ACATIIMI 4/12 tulosta | sulje ikkuna

Tehdas- vai sivistysyliopisto?

Nyky-yliopistot luovivat amebamaisesti erilaisten olomuotojen välimaastossa. Henkilöstö joustaa ja avoimuuden periaate on koetuksella.

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton perinteiseen kevätseminaariin kokoontui 20. huhtikuuta noin 170 osallistujaa. Seminaari oli tällä kertaa saanut teemakseen Yliopiston monet muodot. Liittojen puheenjohtajat avasivat päivän. Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi löysi yhteiskunnasta nyky-yliopistojen rinnastuskohteiksi viraston, tehdasyliopiston, sairaalan, armeijan, rakennustyömaan ja telakan.

Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo edellytti, että yliopistolakiarvion tulokset otetaan tosissaan.

— Entäpä jos jälkeemme tulevat sukupolvet sanovat: silloin vuonna 2010 tuli lakimuutos ja sen jälkeen rahoitusvaje. Silloin alkoi yliopistojen alamäki ja silloin liiketaloudelliset periaatteet saivat yliopistoissa vallan. Entäpä, jos jälkipolvet kysyvät meiltä, miksi annoitte sen tapahtua.

— Pitäkäämme huoli siitä, että suomalainen yliopisto ei olisi tilinpäätösorientoitunut vaan tutkimusorientoitunut. Ettei se olisi pinnallinen vaan pitkäjänteinen. Ettei se etsisi tuottoa vaan tietoa.

— Pidetään huoli, että suomalainen yliopisto on sivistysyliopisto, Valo päätti avauksensa.

Henkilöstöpolitiikka neuvottelujen teemaksi

Opetusministeri Jukka Gustafsson puhui yliopiston nykymuodosta ja tulevaisuudesta. Hän muisteli omia opiskeluaikojaan Tampereen yliopistossa 1970-luvulla:

— Silloin mentiin yliopistolle tai verstaalle. Nykyään saan aina lähes raivarin, kun kuulen, että nykyopiskelijat puhuvat menevänsä kouluun.

Gustafsson palautti mieleen myös kuukauden takaisen kehysriihen tunnelmia.

— Hallitus oli totisen paikan edessä ja lisäsopeutustoimia oli pakko tehdä. Ikävä kyllä koulutussektorikaan ei voinut jäädä niiden ulkopuolelle. Parhaani tein, mutta tulos on korkeintaan tyydyttävä. En sillä rehvastele.

Avaukseen peilaten hän kuitenkin vakuutti kuulijajoukolle, että vuonna 2012 ei ala yliopistojen alamäki. Sen verran hyvin yliopistot ovat Gustafssonin mielestä pärjänneet viime vuosien rahoituskehityksessä. Mutta joitakin oksia yliopistot voivat joutua lähivuosina sahaamaan pois.

Opetusministeri puhui myös yliopistolain vaikutuksista tehdystä arviosta. Hän harmitteli alhaiseksi jäänyttä vastausprosenttia.

— Mutta silti palautteen taustalla on yliopistoihmisten aidot tuntemukset ja siksi tuloksia tulee kunnioittaa. Tulokset osoittavat, että henkilöstön osallistumisessa on selvästi kehittämistarpeita. Huolestuin hieman, miten tämä kohta oli muotoiltu ministeriön kannanottoon — se tuntui aika pinnalliselta.

Arvioraportti on nyt annettu eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Gustafsson painotti, että henkilöstön palautteesta puhutaan myös yliopistojen johdon kanssa ja asia tulee esille toukokuussa käytävissä tulosneuvotteluissa.

— Henkilöstöpolitiikka on keskeinen teema tulosneuvotteluissa.

Gustafsson puhui lyhyesti myös yliopistojen uudesta rahoitusmallista ja piti julkaisujen painoarvon kasvamista tärkeänä. Hän kertoi, että opiskelijapalautejärjestelmän lisäksi kehitteillä on EK:n kanssa työnantajapalaute. Tutkimustulosten hyödyntämisen indikaattoreita aiotaan myös suunnitella.

Seminaarin juontaja toiminut toimittaja Kirsi Heikel kysyi opetusministeriltä, koska yliopistoindeksi aiotaan palauttaa.

— Mikäli se ministeristä riippuu, niin mahdollisimman pian. En kuitenkaan uskalla sanoa, tuleeko sen takaisin jo 2014. Tulen kuitenkin näin esittämään, Gustafsson vakuutti.

Julkinen vai yksityinen yliopisto?

Seuraavaksi teemaksi ohjelmaan oli merkitty Yliopisto — julkinen vai yksityinen? Tästä puhuivat Suomen yliopistot UNIFI ry:n puheenjohtaja, Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli sekä professori Jussi Välimaa.

Holli katsoi, että yliopistojen ohjaus on muuttunut strategisempaan suuntaan eikä mikromanageeraus näy niin paljon kuin ennen.

— Raha on aika hyvä ohjaaja, ei me siitä mihinkään päästä.

Uutta rahoitusmallia Holli piti aiempaa läpinäkyvämpänä, mutta myös toimintaa ohjaavampana. Rahoitus ei ole ainut ohjauskeino:

— OKM tekee ohjausta myös muilla keinoin, kuten tutkintotavoittein, tulosneuvotteluin, erilaisin uudistuksin, linjauksin, keskusteluin, koulutuksin, kannustuksin ja arvioinnein.

Holli katsoi, että yliopistoihin on tullut uuden yliopistolain myötä yritysmäisiä piirteitä.

— Pelko siitä, että yliopistot muuttuvat elinkeinoelämän johdettaviksi ja yritysmäisiksi on osin ollut aiheellinen. Yritysmaailman käytänteitä on yliopistoihin hallitusten ulkopuolisten toimijoiden myötä haluttu tuoda ja alkuvaiheessa akateemisen maailman ja yritysmaailman yhteensovittamisessa on ollut vaikeuksia.

Hollin mielestä on kuitenkin väärin ajatella, ettei yrityksissä olisi jotain hyvää, josta voisi ottaa oppia. Uudenmuotoiset hallitukset ovat selkeästi strategisempia ja päätöksentekokykyisempiä.

— Yliopisto on kaikesta huolimatta julkista tehtävää tekevä organisaatio, joka ei tavoittele voittoa. Se on siis enemmän julkinen kuin yksityinen ja vaikka se on taloudellisesti ja hallinnollisesti itsenäinen, se ei ole riippumaton.

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksessa korkeakoulututkimuksen professorina toimiva Jussi Välimaa pohti aluksi yliopiston tehtävä ja sitä ovatko ne julkisia vai yksityisiä.

— Tärkein tehtävä on kasvattaa kansalaisia eli tuottaa tutkintoja. Toiseksi tavoitellaan totuutta ja asioiden ymmärtämistä perin juurin. Kolmantena on yhteiskunnan muuttaminen, joka ei siis ole pelkästään vuorovaikutusta. Ovatko nämä tehtävät yksityisiä vai julkisia?

Välimaa muistutti, että kullakin aikakaudella yliopistot ovat lainanneet malleja sen aikakauden parhailta organisaatioilta: keskiajalla killoilta, 1800-luvulla valtiolta, 1970-luvulla demokratiasta ja 2000-luvulla teollisuudelta.

— Mutta miksi mallia on nyt lainattu sarjatuotantoteollisuudelta eikä esimerkiksi luovasta taloudesta?

Välimaa piti traagisena, että kollegiaalinen toimintatapa on kärsinyt nyky-yliopistoissa.

— Se on kuitenkin ollut yliopistojen syvä perusrakenne. Jos sitä ei oteta huomioon, seuraa laatuongelmia.

Kirsi Heikel peräsi konkreettisia keinoja kollegiaalisuuden kohentamiseen. Holli halusi etsiä uusia malleja osallistumiseen.

— Jos neljännes professoreista häärää hallinnossa, ei se ole mistään kotoisin, Holli lisäsi.

Välimaa halusi vahvistaa yliopistokollegioiden asemaa sekä vuorovaikutteisia toimintatapoja.

Raha ei muista antajaansa

Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen ja Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila puhuivat seuraavaksi aiheesta Valtion vai yksityisestä pussista – tutkimusta kenelle?

— Valtion ja yksityisen rahan välillä ei ole palomuuria, kiteytti aluksi Turunen.

Hän esitti monien kuvioiden avulla sen, että teollisuuden jalostusarvo on pudonnut, teknologiateollisuuden ja hyvinvoinnin välillä on kohtalonyhteys ja että yrityssektorin osuus tutkimus- ja kehitysinvestoinneista on 70 prosenttia. Turunen piti hyvänä, että kehysriihessä sovittiin yrityksille tulevasta tuotekehityksen verokannustimesta.

— Kakku pitää leipoa ennen kuin sen voi jakaa, hän muistutti.

Jorma Turunen korosti, että seminaariväki, yliopistot ja teknologiateollisuus ovat kaikki samassa veneessä: ne kaikki haluavat, että yliopistojen budjettirahoituksen leikkauksista on luovuttava.

— Yliopisto-opetuksella ja tutkimukselle on varmistettava kilpailukykyiset julkiset resurssit myös silloin, kun julkista taloutta sopeutetaan.

Heikki Mannila esitti taulukoita valtion tutkimusja kehittämisrahoituksen jakautumisesta. Viime vuoden vastaaviin lukuihin verrattuna supistusta on 2,7 prosenttia ja reaalisesti 5,3 prosenttia.

Mannila muistutti, että laatu on tavoitteena kaikessa yliopistotoiminnassa, mutta sen mittaaminen ei ole helppoa. Tutkimuksen ja opetuksen vaikuttavuus on laadun ohella keskeinen ja ilmeinen tavoite. Myös sen mittaaminen on vaikeaa. Mannila piti hyvänä, että yliopistot voivat uudessa rahoitusmallissa sopia omista indikaattoreistaan.

Mannila puhui myös tutkimuksen rahoituksesta: pitäisikö sen olla top down vai bottom up?

— Sekä että — kyse on painotuksista, hän vastasi. Tieteen voima on dynamiikassa, osin uusissa ja yllätyksellisissä avauksissa. Toisaalta tarvitaan laadukas tutkimusympäristö, jotta uusi avaus voisi onnistua.

Mannila piti Suomen Akatemiaa yliopistojen toiminnan mahdollistajana (ks. tästä myös Acatiimin juttu numerossa 3/2012).

Käydyssä keskustelussa Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan asiamies Kai Kilpinen huomautti, että esitetyistä tutkimusrahoitusluvuista puuttui säätiöiden osuus. Ne rahoittavat tieteellistä tutkimusta noin 250 miljoonalla eurolla vuodessa.

Kirsi Heikel kysyi Jorma Turuselta, mitä hyviä piirteitä yritysten HR-puolelta voisi tuoda yliopistoihin. Turunen suositteli esimerkiksi kehityskeskusteluja.

Yleisöstä kuului mutinaa, että niitä on kyllä käyty jo vuosia. Mannilan mukaan kehityskeskustelut ovatkin vuosien saatossa parantuneet.

Henkilöstön aseman julkisuus

Kahvitauon jälkeinen seminaariosuus painottui käsittelemään julkisuus/salaisuus-aspektia. Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Nina Pärssinen ja professori Olli Mäenpää pohtivat henkilöstön aseman julkisuutta.

Nina Pärssinen totesi, että seminaarin avauksessa esitetty telakka-ajatus ei ole ollenkaan huono, jos ajatellaan, millaisilla globaaleilla markkinoilla telakat joutuvat nykyisin toimimaan. Jos ollaan hyviä pelkästään Suomessa, se ei riitä.

Pärssinen kritisoi sitä, että seminaarissa on laitettu vastakkain yritysmaailma ja hyvä vanha yliopisto.

— Täällä on kysytty, onko yliopistoissa omaksuttu yritysmaailman pelisäännöt? ”Pelisäännöt” tulevat työsopimuslainsäädännöstä, Pärssinen huomautti.

Hän katsoi, että rekrytoinnit ovat nopeutuneet ja prosessien osalta keventyneet. Rekrytointeja Pärssinen piti luottamuksellisuusasioina.

— Jos on pelättävissä, että tiedot hakijoista vuotavat julkisuuteen, se voi estää jonkin henkilön hakemista.

Pärssinen muistutti, että yksikön palkkatiedot eivät ole julkisia, mutta omasta palkasta jokaisella on toki oikeus kertoa. Hän piti hyvänä palkkahaitarin leventymistä ja totesi, että tätä haluttiin myös yliopistolain vaikutuksista tehdyssä arviossa.

— Kannustava palkkausjärjestelmä ei toimi itsekseen — jonkun täytyy tehdä päätökset, jolla sitä toteutetaan.

Helsingin yliopistossa hallinto-oikeuden professorina toimiva Olli Mäenpää aloitti puheenvuoronsa muistelemalla yliopistolain valmistelua. Hän piti sitä aika suljettuna. Perusratkaisut oli jo tehty.

— Yliopistoyhteisöä ei sitoutettu ja osallistettu. Tämä näkyy nyt suhtautumisessa. Tiettyä legitimiteettivajetta on edelleen.

Professori Mäenpää katsoi, että kollegioiden asemaa voisi vahvistaa, jolloin lähestyttäisiin kuntien hallintomallia. Toinen mahdollisuus olisi saattaa henkilöstön näkemykset enemmän esille yliopistojen hallitusten päätöksenteossa. Tämä ei edellyttäisi edes lainmuutosta.

Mäenpään mukaan siirtyminen virkasuhteesta yksityisoikeudelliseen palvelussuhteeseen tapahtui yllättäen ja pyytämättä. Mutta tästä on yliopistoissa toivuttu. Hän esitti, että palvelussuhteen muutoksen vaikutuksia pitäisi kuitenkin paremmin tutkia. Esimerkiksi yliopistohenkilöstön palkkatietojen julkisuusasia meni läpi minimaalisella keskustelulla.

— Yliopistot ovat olleet perinteisesti avoimuuden tyyssijoja. Nyt on tapahtunut pieni notkahdus, jota yliopistolakikaan ei varmaan tarkoittanut, Mäenpää totesi.

Muutoksia viestinnän avoimuuden asteessa

Seminaaripäivän viimeisessä sessiossa käsiteltiin avointa, julkista ja salaista tietoa median ja viestinnän näkökulmasta. Helsingin Sanomien toimittaja Marjukka Liiten oli puheenvuoroaan varten testannut yliopistojen avoimuuden astetta kysymällä rehtorien palkkatietoja ja sijoitussalkun koostumista sekä tehnyt tuloksista jutun (HS 16.4.) Hän vertasi nyt saamiaan tietoja vastaavaan juttuun vuonna 2000.

— Silloin tiedot tulivat kuin apteekin hyllyltä. Julkisuuslaista oltiin tuolloin hyvin perillä.

Uudessa kyselyssä 16 yliopistosta viisi kieltäytyi antamasta palkkatietoja. Rintamalinja ei mennyt säätiöyliopistojen ja julkisoikeudellisten yliopistojen välillä. Epävarmuus korostui reaktioissa: ”ovatko muut antaneet”, monet kysyivät. Sijoituspuolen selvittäminen oli hankalampaa ja monet vetosivat liikesalaisuuksiin.

— Mitä pienempi salkku, sitä salaisempaa tuntuu olevan, Liiten kertoi.

Tiedeviestintäpalkinnon tänä vuonna saanut Jyväskylän yliopiston yhteysjohtaja Anu Mustonen katsoi avoimuusasioita yliopiston viestinnän vinkkelistä. Tiedon tarve on koko ajan kasvanut ja pelisäännöt uudessa olomuodossa ovat vielä osaksi epäselviä.

— Kuningasajatuksena on kertoa asiat ensin talon omalle väelle, mutta intratkin ovat puolijulkisia eli sisäiset asiat eivät pysy koskaan sisäisinä.

Henkilöuutisiin liittyy monia pulmia: hyviä hakijoita on joskus vetäytynyt pois, jos on ollut vaarana, että hakijoiden nimet julkistetaan. Lisäksi päätöksiä tehdään monella tasolla, joten henkilöuutisten koordinointi on työlästä.

Jyväskylän yliopistossa on tehty sisäisen viestinnän tutkimus. Sen mukaan tietovaje on kasvanut vuodesta 2009 vuoteen 2011 etenkin hallituksessa valmisteltavista asioista sekä henkilöstöasioista. Mustonen kertoikin olevansa pettynyt verkkoviestinnän voimaan.

— Kasvokkain kohtaamiset tulee saada enemmän kunniaan eli lisää infotilaisuuksia, johdon kyselytunteja ja road show -tyyliä.

Loppuosuuden yleisöpuheenvuoroissa professori Timo Soikkanen arvosteli sitä, että yliopistojen demokraattiset elimet on viety pois.

— Putinkin voisi tulla meille katsomaan, miten temppu tehtiin. Tilanne voi olla laillinen, mutta ei legitiimi.

OKM:n ylijohtaja Anita Lehikoinen piti käytyä avoimuuskeskustelua kovin tärkeänä. Samoin kuin ministeri Gustafsson seminaarin alussa myös Lehikoinen korosti, että yliopistolain arviointitulosten henkilöstöpolitiikkaa koskeva palaute otetaan esille yliopistojen kanssa käytävissä tulosneuvotteluissa, jotka alkavat 7. toukokuuta. Lain avaamista arviointitulokset eivät Lehikoisen mukaan edellytä.

teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro

  • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 14

ACATIIMI 4/12 tulosta | sulje ikkuna