Kirja-arviot
Englanti on nykyään vallitseva kieli, etenkin akateemisessa maailmassa, jossa monet tekevät kaikki tutkimuksensa englannin kielellä. Mutta monet ovat myös huolissaan suomen kielen aseman heikkenemisestä tai katoamisesta. Tieteen suomenkielisyyden vaalijoita ilahduttaa lähes tuhatsivuinen kirjanjärkäle, joka pitää sisällään sekä varsinaisia tieteellisiä teoksia että suurelle yleisölle suunnattuja tieteellisiä populaariteoksia, kuten opaskirjoja, elämäkertoja ja matkaoppaita. Kirjan ansioita on myös se, että kääntäjien ammattikunta nostetaan esiin, koska he usein jäävät näkymättömiin kääntämänsä tekstin taakse. Vanhemmista esitellään esimerkiksi Antero Manninen, J. V. Hollo, Eino E. Suolahti ja nykyisistä Marja Itkonen-Kaila, Kai Kaila, Heikki Eskelinen, Eila Salminen ja Kimmo Pietiläinen. Mutta miksi kirjoja sitten alettiin kääntää suomeksi ja ketä varten tätä vaikeaa ja aikaa vievää työtä tehtiin? Suomessa kääntämisen pääkohde oli 1800-luvulle asti tavallinen rahvas ja kääntäjinä kirkonmiehet ja myöhemmin opettajat. Katekismus, almanakat ja erilaiset käytännön tehtäviin liittyvät oppaat olivat ensimmäisiä käännöskirjoja. Aluksi kääntäminen oli amatöörimäistä siinä mielessä, että mitään tekijänoikeuksia ei tunnettu. Tekstiä muokattiin ja muutettiin, tehtiin lisäyksiä ja poistoja niin, että aina ei alkuperäinen kirjoittajakaan olisi heti tunnistanut kenen tekstiä hän on lukemassa. 1800-luvulla henkistä pontta kääntämiselle antoi suomalaisuusliike ja koululaitoksen synty. Aineellista perustaa loivat uudet tekniset innovaatiot, kuten tehokkaat painokoneet, höyrykoneet, halvemmat materiaalit ja nopean levityksen mahdollistavat rautatiet. Kustantajat olivat satunnaisia ja hajanaisia, usein tiettyä aatetta ajavia yksityishenkilöitä, yhdistyksiä ja järjestöjä. 1800-lopulla ja 1900-luvun alussa suuret kustantajat, kuten Werner Söderström ja Otava, vakiinnuttivat asemansa — Otavan synty liittyy suoraan kääntämiseen: vuonna 1890 perustettu Otava oli reaktio erityisesti erikoisalojen tietokirjallisuuden kääntämisen kehnoon tasoon ja siihen kohdistuneeseen kritiikkiin. 1900-luvulla kirjoja käännettiinkin tiuhaan tahtiin kaikilla aloilla, ja kirjan esittelemien teosten määrän laskeminen ei onnistu ilman teknisiä apuvälineitä. Kiintoisaa on huomata, että tiettyinä aikakausina käännetään tiettyjen alojen teoksia enemmän kuin muita. Esimerkiksi 60- ja 70-luvuilla käännettiin poikkeuksellisen paljon yhteiskuntatieteellistä kirjallisuutta. Tosin yhteiskuntatieteen suuria klassikoita alettiin kunnolla kääntää vasta 80-luvulla, kun tietokirjallisuuteen keskittyneet Gaudeamus ja erityisesti Vastapaino julkaisivat niitä. 1960-luvulla alkunsa saanut Gaudeamus ja 80-luvulla syntynyt Vastapaino astuivatkin tietokirjakustantamisen eturintamaan ja vetureiksi samalla kun WSOY ja muut suuret kustantajat alkoivat keskittyä enemmän suurelle yleisölle kohdistettuihin kirjoihin. Eikä tärkeimmistä tietokirjojen kustantajista puhuttaessa tule unohtaa myöskään 90-luvulla perustettua luonnontieteellistä kirjallisuutta julkaisevaa Terra Cognitaa ja tällä vuosituhannella alkunsa saanutta filosofisen niin&näin -lehden kirjasarjaa, joka on ehtinyt julkaista lyhyessä ajassa melkein pienen kirjaston verran filosofisia opuksia. Entä mikä on tilanne nyt? Onko kaikki tärkeät kirjat käännetty vai onko merkittäviä teoksia painunut unohduksiin? Jälkimmäinen kysymys osuu oikeaan, ja kirjassa esitetäänkin varteenotettavia käännösehdokkaita. Tosin jotkut ovat jo ehtineet ilmestyä, kuten länsimaisen filosofian ehkä merkittävin (ja vaikein) teos Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikki, joka ilmestyi syksyllä 2013. Kirjojen kääntämiseen liittyy myös suuria filosofisia ongelmia: pitääkö pyrkiä kääntämään teksti sanatarkasti vai saako kääntäjä improvisoida tai ainakin muokata tekstiä suomalaiselle lukijalle ymmärrettävään muotoon. Etenkin luonnontieteet, joissa ajatus on tärkein ja universaali, kieltä saa taivuttaa ja korjata siten, että lukija saa kiinni ja ymmärtää ajatuksen parhaiten. Mutta mitä tärkeämmällä sijalla kielellinen tyyli on, kuten humanistisissa tieteissä ja etenkin ranskalaisessa postmodernissa filosofiassa, sitä tärkeämmäksi tulee kielen autenttisuus ja koskemattomuus. Kirjassa jopa vihjataan, että monia tekstejä ei ehkä voi kääntää lainkaan tekemättä alkutekstille vääryyttä. Kirjassa eräs kääntäjä toteaa, että Derridan kuuluisa termi differance on yksi saatanallisperkeleellisimmistä kääntämisen esineistä. On hyvin tärkeää nostaa esiin kääntämistyön vaikeus tai suorastaan mahdottomuus, koska kääntäjät ovat työmaailmassa yhtä näkymättömiä ja huonosti palkattuja kuin siivoojat. Nykyään kääntämisen tason suurin uhka on taloudellisen tuen puute ja siitä syntyvä alituinen kiire ja hoppu. Suomennetun tietokirjallisuuden historia 1800-luvulta 2000-luvulle onkin tarpeellista luettavaa myös poliitikoille, virkamiehille ja muille kulttuuriasioista päättäville tahoille. Tämän päivän globaali Suomi olisi hyvin erilainen ja erilaisessa asemassa, jos sillä ei olisi takanaan ja tukenaan sitä valtavaa sivistyksellistä aarreaittaa, jonka suomennettu tietokirjallisuus sille tarjoaa. Pekka Wahlstedt
”Jo heti projektin alkumetreillä ilmeni, että aihe on tabu. Vallasta ei haluta puhua. Vain toisten vallankäytöstä ollaan valmiita esittämään mielipiteitä”, toteavat Marjatta Jabe ja Sari Kuusela. Rohkeita valtaa käyttäviä haastateltavia kuitenkin löytyi, heistä suurin osa naisia. Hyvä, paha valta -kirja perustuu YTT ja HR-ammattilainen Sari Kuuselan väitöskirjaan sekä vallan huipulla olevien johtajien ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kokemukseen omasta vallankäytöstään. Yksi haastatelluista on Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri. Aalto-yliopiston rakentaminen on ollut suuri muutosprojekti. Muutosten johtaminen on rehtorin tehtävä. ”Valta korruptoi herkästi vallankäyttäjän siten, että hän luulee jo oppineensa kaiken. Vaarallista on kuvitella olevansa erehtymätön, jolloin voi lopettaa muiden kuuntelun. Ihmiset huomaavat helposti, onko vilpitön vai luuleeko olevansa tärkeä”, sanoo Teeri. Yliopistossa haetaan yhdessä argumentit, mutta rehtori käyttää lopullista valtaa päättämällä, mitä tehdään ja mitkä ovat panostukset. Teerillä on tapana pyytää ehdotuksia. Se että jokainen joutuu ottamaan kantaa, vähentää puolesta tai vastaan -asetelmia. Ruotsissa uraa luonut Teeri on havainnut, että valta on kulttuurinsa näköistä. Suomessa hierarkia ja asema vaikuttavat enemmän vuorovaikutukseen ja siihen, ketä kuunnellaan. Ruotsissa valta on piilotettu. Teerin mukaan Ruotsissa ei ole havaittavissa naisten ja miesten välisiä eroja vallankäytössä tai johtamisessa. Suomessa miesten vallankäyttöä pidetään itsestäänselvyytenä, suorastaan oikeutena. Miehillä on omasta mielestään oikeus olla jämäkkä. Sen sijaan naisille ei hevin sallita samaa. Yliopistolla valta ei ole pelkästään haluttujen asioiden edistämistä vaan myös sitä, että rehtori joutuu hoitamaan ikäviä asioita, kuten kurinpitoon liittyviä. Yksi vallan sudenkuoppa Teerin mukaan on se, että pitää oikeutenaan tehdä vain positiivisia asioita ja jättää ikävät työt muille. ”Työskentele joka päivä sen eteen, ettet luule olevasi erehtymätön”, Teeri antaa mitä tärkeimmän ajatuksen vallankäyttäjä kollegoille. ”Myös alainen käyttää valtaa, kuten uhrin tai viattoman valtaa”, psykodraamaohjaaja, KTM Jarmo Manner avartaa näkemystä. ”Kun ei nähdä omaa osuutta asiassa, pahuus pääsee helposti ovenraosta sisään. Yksi alaisen keino on käyttää viattoman valtaa, jolloin hän ei ota vastuuta toimintansa seurauksista. Juuri tätä valtaa asiantuntijat usein käyttävät.” ”Sekä esimies että alainen sortuvat liian usein siihen, ettei ongelmiin puututa. Tilanteen annetaan vain pahentua. Molemmilla osapuolilla on vastuu hankalien asioiden ottamisesta esiin”, toteaa työyhteisövalmentaja Vuokko Coco. Kirjoittajien mukaan valta pitää ottaa joka tilanteessa, sitä ei automaattisesti anneta. Vallankäytön kadottamisen suurin riski on vallankäyttäjä itse. Tavallisin syy vallan menettämiseen on se, että ihminen ylpistyy, tulee epäluuloiseksi ja käyttää väärin valtaansa. Professori Janne Tienarin mukaan suomalaisilla johtajilla on ikävä taipumus moukaroida muutokset läpi. Uusi johtajuus kutsuu kuunteluun, osallistamiseen, tunneosaamiseen. Johtaja voi lisätä myönteisiä ja vähentää kielteisiä tunteita esimerkillään. Hyvä vallankäyttäjä on ihmisten palvelija. Tuula-Maria Ahonen
|
