Tanssiva
tutkija
kokee intohimoa
sekä työhönsä
että harrastukseensa
Folkloristi Niina Hämäläisen päivä on
istuvaa tutkijan työtä Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran tutkimusosastolla.
Useana iltana viikossa hän inspiroi itseään
ja eri-ikäisiä osallistujia erilaiseen
tanssi-ilmaisuun. Vanhin uskollinen
kävijä on 82-vuotias mies.
– Tanssi kuuluu kaikille, Hämäläinen sanoo.
Hän löysi vapaaehtoistyöhön perustuvan liikuntaseuransa
Friskis&Svettiksen Luxemburgissa 10
vuotta sitten.
— Ensimmäisellä tunnilla oli ihan mieletön fiilis.
Musiikki, yhdessäolo, tuntui, että lennän.
Vuoden kuluttua Hämäläinen kouluttautui ensin
jumppaohjaaksi, sitten tanssiohjaajaksi, ja palasi 13
vuoden ulkomailla olon jälkeen Suomeen.
— Tanssi on minulle ominainen tapa ilmaista itseäni
ja kommunikoida muiden kanssa. Tanssiessa
puran stressiä ja koen vahvoja tunteita. Olen tunneilla
flow-tilassa ja saan niistä työhön keskittymiskykyä ja
jaksamista.
Jokainen sukupolvi tulkitsee Kalevan
Tällä hetkellä Hämäläinen tutkii kansanlyriikan keruuja
julkaisukäytäntöjä 1800-luvulla. Kalevalaa käsittelevä
väitöskirja valmistui 2012.
— Tein ensimmäisen proseminaarityöni Kalevalasta.
Luento Turun yliopistossa avarsi ymmärtämään
Kalevalan osana maailmankirjallisuutta. Kun myöhemmin
olin töissä Kalevala-instituutissa, instituutin
johtaja Lauri Honko sai minut taas uudestaan innostumaan
Kalevalasta, Hämäläinen kertoo taustastaan.
Kalevala ja Kanteletar ovat kansallisen merkityksen
saaneita teoksia. Jokainen sukupolvi tulkitsee niitä uudesta
näkökulmasta. Tutkimalla 1800-lukua saamme
uudenlaista ymmärrystä moderniin yhteiskuntaan.
— Millaista kuvaa suullisesti eläneestä kansanrunoudesta
kirjallisissa kokoelmissa, kuten Kantelettaressa
tai Kalevalassa, on välitetty? Kenen perinteestä oikeastaan
puhumme, kun puhumme kansanlyriikasta?
Tutkimukseni johtoajatus on, että suullinen perinne
muokkautui ja suodattui sivistyneistön toimittaman
keruun ja julkaisemisen myötä niin, ettei voida enää
puhua autenttisesta kansan perinteestä. Kansan käyttämästä
perinteestä rakennettiin valikoituja, kirjallisia
esityksiä yleisölle, jolla ei välttämättä ollut omakohtaista
kokemusta kansan kulttuurista ja kielestä.
— Vaikka rahvas lauloi kaikenlaisia lauluja eroottisista
ja ruumiillisista lauluista surullisiin valituslauluihin
ja pilkkalauluihin, on suomalaisen kansanlyriikan
ominaispiirteeksi nostettu herkkyys ja surullisuus.
Kansan tunne-elämä ei ollut niin kapeaa kuin on haluttu nähdä, mutta tämä näkemys vaikuttaa edelleen
ihmiskuvaamme.
"Epä-älyllisyys" terävöittää älyä
Moni voisi ihmetellä, miksi taloudellisen epävarmuuden
keskellä elävä tutkija haluaa tehdä useana iltana ja
viikonloppuisinkin palkatonta työtä. Tanssiin ohjaaminen
antaa kuitenkin itseluottamusta ja iloa, Hämäläinen
kertoo.
— Tanssituntien ohjaamiseen liittyy keveys ja vapauden
tunne. Nautin siitä, kun tuntieni osallistujat
innostuvat ilmaisemaan itseään tanssilla. Tanssi on
tunnekieli. Tärkeintähän tanssissa ei ole tekniikka
vaan itseilmaisu.
— Harrastin lapsena klassista balettia, mutta sen
ilmaisukieli tuntui jäykältä. Myöhemmin löysin modernin
tanssin, afron, jazzin ja salsan, jotka koin vapauttavina.
— Humanistiopiskelijana liikuin aika vähän. Silloin
oli tärkeää olla fiksu ja boheemi, Hämäläinen hymyilee.
Humanistipiireissä liikunnalla saattaa joissakin tapauksissa
olla epä-älyllisyyden leima. Yliarvostetaan
älyä ja aliarvostetaan kehoa.
— Oman kokemukseni mukaan liikkuminen vireyttää
ja terävöittää ajattelua. Käyn seurassamme myös
muiden vetämillä jumppatunneilla. On tärkeää liikkua eri tavoilla ja kehittää kehoa monipuolisesti.
Seisomaan nouseminenkin on taukojumppaa
— Paljon istuminenhan on jo nykytutkimuksen mukaan
monessa mielessä haitallista. Minulla on satulatuoli,
joka tuntuu selän kannalta hyvältä. Istun päivittäin
keskimäärin seitsemän tuntia, mutta nousen ylös
45 minuutin — tunnin välein ja haen itselleni vesilasin.
Teen samalla myös kehoa elvyttäviä taukoliikkeitä.
Jos taukojumppa tuntuu vieraalta ajatukselta, Hämäläinen
mataloittaa kynnystä: jo se, että nousee ylös
seisomaan tai hiukan kävelemään, on elimistölle piristävää.
Istuessa kehoon kertyy maitohappoa. Niska, hartiat
ja selkä ovat staattisessa jännityksessä, hiirikäsi rasittuu.
Huomaan, että oikea puoleni on selvästi jäykempi
kuin vasen. Venyttelen tauolla oikeaa hiirikättäni.
Hartioiden ja käsivarsien pyöritys laajassa kaaressa
tuottaa uutta happea ja verta, myös aivoihin.
— Istuessa yläselkä ja rintakehä jäykistyvät. Istuessamme
kumarrumme eteenpäin ja usein alaspäinkin,
selän liike taaksepäin on hyvin usein rajoittunut. Teen
siksi pieniä pyöritysliikkeitä.
Hämäläinen ei kuitenkaan halua tyrkyttää tutkijakollegoille
taukojumppa- tai liikuntaopastusta.
— Jos joku kysyy, jaan liikunnan ilosanomaa, hän
hymyilee.
Teksti Tuula-Maria Ahonen
Kuvat Jari Peltoranta
- Painetussa lehdessä sivu 38
|