Tanssiva tutkija

kokee intohimoa sekä työhönsä että harrastukseensa

Folkloristi Niina Hämäläisen päivä on istuvaa tutkijan työtä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimusosastolla. Useana iltana viikossa hän inspiroi itseään ja eri-ikäisiä osallistujia erilaiseen tanssi-ilmaisuun. Vanhin uskollinen kävijä on 82-vuotias mies.

– Tanssi kuuluu kaikille, Hämäläinen sanoo.

Hän löysi vapaaehtoistyöhön perustuvan liikuntaseuransa Friskis&Svettiksen Luxemburgissa 10 vuotta sitten.

— Ensimmäisellä tunnilla oli ihan mieletön fiilis. Musiikki, yhdessäolo, tuntui, että lennän.

Vuoden kuluttua Hämäläinen kouluttautui ensin jumppaohjaaksi, sitten tanssiohjaajaksi, ja palasi 13 vuoden ulkomailla olon jälkeen Suomeen.

— Tanssi on minulle ominainen tapa ilmaista itseäni ja kommunikoida muiden kanssa. Tanssiessa puran stressiä ja koen vahvoja tunteita. Olen tunneilla flow-tilassa ja saan niistä työhön keskittymiskykyä ja jaksamista.

Jokainen sukupolvi tulkitsee Kalevan

Tällä hetkellä Hämäläinen tutkii kansanlyriikan keruuja julkaisukäytäntöjä 1800-luvulla. Kalevalaa käsittelevä väitöskirja valmistui 2012.

— Tein ensimmäisen proseminaarityöni Kalevalasta. Luento Turun yliopistossa avarsi ymmärtämään Kalevalan osana maailmankirjallisuutta. Kun myöhemmin olin töissä Kalevala-instituutissa, instituutin johtaja Lauri Honko sai minut taas uudestaan innostumaan Kalevalasta, Hämäläinen kertoo taustastaan.

Kalevala ja Kanteletar ovat kansallisen merkityksen saaneita teoksia. Jokainen sukupolvi tulkitsee niitä uudesta näkökulmasta. Tutkimalla 1800-lukua saamme uudenlaista ymmärrystä moderniin yhteiskuntaan.

— Millaista kuvaa suullisesti eläneestä kansanrunoudesta kirjallisissa kokoelmissa, kuten Kantelettaressa tai Kalevalassa, on välitetty? Kenen perinteestä oikeastaan puhumme, kun puhumme kansanlyriikasta? Tutkimukseni johtoajatus on, että suullinen perinne muokkautui ja suodattui sivistyneistön toimittaman keruun ja julkaisemisen myötä niin, ettei voida enää puhua autenttisesta kansan perinteestä. Kansan käyttämästä perinteestä rakennettiin valikoituja, kirjallisia esityksiä yleisölle, jolla ei välttämättä ollut omakohtaista kokemusta kansan kulttuurista ja kielestä.

— Vaikka rahvas lauloi kaikenlaisia lauluja eroottisista ja ruumiillisista lauluista surullisiin valituslauluihin ja pilkkalauluihin, on suomalaisen kansanlyriikan ominaispiirteeksi nostettu herkkyys ja surullisuus.

Kansan tunne-elämä ei ollut niin kapeaa kuin on haluttu nähdä, mutta tämä näkemys vaikuttaa edelleen ihmiskuvaamme.

"Epä-älyllisyys" terävöittää älyä

Moni voisi ihmetellä, miksi taloudellisen epävarmuuden keskellä elävä tutkija haluaa tehdä useana iltana ja viikonloppuisinkin palkatonta työtä. Tanssiin ohjaaminen antaa kuitenkin itseluottamusta ja iloa, Hämäläinen kertoo.

— Tanssituntien ohjaamiseen liittyy keveys ja vapauden tunne. Nautin siitä, kun tuntieni osallistujat innostuvat ilmaisemaan itseään tanssilla. Tanssi on tunnekieli. Tärkeintähän tanssissa ei ole tekniikka vaan itseilmaisu.

— Harrastin lapsena klassista balettia, mutta sen ilmaisukieli tuntui jäykältä. Myöhemmin löysin modernin tanssin, afron, jazzin ja salsan, jotka koin vapauttavina.

— Humanistiopiskelijana liikuin aika vähän. Silloin oli tärkeää olla fiksu ja boheemi, Hämäläinen hymyilee.

Humanistipiireissä liikunnalla saattaa joissakin tapauksissa olla epä-älyllisyyden leima. Yliarvostetaan älyä ja aliarvostetaan kehoa.

— Oman kokemukseni mukaan liikkuminen vireyttää ja terävöittää ajattelua. Käyn seurassamme myös muiden vetämillä jumppatunneilla. On tärkeää liikkua eri tavoilla ja kehittää kehoa monipuolisesti.

Seisomaan nouseminenkin on taukojumppaa

— Paljon istuminenhan on jo nykytutkimuksen mukaan monessa mielessä haitallista. Minulla on satulatuoli, joka tuntuu selän kannalta hyvältä. Istun päivittäin keskimäärin seitsemän tuntia, mutta nousen ylös 45 minuutin — tunnin välein ja haen itselleni vesilasin. Teen samalla myös kehoa elvyttäviä taukoliikkeitä.

Jos taukojumppa tuntuu vieraalta ajatukselta, Hämäläinen mataloittaa kynnystä: jo se, että nousee ylös seisomaan tai hiukan kävelemään, on elimistölle piristävää. Istuessa kehoon kertyy maitohappoa. Niska, hartiat ja selkä ovat staattisessa jännityksessä, hiirikäsi rasittuu.

Huomaan, että oikea puoleni on selvästi jäykempi kuin vasen. Venyttelen tauolla oikeaa hiirikättäni.

Hartioiden ja käsivarsien pyöritys laajassa kaaressa tuottaa uutta happea ja verta, myös aivoihin.

— Istuessa yläselkä ja rintakehä jäykistyvät. Istuessamme kumarrumme eteenpäin ja usein alaspäinkin, selän liike taaksepäin on hyvin usein rajoittunut. Teen siksi pieniä pyöritysliikkeitä.

Hämäläinen ei kuitenkaan halua tyrkyttää tutkijakollegoille taukojumppa- tai liikuntaopastusta.

— Jos joku kysyy, jaan liikunnan ilosanomaa, hän hymyilee.

Teksti Tuula-Maria Ahonen Kuvat Jari Peltoranta

• Painetussa lehdessä sivu 38