4/14

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Aikamoisia pököpäitä

    Tutkijan työssä tarvitaan monenlaisia vuorovaikutustaitoja. Ne eivät kuitenkin ole niin huonot kuin tutkijat itse usein kuvittelevat, kertoo aiheesta väitellyt Anne Laajalahti.

    Stereotypia tutkijoista epäsosiaalisina ja eristäytyneinä puurtajina elää edelleen niin tutkijoiden kuin suuren yleisönkin mielessä. FT Anne Laajalahden väitöskirja osoittaa kaavamaisen näkemyksen pahasti vanhentuneeksi.

    — Tutkijan työssä on paljon tilanteita, joissa tarvitaan vuorovaikutusosaamista. Sen määrässä ja muodoissa on tapahtunut muutoksia, jotka ovat lisänneet osaamisen tärkeyttä entisestään. Näyttää siltä, että tutkijoiden kohtaamat vuorovaikutuksen vaatimukset ovat paljon laaja-alaisempia kuin tällä hetkellä hahmotetaan.

    Laajalahti keräsi kirjoitelmia eri tieteenaloilla työskenteleviltä ja eri vaiheessa uraansa olevilta väitelleiltä tutkijoilta. Teksteistä on havaittavissa, että tutkijat osaavat analysoida omaa osaamistaan hyvin, vaikka näkevätkin toiset alalla toimivat stereotyyppisesti.

    — Osallistujat toivat toistuvasti esille, että vuorovaikutusosaamisen yleistaso on tutkijoilla huono. Osaamisen puutteiden katsottiin liittyvän muun muassa luonteenpiirteisiin, joita kuvattiin värikkäästi: ”erittäin vaikeita persoonia”, ”ikävää joukkoa” ja ”aikamoisia pököpäitä muihin ihmisiin verrattuna”. Tulokset eivät kuitenkaan anna aihetta olettaa, että tutkijoiden vuorovaikutustaidot olisivat niin heikkoja kuin he antavat ymmärtää.

    Kilpailu kiristää välejä

    Yhteistyön määrä on lisääntynyt myös sellaisilla aloilla, joissa työtä on perinteisesti tehty yksin.

    — Esimerkiksi viestintätekniikan kehitys ja eri tieteenalojen yhteistyö ovat lisänneet vuorovaikutusta ja samalla jännitteitä tutkijoiden välillä. Tutkijat ovat herkkiä reviiristään, mikä aiheuttaa erilaisia ristiriitoja.

    Tutkijat kilpailevat rahoituksesta ja työpaikoista, mutta siitä huolimatta yhteistyötä pitää tehdä. Myös yliopistoympäristön muutokset ja tulospaineet ovat lisänneet jännitteitä.

    — Tutkijoille tieto voi olla ainoa kilpailuvaltti. Tutkimuksen laadun kannalta avoimuus on ensiarvoisen tärkeää, mutta ideoiden varastamisen pelko voi saada tutkijan suojelemaan omaa tutkimustaan ennen sen julkaisemista. Tästä voi olla seurauksia koko tieteen kehitykselle.

    Koulutusta vai keskustelua?

    Laajalahti tarkasteli osaamisen kehittymistä informaalin työssä oppimisen kautta. Varsinaista koulutusta ei hänen mukaansa välttämättä aina tarvitakaan.

    — Vuorovaikutusosaaminen syntyy suhteessa muihin, joten formaali koulutus ei ole tärkeintä. Koulutustarpeita ei myöskään aina tarvitse katsoa yksilön kannalta, vaan osaamista voi kehittää laajemmissa yksiköissä vuorovaikutussuhteen tasolla. Tutkijoille pitäisi luoda turvallinen oppimisympäristö, jossa taitoja voi vapaasti harjoitella. Oppimistilanteiden tulee olla tarpeeksi vaativia, mutta toisaalta ympäristön pitää olla turvalliseksi koettu. Haasteena osaamisen kehittymiselle on työympäristö, koska kilpailu, kiire ja epävarmuus eivät tue turvallisuutta.

    Eri vaiheessa uraa olevien ihmisten yhteensaattaminen on tärkeää, koska nuorten tutkijoiden ja vanhempien kollegoiden kohtaamisessa oppimista tapahtuu molempiin suuntiin.

    — Riittävän heterogeeniset ryhmät ovat tarpeellisia tutkimuksen kehittymisen kannalta, mutta myös toivottavia vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta.

    Vaikka tutkijat yleisesti ottaen arvostavat vuorovaikutusosaamista, osa heistä ajattelee sen olevan synnynnäinen ja pysyvä ominaisuus – sitä joko on tai ei ole. Tällainen ajattelu kaventaa oppimisen mahdollisuuksia.

    — Lähtökohtana tulisi olla ymmärryksen lisääminen ja yhteiskunnallisestikin kaivataan keskustelua siitä, millainen ammatillinen ulottuvuus vuorovaikutusosaaminen on. Koulutusta pitäisi suunnata niin, että vuorovaikutusosaaminen ymmärretään ilmiönä, jota voi oppia ja kehittää. Sen sijaan, että tehtäisiin ohjelista tai opas vuorovaikutustaidoista, pitäisi antaa tutkijoille työkaluja ymmärtää työhön sisältyvää vuorovaikutusta ja osaamisen haasteita.

    Tutkimuksen tuloksia voisi hyödyntää tohtorikoulutuksen ja tutkijoiden täydennyskoulutuksen kehittämisessä.

    — Koulutuksessa tulisi tiedostaa, että vuorovaikutustilanteiden kirjo tutkijan työssä on suuri. Vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta oppimisen olisi tärkeää jatkua läpi tutkijan uran.

    FT Anne Laajalahden puheviestinnän väitöskirja ”Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä” on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Humanities numerona 225, 387 s., Jyväskylä 2014. Linkki verkkojulkaisuun: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5618-9.

    teksti Talvikki Lehtolainen
    kuva Petteri Kivimäki

    • Painetussa lehdessä sivu 14