Akateeminen vapaus
autonomisessa
yliopistossa
Yliopistouudistusta on mainostettu yliopistojen
autonomian lisääntymisellä. Tosin on vain puhuttu
taloudellisesta autonomiasta. Yliopistojen
uudistusta säätävä laki tulee voimaan 1.8.2009
ja yliopistot irtaantuvat valtion tiliviraston asemasta
2010. Mitä seurauksia muutoksella on akateemiseen
vapauteen eli miten tämä autonomia
lunastetaan?
Akateeminen vapaus on vaikeasti määriteltävä
käsite ainakin niille henkilöille, jotka itse eivät
ole tutkijoita. Vaikeutta kuvastaa myös se, että
esimerkiksi EU- tasolla ei ole pystytty yhteiseen
määritelmään. Tutkijat pitävät suurimpina uhkakuvina
ja akateemista vapautta rajoittavina
tekijöinä ulkoapäin tulevia ohjaus- ja suoritekontrolleja
sekä rahoitusinstrumentteja, jotka
panostavat ainoastaan tuotteistettaviin, markkinoitaviin
innovaatioihin. Se, että tiedolla ei ole
itseisarvoa vaan sen on oltava välittömästi hyödynnettävissä,
loukkaa tieteen autonomiaa.
Terence Karran (Centre for Educational Research
and Development, University of Lincoln,
UK) on pyrkinyt tuoreessa tutkimuksessaan selvittämään,
miten terve akateeminen vapaus yliopistoissa
on turvattu myös jatkossa ja voiko sitä
entisestään vahvistaa? Hän tutki miten akateeminen
vapaus ilmeni 23 EU-maassa. Osassa
maista yliopistouudistus on tekeillä, toisissa siitä
on jo niin kauan että uudistuksen seuraamuksia
voidaan kriittisesti tarkastella. Parametreina
hän käytti lakitekstiä josta ilmenee millä keinoin
akateemista vapautta suojellaan perustuslaissa
tai muilla säädöksillä. Lisäksi hän tarkasteli millä
keinoin laki säätää hallintomallit, rehtorin nimitykset
ja akateemisen vakinaistamisen mahdollisuuden.
Parametrit arvosteltiin yleisin termein,
matala, keskitason tai korkea akateemisen
vapauden suojakerroin. Vertailevasta tutkimuksesta
selvisi, että Suomi yhdessä neljän muun
maan kanssa sai korkeimmat akateemista vapautta
suojaavat kertoimet kaikilla parametreilla.
Muut maat olivat Slovenia, Tsekin Tasavalta,
Itävalta ja Espanja. Esimerkiksi Ruotsi ja Tanska jäivät selvästi heikommalle
tasolle. Englanti
oli hännänhuippuna
saatuaan kaikilla mitattavilla
parametreilla
huonoimman kertoimen.
Yliopistouudistukseen
on Englannissa sisältynyt
suuryhtiöiden
hallintomallien jalkautuminen
yliopistoihin
kollegiaalisesti valittujen
hallitusten sijaan.
Tästä on ollut seurauksena
akateemisen vapauden kaventuminen. Paineet
samantyyppisille ratkaisumalleille on kovat
monessa yliopistossa kautta Euroopan. Tätä on
perusteltu yliopistojen korostuneella roolilla globaalissa
tietämysperustaisessa taloudessa.
OECD:n tilastoista selviää kuitenkin että Suomi
päihittää useimmat maat, varsinkin Englannin,
kun tarkastellaan yliopistojen kontribuutiota
tietämysperustaiseen taloudelliseen kasvuun.
Myös Suomessa yliopistouudistus tarkoittaa,
että yliopistojen hallintomalleja ja hallitusten kokoonpanoa
ollaan muuttamassa niin että ulkopuolisten
jäsenten määrä kasvaa. Muutoksessa
on vartioitava etteivät rahoittajat pääse hallinnoimaan
yliopistojen toiminnan sisältöä. Aidosti
autonomisessa yliopistossa tieteellisen työn ja
opetuksen strategiset linjaukset tulee tehdä hallituksessa,
jossa enemmistönä on tiedeyhteisöstä
kollegiaalisesti valitut henkilöt.
Maan hallituksen viimeaikainen tunarointi
koskien yliopistojemme rahoittamista ja hallintomalleja
ei ole lisännyt yliopiston henkilöstön
luottamusta poliittisiin päättäjiimme ja uskoa
akateemisen vapauden säilymiseen. Valtion lisärahoituksen
kytkeminen yliopistojen itse hankkimaan
rahoitukseen ja hallintomalliin merkitsee
luopumista siitä yleisperiaatteesta, että yliopistot
ovat Suomessa julkisesti rahoitettuja.
Karranin selvityksen mukaan Suomen akateemista
vapautta suojeleva koneisto toimi erinomaisesti.
Tätä ei kannata lähteä romuttamaan
vaan entisestään parantaa. Toivon että uusi yliopistolakiesitys
tukee tätä kehitystä.
Ragna Rönnholm
puheenjohtaja, Tieteentekijöiden liitto
|