ACATIIMI 4/08 tulosta | sulje ikkuna

Henkilöstön edustus tulee saada säätiöyliopiston hallitukseen

Innovaatioyliopiston säätiö perustetaan tässä tai ensi kuussa. Säädekirja oli lausunnolla Teknillisessä korkeakoulussa, Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa huhtikuun lopussa. Henkilöstöjärjestöt ovat yrittäneet ajaa säätiöyliopiston hallitukseen henkilöstön edustaja.

Opetusministeriö pyysi säädekirjaluonnokseen lausunnot innovaatioyliopiston muodostavilta kolmelta yliopistolta erittäin kiireisellä aikataululla 29.4. mennessä. Säädekirja oli tullut kuhunkin yksikköön tasan kaksi viikkoa aiemmin. Helsingin kauppakorkeakoulun hallitus käsitteli lausuntoaan 25. päivä, TKK 28. päivä ja Taideteollinen korkeakoulu 29.4. Henkilöstöjärjestöiltä ei lausuntoa pyydetty.

Säätiön hallituksessa olisi säädekirjan mukaan yhteensä seitsemän jäsentä. Valtioneuvosto nimeää opetusministeriön esityksestä viisi jäsentä. Näistä kaksi se nimeää säätiön valtuuskuntaa sekä ylioppilaskuntaa kuultuaan. Muut säädekirjan allekirjoittajat tai heidän valtuuttamansa nimeävät kaksi hallituksen jäsentä.

Säädekirjaluonnoksen mukaan hallituksen jäsen ei saa olla säätiön rehtori, työntekijä tai tutkinto-opiskelija, muuten säätiön välitön edunsaaja tai opetusministeriön virkamies.

Säätiön hallitus päättää säätiön strategiasta, talousasioista, perustaa ja lakkauttaa säätiön opetus- ja tutkimusyksiköt, päättää johtosäännöistä, valitsee rehtorin, nimeää valtuuskunnan. Rehtori toimii hallituksen esittelijänä.

Säätiön hallituksen täytäntöönpanovaltaa voidaan hallituksen hyväksymällä johtosäännöllä tai erillispäätöksillä uskoa rehtorille tai hallituksen nimeämille muille säätiön toimielimille.

Säätiön hallituksen nimeämä valtuuskunta on ainoastaan neuvoa-antava elin. Siihen kuuluu sekä kotimaisen että kansainvälisen tiede- ja taideyhteisön, alumnikunnan ja muiden sidosryhmien edustajia.

Akateemisen autonomian periaate?

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton mielestä tuleva innovaatioyliopisto ei ole perustuslain tarkoittama autonominen yliopisto. Akateemisen autonomian yksi tärkeimpiä periaatteita on se, että yliopistoyhteisö valitsee yliopiston hallituksen vaaleilla. Viime viikolla julkistettu säädekirja ei noudata tässä perustuslain kirjainta.

- On täysin ristiriitaista, että yliopistouudistuksen keskeisenä tavoitteena piti olla yliopistojen autonomian lisääminen ja nyt ollaan perustamassa uutta yliopistoa, jonka hallitus on 100-prosenttisesti ulkopuolisten nimeämä, huomautti Professoriliiton puheenjohtaja Risto Laitinen.

Liitot katsoivat tiedotteessaan 21. huhtikuuta, että tulevassa innovaatioyliopiston säätiön hallituksessa pitää ehdottomasti olla henkilöstön edustus, jotta tieteellinen asiantuntemus on turvattu. Opetusministeri Sari Sarkomaa on luvannut ainoastaan, että opiskelijoiden edustus innovaatioyliopiston hallituksessa on “taattu”.

- Säätiön hallitus päättää muun muassa strategiasta, perustaa ja lakkauttaa opetus- ja tutkimusyksiköitä, päättää johtosäännöstä ja valitsee rehtorin. Kyllä näin tärkeissä kysymyksissä tulee edellyttää, että akateemisen henkilöstön edustaja on mukana päätöksenteossa. Vain näin pystytään turvaamaan riittävä tieteellinen asiantuntemus, totesi Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Ragna Rönnholm.

Suurin oppositiopuolue SDP julkisti oman yliopistomallinsa 22. huhtikuuta. Se korosti, että innovaatioyliopiston hallituksessa tulee olla henkilöstön ja opiskelijoiden edustus.

JUKOn Valtion neuvottelukunta vaati kannanotossaan 24. huhtikuuta, että säätiöyliopiston hallitukseen tulee saada henkilöstön edustus.

Henkilöstön ääni kuulunut todella huonosti

Innovaatioyliopiston muodostavien yliopistojen jukolaiset henkilöstöryhmät ovat perustaneet yhteistyöryhmän. Yhteistyötä tarvitaan, koska jukolaisia järjestöjä kolmessa yliopistossa on yhteensä 13. Toiminnalla pyritään huolehtimaan riittävästä tiedon kulusta ja tarvittaessa yhteisten kantojen muodostamisesta. Ryhmän koordinaattorina toimii tutkija Elina Moisio TKK:lta.

Yhteistyöryhmän palaverissa 17.4. muun muassa päätettiin, että säätiön hallitukseen tulisi saada henkilöstön edustaja. Tässä asiassa aiottiin olla yhteyksissä yliopistojensa nykyisissä hallituksissa toimiviin henkilöstön edustajiin ja vaikuttaa tätä kautta yliopistojen lausuntoihin.

Innovaatioyliopiston valmistelussa on tähän saakka kuultu todella huonosti henkilöstön ääntä. Muun muassa erilaisiin teemaryhmiin on saatu edustajia vasta ison vääntämisen kautta. Henkilöstöasioita miettivässä teemaryhmässäkin oli opiskelijajäsen ennen henkilöstöä. Henkilöstöjärjestöt ovat valmistelleet ehdotuksia jäseniksi hyvässä yhteistyössä.

- Lähetimme esitykset 10 teemaryhmään 4. helmikuuta. Vastaukset vaihtelivat: osaan toivotettiin tervetulleet, osasta vastattiin “kiitokset kiinnostuksesta”, kertoo pääluottamusmies Tapani Nieminen TKK:lta. Nieminen puhui aiheesta Helsingin kauppakorkeakoululla 17. huhtikuuta järjestelyssä Innovaatioyliopiston aamukahvitilaisuudessa.

Kirsti Sintonen


ACATIIMI 4/08 tulosta | sulje ikkuna