4/09

  • pääsivu
  • sisällys
  • Tuula Hirvonen
    puheenjohtaja, Yliopistonlehtorien liitto
     

    Opettajien aseman turvaamisesta juhlan keskellä

    Kevät on juhlien aikaa ja tänä vuonna Yliopistonlehtorien liitto juhlii 40 vuottaan yliopistoissa opettavien ja tutkivien lehtoreiden ja tuntiopettajien edunvalvojana. Liitto perustettiin, kun lehtoreiden palvelussuhteen ehtoja uhattiin heikentää aikana, jolloin yliopistolaitos eli edellistä suurta murrosta. 1960-luvulla alettiin perustaa uusia yliopistoja ja edessä olivat tutkinnonuudistus ja hallintomuutokset. Nyt olemme jälleen taitevaiheessa, jossa järjestöjen tehtävänä on varmistaa jäsenten edut.

    Opetuksen aseman ja opetuspainotteisissa tehtävissä toimivien edunvalvonta on yliopistolakiesityksen myötä taas noussut esiin. Palkkausjärjestelmän toteuttaminen on osoittanut, että opetuksella meritoituminen ja opetusansiot eivät työnantajan mielestä ole riittäviä ansioita silloinkaan, kun tehtävään ei muuta ole kuulunut. Tutkijankoulutuksen saaneiden lehtoreiden, joita on jo enemmistö kaikista lehtoreista, työhön tulee kuulua tutkimusta, mutta sitä ei voida edellyttää omalla ajalla tehtäväksi eikä yliopisto elä pelkästään tutkimuksesta. Tämän lisäksi opetus edellyttää osaamista, joka ei synny vain tutkimustyössä. Yliopistolakiin tuleekin saada maininta pedagogisen kelpoisuuden määrittämisestä opetustehtävissä.

    Hallitus nosti helmikuun politiikkariihessään keskusteluun erityisesti elinkeinoelämän vaaliman ajatuksen siitä, että opintoaikoja täytyy lyhentää sekä alku- että loppupäästä. Nopea läpivirtaus edellyttää hakijoille suunnattua tiedotusta, hyvin toteutettuja yliopistojen opiskelijavalintoja sekä osaavaa ja riittävää opetusta ja ohjausta. Kansainvälistymisen kehittämisen vaatimus edellyttää myös opetushenkilökunnan erityispanosta sekä opiskelijavaihdon tehostamisessa että opettajavaihtojen laajentamisessa. Mikään näistä ei onnistu muuttamalla yliopistot pelkästään tutkimuslaitoksiksi opetusta vähentämällä tai ulkoistamalla. Se onnistuu vain riittävällä tehtäväänsä sitoutuneella opetushenkilökunnalla. Tähän voin lainata Kari Raivion otsikoita hänen artikkelistaan Opetus – yliopiston tärkein tehtävä (Kanava 2/2008): Tutkimus on tärkeää – Opetus on olennaista.

    Opetuksen ja opetuksen aseman kohentaminen edellyttää ala-arvoisen opiskelija-opettaja -suhdeluvun korjaamista. Tästä hallitus on antanut lupauksen, jonka se näkyy unohtaneen yliopistojen rahoitusmallin valmistelussa.

    Toinen asia, joka hallitukselta tuntuu unohtuneen, on lupaus siitä, että yliopistolain muutoksessa henkilöstön edut turvataan. Aluksi tarjottiin aiesopimusta siitä, että on tarkoitus tehdä sopimus – millä valtuuksilla tai mistä oikein olisi sovittu, ei ollut selvää. Kun järjestöt eivät tähän suostuneet, nyt on jo jonkin aikaa neuvoteltu sopimuksesta, jolla siirtyminen turvattaisiin. Henkilöstölle on tärkeintä, että aiemmat sopimukset ovat voimassa uuteen yliopistoon siirryttäessä siksi kunnes toisin sovitaan.

    Sopimusten suojan tulee ulottua vanhoina työntekijöinä siirtyvien lisäksi myös tuleviin uusiin työntekijöihin eikä suoja saa lakata, jos työntekijä vaihtaa tehtävää tai yliopistoa. Paikallinen sopiminen ei myöskään ole tässä vaiheessa mahdollista, sillä se olisi täysin uusi elementti sopimusjärjestelmässä. On kestämätön tilanne, että henkilöstö sidottaisiin turpeeseen sopimustekstillä tai että jatkossa samoja tehtäviä tekevillä olisi erilaiset palvelussuhteen ehdot. Nämä ovat kynnyskysymyksiä ja niihin täytyy löytyä opetus- ja tutkimushenkilöstölle hyväksyttävät ratkaisut, ennen kuin sopimus voidaan allekirjoittaa.

    Olemme yhdessä OAJ:n kanssa järjestäneet yliopistoissa sarjan tilaisuuksia yliopistolain ja sopimusten sisällöistä ja niihin vaikuttamisesta. Kiitos järjestäjille ja tilaisuuksiin osallistuneille onnistuneista tilaisuuksista. Juhlan jälkeen työ jatkuu.


    Tuula Hirvonen
    puheenjohtaja,
    Yliopistonlehtorien liitto