Aina yhdessä

Tutkijapariskunta Satu ja Matias Palva ovat kiinteä työpari ja kolmen lapsen vanhempia. Ansioituneet aivotutkijat ovat edenneet urallaan omaa tietään kulkien.

Helsingin yliopiston neurotieteen tutkimuskeskuksessa työskentelevät neurotieteen dosentti Satu Palva ja neurobiologian dosentti Matias Palva tapasivat toisensa opintojensa loppuvaiheessa. He havaitsivat nopeasti, että kaikki parhaat ideat syntyivät yhdessä ja että varsinkin tieteeseen liittyvä ajattelu toimii heillä todella hyvin yksiin. Seurasi kaksi palkittua väitöskirjaa, lukuisia tutkimushankkeita ja kolme lasta.

— On hienoa, että voimme jakaa asioita tutkimustyön parissa. Työ merkitsee meille kummallekin erittäin paljon ja siksi on hyvä, että voimme tehdä yhdessä sitä, mikä kiinnostaa, he toteavat.

Vuonna 1997 pariskunta aloitti yhteisten tutkimusprojektien parissa, tosin vielä silloin he olivat virallisesti työssä eri paikoissa väitöskirjatöiden parissa. Vuodesta 2007 he ovat työskennelleet yhteisessä tutkimusryhmässä neurotieteen tutkimuskeskuksessa ja viime syyskuusta alkaen

Perheeseen kuuluu nyt 13- ja 8-vuotiaat pojat, 7-vuotias tytär ja koira. Vielä vakiintumattoman tutkijauran yhdistäminen lapsiperheen elämään on vaativaa.

— Perhe-elämä vaikuttaa työhömme siten, että todelliseen työmäärään nähden aikaa on liian vähän, toisaalta lasten ansiosta työ pysyy oikealla paikallaan. Varsinkin Matiaksella on ollut ekstrapitkiä päiviä. Artikkelien ja hakemusten jättöpäivien vuoksi muut työt usein laahaavat jäljessä, Satu selittää.

— Meillä on akateeminen vapaus tehdä ylitöitä miten paljon tahansa ilman ylimääräistä palkkaa. Tiedeyhteisön kannalta ajateltuna olemme saaneet lapset liian nuorina. Mutta olimme liian nuoria tajutaksemme sitä, Matias naurahtaa.

Etukäteen ei nimittäin voinut ymmärtää, millainen stressi kahden pätkätyöläisen huushollissa seuraa siitä, kun usein ainakin toisella on rahoitus katkolla.

— Esimerkiksi viime marraskuussa emme tienneet, saako tammikuussa palkkaa. Nyt minulla on kolmeksi ja Matiaksella viideksi vuodeksi rahoitus turvattu, tämä on kummallekin tähän mennessä pisin työsuhde. Hieno tilanne, nyt voidaan tosiaan keskittyä töihin, Satu toteaa.

Joustavuutta rahoitukseen

Tutkijoiden urapolun saneleva rahoitusmalli saa pariskunnalta runsaasti kritiikkiä. Ensinhän kuuluisi tehdä väitöskirja ryhmässä ja tämän jälkeen käydä postdokkaamassa ulkomailla. Vasta sitten tulisi hakea ja saada rahaa itsenäisen uran luomiseen.

— Me emme lähteneet post dockeiksi ulkomaille, sillä lapset olivat pieniä ja muutenkin teimme omaa projektiamme, se muuten vei meidät alan huipulle, Matias huomauttaa.

Ongelmana on vaihtoehtojen vähyys juuri uran alkuvaiheessa: kaikkien elämä kun ei mene saman kaavan mukaan. Palvat ovat itse hyvä esimerkki tästä. He ovat halunneet edetä nopeasti omalla alallaan ja perustaa omat tutkimusryhmät omien visioittensa mukaan. Väitöskirjatkin olivat itsenäisiä projekteja, eivätkä liittyneet esimerkiksi alan senioritutkijan tutkimusprojektiin, niin kuin usein on käytäntönä.

— Hyvät tieteelliset ideat ja uran käynnistyminen voivat tapahtua jo ennen post doc -kauden loppua tai jopa ennen väitöstä, mutta silloin itsenäiseen tutkimustyöhön, kuten ryhmän perustamiseen tarkoitettua rahoitusta on varsin vähän saatavilla. Toinen ongelma on rahoituskausien lyhyys. Kolmessa vuodessa on vaikeaa saada koottua toimiva ryhmä ja lisäksi vielä saattaa loppuun se läpimurtohavainnon raportoiva projekti, joka taas takaisi jatkorahoituksen, Satu painottaa.

Töissä ja kotona

Kotona puhutaan työstä, mutta vanhemmat välttävät sitä lasten hereillä ollessa, tosin lapsilla on asiasta kuulemma hieman erilainen käsitys. Vastaavasti työpaikalla puhutaan kotiasioista, yleensä silloin kyse on arkiasioiden organisoinnista. Palvat käyvät usein yhdessä lounaalla.

— Olemme myös täysin kollegoja ja harrastamme paljon työasioita lounaalla, välillä taas käymme yhdessä syömässä ihan vaan pariskuntana, se on mukavaa ja rentouttavaa. Meillä on hyvä työyhteisö, jossa on korrekti ilmapiiri. Olemme tiivis pariskunta ja muiden silmissä me olemme vähän niin kuin me, Satu arvelee.

Otsikosta huolimatta Palvat eivät oikeasti ole koko ajan yhdessä. Usein he ovat pikemminkin eri paikoissa, sillä perheen ja työn hoitaminen edellyttävät vuorottelua. Arjen aikataulu muodostuu lasten koulupäivän ja harrastusten mukaan. Lapset harrastavat luistelua, balettia, koripalloa, pianon ja kitaran soittoa. Pojat kulkevat itse lähellä oleviin harrastuksiinsa, mutta tytär viedään jäähalleille.

Perheen Helsingin Haagassa sijaitsevassa kodissa tehtävä haastattelu keskeytyy kun äitiä ja isää tarvitaan. Toinen pojista on nimittäin lähdössä partioon ja leiripaperi pitää allekirjoittaa. Myös koiran ja ystävänsä kanssa ulos lähtenyt tytär täytyy saada sisälle, sillä pianotunti on alkamassa ja sitä ennen pitäisi syödä. Kännykkää ei ole mukana, joten toinen pojista lähtee etsimään läheisestä puistosta. Äkkiä äiti havahtuu voimistuvaan ruuantuoksuun: ilta-ateriasta on kohta tulossa ylikypsää.

Arkipäivät ovat juuri alkuillasta melko vauhdikkaita. Käytäntönä on, että vielä loppuillasta toinen vanhemmista palaa töiden pariin.

Mutta entä kotityöt, kuka vastaa niistä?

— Tavoite on, että teemme fifty-fifty. Olemme koko ajan lähempänä tätä tavoitetta, Matias arvioi optimistisena.

Kirjoittamista ja säätämistä

Töissä taas tehtävät ovat jakautuneet siten, että tietokone- ohjelmien säätäminen on pitkälti Matiaksen hommaa, ja Satu vastaa enemmän ohjelmilla tehtävistä data-analyyseistä ja kirjoittamisesta. Tällä hetkellä tutkimuskohteina ovat tarkkaavaisuuden, työmuistin, ja tietoisuuden hermostolliset mekanismit. Tavoitteena on ymmärtää, miten ihmisen mieli syntyy hermosoluverkkojen biologiasta ja kuinka aivojen 1010 hermosolua saadaan koordinoitua toimimaan yhdessä.

Vallitseva ajatus on, että hermosolujen toiminnan synkronia, yhtäaikaistuminen, voisi toimia kognitiivisia toimintoja sitovana ja koordinoivana mekanismina, mutta varsinaista näyttöä tästä ei ole. Synkronia liittyy kiinteästi aivorytmeihin, joita voidaan tutkia kuvantamalla aivojen magneetti- ja sähkökäyrää erilaisten tehtävien aikana.

— Olemme aiemmin havainneet että työmuistitehtävän aikana toiminta aivojen takaraivolohkossa, päälakilohkossa, ja otsalohkossa synkronoitui sitä enemmän, mitä enemmän ärsykkeitä koehenkilön tuli muistaa. Nyt tutkimme löytyykö samankaltaista aivoalueiden välistä synkroniaa myös tarkkaavaisuus- ja tietoisuustehtävien aikana ja voiko laajaalainen synkronia toimia aivoalueiden toimintaa sitovana mekanismina, Palvat selittävät.

Aivot kiehtovat, sillä niihin perustuu se keitä olemme ja miten ajattelemme. Hermosolujen toiminta on perustana tietoisuudelle, muistille, ja persoonallisuudelle. Tutkijoiden tavoitteena on ymmärtää, miten nämä toiminnot syntyvät.

— On kiehtovaa selvittää miten on mahdollista, että havaitsemme ja muistamme ainoastaan osan aistimistamme asioista, ja nekin persoonallisuutemme muokkaamalla tavalla. Tai sitä, mitä tarkoittaa olla tietoinen ja miten se eroaa kaikista muista aivojen toiminnoista vai eroaako se sittenkään. Tietoisuuden ihme syntyy biologiasta ja miljardien tiedottomien hermosolujen yhteistoiminnasta, aivotutkijat innostuvat.

teksti Anja-Leena Paavola
kuva Veikko Somerpuro

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 24