Opettaminen on välittämistä – sanan molemmissa merkityksissä

Opiskelijoihin kolahtaa vuorovaikutteinen ja keskusteluun kannustava opetus. Tämä selvisi Jyväskylän yliopistossa huhtikuun alussa järjestetyssä seminaarissa, jossa pohdittiin oppijoiden kokemuksia opetuksesta.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja Jyväskylän yliopiston opettajista koostuva HIIOP-ryhmä järjestivät vuodenvaihteessa korkeakouluopiskelijoille suunnatun Opetus, joka kolahti - kirjoituskilpailun. Kilpailun pohjalta järjestetyn seminaarin erityisteemana oli opettajan ja opiskelijan vuoropuhelu oppijan näkökulmasta.

Seminaari kokosi yhteen opetuksesta kiinnostuneita vaihtamaan näkemyksiä oppimisesta ja kuulemaan otteita kirjoituskilpailun sadosta. Lisäksi seminaarissa palkittiin kirjoituskilpailun voittaja. Kilpailuun osallistui 42 kirjoitusta, joista voittajaksi valittiin Jyväskylän yliopistossa puheviestintää opiskelevan Maria El Saidin kirjoitus.

Viihdyttävästi, mutta asiantuntevasti

Jyväskylän yliopiston vararehtori Matti Leino kiitteli seminaarin avauspuheessaan kirjoituskilpailun tekstien viihdyttävyyttä. Hän arvosti myös kirjoittajien kykyä tarkastella opetusta laaja-alaisesti ja asiantuntevasti.

– Olin yllättynyt, kuinka objektiivisesti ja asiantuntevasti kirjoittajat osasivat arvioida opettajan työtä ja oppimista. Kirjoituksista välittyi ymmärtäväinen ja arvostava suhtautuminen opettajan työhön, hän totesi.

Leino piti opiskelijan näkökulman tuomista esille kirjoituskilpailun avulla hyvänä ideana.

– Kirjoituskilpailu tarjosi huomattavasti paremmat mahdollisuudet palautteenantoon kuin perinteiset kurssikyselyt.

Vuorovaikutus ja välittäminen avainasemassa

Kirjoituskilpailun kuusihenkiseen arviointiryhmään kuuluneet liikuntapedagogiikan professori Martti Silvennoinen ja kasvatustieteen professori Pentti Moilanen alustivat keskustelua esittelemällä kilpailuun osallistuneiden kirjoitusten keskeisintä sisältöä.

– Teksteistä välittyy vuorovaikutteisuuden ja välittämisen arvostus. On tärkeää, että kaikilla on opetustilanteessa hyvä olla. Tämä luo turvallisuutta ja vahvistaa tunnetta siitä, että minusta välitetään, Silvennoinen valotti.

Välittämisestä syntyikin seminaariosallistujien kesken mielenkiintoinen keskustelu. Seminaarissa todettiin, että opettaminen on välittämistä sanan molemmissa merkityksissä. On tärkeää, että opettaja välittää tietoa ja osaamistaan opiskelijoille. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin luoda sellainen ilmapiiri, jossa jokaisesta välitetään aidosti. Tällaisessa oppimistilanteessa jokainen voi tuntea itsensä hyväksytyksi ja arvostetuksi.

Ei yhtä oikeaa tapaa opettaa

Kilpailuteksteissä korostui oppijoiden erilaisuus. Siinä, missä toinen arvosti asiansa osaavaa ja sujuvasanaista luennoitsijaa, toiseen teki vaikutuksen totutusta poikkeava ja yllätyksellinen opetustyyli. Myös seminaariyleisö oli yhtä mieltä siitä, että niin opettajien kuin opiskelijoidenkin erilaisuus on tiedostettava ja hyväksyttävä.

Opettaminen vaatii myös tilannetajua. Opettajan on osattava lukea pieniä merkkejä yleisöstään ja oltava valmis muuttamaan opetustyyliään tilanteen ja yleisön mukaan. Myös tunnetiloilla on merkittävä vaikutus: asiastaan innostunut opettaja saa oppilaatkin innostumaan.

Opettajan kykyä ja halua laittaa itsensä peliin opetustilanteessa pidettiin tärkeänä. Omakohtaisuus ja omien kokemusten esille tuominen tekee opetuksesta kiinnostavaa ja helpottaa asioiden omaksumista. Opettajan ei kuitenkaan pidä unohtaa aitoutta – opettaminen ei ole näyttelemistä.

Luennointia ja vuorovaikutteisuutta sopivassa suhteessa

Vaikka kirjoituksissa annettiin arvoa myös perinteiselle luentomuotoiselle opetukselle, syntyi seminaarissa keskustelua siitä, olisiko yliopistoopetukseen pyrittävä löytämään uusia opetustapoja. Keskustelijoiden mielestä opetusta tulisi kehittää yhä vuorovaikutteisempaan ja opiskelijan osallistumista korostavaan suuntaan, mitä useissa kirjoituksissakin toivottiin.

Perinteisen luennoinnin mielekkyys nykyaikaisena opetusmuotona kyseenalaistettiin. Eräs seminaariin osallistuneista muistutti vanhasta viisaudesta, jonka mukaan luennot ovat lukutaidottomille. Luentomuotoistakaan opetusta ei kuitenkaan täysin tyrmätty. Keskustelijat toivoivat, että oppijoiden erilaiset tarpeet ja toiveet otettaisiin paremmin huomioon. Tämä voisi onnistua entistä monimuotoisemmalla ja opiskelijalähtöisemmällä opetuksella. Seminaarissa oltiin yhtä mieltä siitä, että uusien opetusmuotojen omaksuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä niin opettajalta kuin oppilaalta.

Ei-opetus mahdollistaa oivaltamisen

Puheviestinnän opiskelija Maria El Said, 28, sai innoituksen voitokkaaseen kirjoitelmaansa Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen tarjoamalta opetusviestinnän kurssilta. Kurssin opetus todella kolahti Mariaan ja sai hänet kirjoittamaan opetustyylistä, jota hän nimittää ei-opetukseksi.

Marian mielestä opettaja, joka osaa ei-opettaa, osaa myös ei-luennoida, ei-esitelmöidä ja eitentata. Tällaisen opettajan opetusmateriaalit koostuvat ei-kalvoista, ei-taulukoista ja ei-kirjatenteistä.

– Ei-opettava opettaja ymmärtää, että yliopisto- opiskelijalla on omat aivot, joilla hän ajattelee ja tekee johtopäätöksiä. Ei-opettamisen salaisuus on yksinkertaisesti siinä, että opettaja luottaa opiskelijoihinsa, Maria tiivistää.

Tärkeintä opetuksessa on Marian mielestä opiskelijan oma oivallus. Asiat on esitettävä niin, että opiskelijan on mahdollista saada niistä jonkinlainen omakohtainen kokemus.

– Mielestäni tämä tapahtuu parhaiten keskustelun avulla. Opettaja voi ikään kuin tuoda aiheen pöydälle, mutta opiskelijoiden on tehtävä asiasta omat jäsennyksensä, hän toteaa.

Maria kuitenkin korostaa, että se, että osaa eiopettaa, ei tarkoita, että ei osaa opettaa. Tarkoituksena ei ole jättää opiskelijoita yksin, vaan ohjata ja seurata oppimista.

Vaikka puheviestinnän koulutustehtävistä haaveilevalla Marialla onkin vahva näkemys siitä, mitä hyvä opetus on, hän myöntää, että hyväksi opettajaksi kasvaminen vie aikaa.

Maria El Said sai kirjoituksestaan palkinnoksi kannettavan tietokoneen.

Teksti: Anna Suutari
Kuva: Matti Salmi