ja omistajuuteen. Opettajan työn ydintä on osallistuminen sekä opetuksen suunnitteluun että toteutukseen. Epämääräisesti muotoillut tavoitteet opettajien työn allokoimisesta uusiin koulutusohjelmiin ovat omiaan herättämään muutosvastarintaa ehkä syyttä, ehkä syystä. Jos uudistusten tavoitteita ei tunneta tai arvio vaikutuksista jää epämääräiseksi, uudistuksia karsastetaan. Samalla tyytymättömyys johtajavaltaiseen toimintakulttuuriin saa lisää pontta.

    Opetustyössä on kyse omasta tutkimuksesta ja siitä nousevista sisällöistä, suunnitteluvastuusta, opetusfilosofiasta ja vapaudesta toteuttaa opetussuunnitelmaa. Näitä ei yhdistellä samalla tavalla ja vauhdilla kuin organisaatioita.

    Opiskelijan näkökulmasta opetustarjonnan laajentaminen voi lisätä yliopiston vetovoimaa. Mutta mitä tarkoittaa konkreettisesti opettajan työlle se, että pyritään lisäämään opettajien ja opiskelijoiden liikkuvuutta? Entä se, että pyritään luomaan opintopolkuja ilman korkeakoulujen raja-aitoja?

    Keskustelu koulutuksellisesta työnjaosta edellyttää opetus- ja tutkimushenkilöstön mukanaoloa, jottei tehtäisi valtakunnallisesti epäviisaita ja liian kaavamaisia päätöksiä. Myös mahdollisessa koulutuksen sisältöjen yhteensovittamisessa tarvitaan niiden todellisia asiantuntijoita.

    Ideointi- ja suunnitteluvaiheisiin tarvitaan enemmän osallistamista ja arviointia vaikutuksista työn sisältöön. Tuoko yhteistyö tehokkuutta ja säästöjä? Miten? Miten sen avulla voidaan vapauttaa aikaa opetuksen suunnitteluun? Miten se edistää opettajien tutkimuksen tekemistä ja mahdollisuuksia muuhun tieteelliseen toimintaan? Sitoutuuko työnantaja työpaikkoihin?

    Korkeakoulujen yhteistyön lisäämisestä tulee viestiä tavalla, joka tekee henkilöstölle ymmärrettäväksi saavutettavissa olevat edut. Vaikuttavuutta uudistuksiin tulee tavoitella käyttämällä henkilöstön asiantuntemusta suunnittelussa ja toteutuksessa. Ja ennen kaikkea tälle tulee varata riittävästi aikaa.

    Seppo Sainio
    puheenjohtaja,
    Yliopistojen opetusalan liitto YLL

    • Painetussa lehdessä sivu 2