Kriittisen tiedon lähteille
Vuoden opettaja Sari Voutilainen uskoo, että totuus piilee harmaalla alueella
Tohtoriksi väitelleen urapolku voi tunnetusti
olla suomalaisessa akateemisessa
maailmassa päämäärätön. Jos väitöskirjan
syntymän jälkeiseksi ajaksi ei
ole selkeää suunnitelmaa, voi väitellyt
tutkija tuntea päätyneensä jopa suoranaiseen
umpikujaan. Kansanterveystieteen dosentti
Sari Voutilaisella on omakohtaistakin kokemusta.
— Väitöskirjalle on kyllä helppoa saada rahoitus,
mutta urapolkua olisi syytä suunnitella tarkkaan. Olisi
pidettävä kirkkaana ajatus mitä tekee sitten, kun on
väitellyt. Itse en esimerkiksi kannusta opiskelijoitani
suin päin väitöskirjan tekoon, ellei palo tutkimuksen
pariin ole suuri. Mieluummin kehotan heti valmistumisen
jälkeen kilpailemaan niistä vähistä ravitsemusterapeutin
viroista joita on vapaana, vuoden opettajaksi
viime syksynä valittu yliopistonlehtori Sari Voutilainen sanoo.
Yksilöllinen urasuunnittelu tärkeää
Itä-Suomen yliopistossa opiskelijoiden yksilöllistä
urasuuntautumista tuetaan ensi syksystä lähtien muuttamalla ravitsemustieteen opintojen rakennetta.
Opiskelijoiden sisäänottomäärää nostetaan puolella.
Opiskelijat suorittavat yhteisen kandin tutkinnon,
minkä jälkeen heillä on valittavanaan joko ravitsemusterapeutin
tai elintarvikebioteknikon ura. Kun
uraa suunnitellaan kandintyöstä lähtien, on oman
paikkansa löytäminen työelämästä myös mahdollisen
tohtoriksi väittelyn jälkeen helpompaa.
Voutilainen on omalla opetussarallaan Itä-Suomen
yliopistossa itsekin oppijan roolissa, sillä opettajaksi
hän ajautui sattumalta. Sen sijaan tutkimuksen
ja uuden oppimisen pariin hän on tuntenut aina
suurta paloa ja kutsumusta. Ehkä siksi myös opettajan
rooliin sujahtaminen on käynyt niin kivuttomasti.
Hän on toiminut kliinisen ravitsemustieteen lehtorina
Itä-Suomen yliopistossa pian kaksi lukuvuotta ja
tempautunut opetustyöhön innolla mukaan.
Pois mustavalkoisuudesta
Voutilainen kiinnitti omina opiskeluaikoinaan huomiota
opetuksen tasoon ja opettajiensa tyyliin välittää
tietoa, ja oppi näin miten opetusta ei kannata tehdä.
Hän katsoo parhaaksi panna peliin rohkeasti itsensä
omana persoonanaan, haastaa kriittiseen ajatteluun ja
pyrkimiseen pois liiasta mustavalkoisuudesta. Uutta
tutkimustietoa tulee jatkuvasti lisää, ja niin opettajan
kuin opiskelijankin on osattava poimia tärkeimmät
tiedonjyväset eteenpäin välitettäviksi. Totuus näet
löytyy useimmiten harmaalta alueelta.
— Myös tavallisessa jokapäiväisessä elämässä pitäisi
mielestäni ottaa järki käteen ja välttää ravinnon
suhteen liiallisia ääripäitä. Tutkimukset osoittavat,
että jo pienillä elintapamuutoksilla saadaan aikaan
muutoksia ja eletään tervettä vanhuutta. Syömisen
suhteen ei tarvitse olla liian ankara!
Tieteen popularisointi ei ole kliinisen ravitsemustieteen
lehtorin mielestä aina niin tarkoituksenmukaista
kuin yliopiston viestintäohjeistuksissa korostetaan.
Raflaavat otsikot milloin minkäkin ruokaaineen
puolesta ja vastaan luovat kansan keskuudessa
hämmennystä ja saattavat pelottaa tavallista kuluttajaa.
Rasvat, kahvi, D-vitamiini, suklaa, viini ja monet
muut ruoka-aineet ovat saaneet viime vuosina osakseen
hyvin ristiriitaista julkisuutta.
— Kehotan omia opiskelijoitanikin punnitsemaan
tarkkaan, milloin kannattaa tehdä lehdistötiedote
jostakin tutkimustuloksesta. Ennen kuin julistamme
jonkin asian terveellisyyttä tai haitallisuutta iltapäivälehtien
sivuilla, olisi syytä käydä tieteellistä keskustelua.
Tutkija on yksityisyrittäjä
Voutilainen tunnistaa tutkijan työn rahoituksen saralta
vastaan putoavat esteet, joita tieteen tekemisessä
joutuu jatkuvasti väistelemään. Rahoituksen
saaminen on entistä hankalampaa, eikä ilman omaa
aktiivisuutta ja todellista sielunpaloa pärjää.
Samojen ongelmien kanssa painitaan muuallakin.
Voutilainen on juuri lähdössä kansainvälisen
arviointiryhmän mukana Norjaan tekemään selkoa
norjalaisen ravitsemustieteen tutkimuksen tilasta.
Jatkuva rahoituksen kärkkyminen ja rahoittajatahojen
vakuuttaminen käy hänen mukaansa työstä. Hän
kuvaakin mennyttä päätoimista tutkijanuraansa yksityisyrittämiseksi.
— Siinä rahoittaa oman työnsä ohella parhaassa
tapauksessa vielä omat jatko-opiskelijansakin, hän
toteaa.
Urapolkujen tuetun suunnittelun ohella hän ehdottaa
erityisiä selkärankarahastoja tuotteliaille tutkijoille,
jotta virkeä tutkimustyö ja uraa uurtavat tulokset
ravitsemustieteen saralla tulisivat jatkossakin
Itä-Suomesta.
Yliopistosta houkutteleva työpaikka?
Hän myöntää yliopistojen yhdistymisen häirinneen
myös tutkijoiden työtä viime aikoina. Murroksessa
oleva akateeminen maailma uusine järjestelyineen on
aiheuttanut uupumista, epävarmuutta ja katkeruuttakin.
Tämä on näkynyt työilmapiirikyselyissä musertavina
tuloksina. Tutkijat ovat riippuvaisia apujoukoistaan,
jotka uhkaavat nykyisellään väsyä.
— Tutkijoiden voi sanoa vielä päässeen yliopistojen
yhdistymisessä kohtuullisen helpolla, mutta tukitoimintojen
työntekijät ovat kovilla. Samassa työssä
vuosikymmeniä olleet saattavat joutua siirtymään
kokonaan muualle ja omaksumaan vaikeakäyttöisiä
uusia ohjelmia lyhyessä ajassa. Mielestäni myös päätöksentekoprosessit
ovat muuttuneet entistä kasvottomimmiksi.
Päätöksiä vain tipahtelee sähköpostiin,
ilman minkäänlaista keskustelua. Johtamiskulttuuri on mennyt huonompaan suuntaa, ja työntekoa haittaamaan
on syntynyt turhaa byrokratiaa. Jatkossa
meidän pitäisi päästä tällaisesta kasvottomasta päätöksenteosta.
Voutilainen painottaa, että yliopiston houkuttelevuutta
työpaikkana pitäisi myös jatkossa lisätä
— Uskon, että terävimmät ja tuotteliaimmat aivot
eivät tulevaisuudessa hakeudu professoreiden virkoihin
koska professoreiden työpanos menee nykyisin
yhä enemmän ja enemmän hallinnollisiin töihin. Tutkimustyön
ideoimiseen ei tahdo enää riittää energiaa.
Voutilainen sanoo kuitenkin nauttivansa suuresti
työstään, johon mahtuu nykyisellään myös tutkimusta
sopivina ripauksina. Alkamassa on laaja 18 000
henkilön D-vitamiinitutkimus, joka syyhyttää jo tutkijan
aivoja.
— Työni jakautuu hyvin omien intressieni mukaan.
Talvella tehdään tiiviisti opetustyötä, kesäisin ja
alkusyksystä voin tehdä tutkimusta. Toki istuskelen
vähän laiturinkin nokassa, Sari Voutilainen tunnustaa
hymyillen.
teksti ja kuva Virpi Poikolainen
Sari Voutilainen
- syntynyt 1965 Kiuruvedellä, Pohjois-Savossa
- Elintarviketeknikko, 1987 Seinäjoen teknillinen oppilaitos
- Työskennellyt teollisuudessa tuotekehittelijänä
- Valmistunut ravitsemusterapeutiksi Kuopion yliopistosta
1995
- Filosofian tohtori, ravitsemusepidemiologi 2004
Kansanterveystieteen dosentti 2004
- Onnellinen etelän paluumuuttaja, 13-vuotiaan pojan
äiti
- Harrastuksina sukellus, puutarhanhoito ja koirat
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 20
|