4/07

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Kevätseminaarin puhujista eturivissä Professoriliiton puheenjohtaja Risto Laitinen (vas.) , opetusministeriön ylijohtaja Sakari Karjalainen, Sitran yliasiamies Esko Aho ja hallintoneuvos Niilo Jääskinen.

     
     
    - Tutkintotavoitteiden eriyttäminen merkitsee myös sitä, että tohtoreita ei pidä kouluttaa, jos tutkimuksen taso ei ole riittävän korkealla, kansleri Kari Raivio tähdensi.
     
     
    - Yliopistoista on tullut määrällisen suunnitelmatalouden toteuttajia, totesi Helsingin kauppakorkeakoulun rehtori Eero Kasanen.
     
     
    - Tuntuu siltä, että yliopistot pannaan raiteille, toiset jätetään asemille, joilta VR purkaa raiteet pois, kuvaili professori Marja Häyrinen-Alestalo.
     
     
    Seminaarin kahvitauolla keskustelu kävi vilkkaana. Ajatuksia vaihtamassa SYL:n puheenjohtaja Lasse Männistö, Lääkäriliiton lakimies Niklas Finne, JUKOn neuvottelija Tarja Rantahäli ja AKAVAn koulutuspoliittinen sihteeri Simo Pöyhönen.

    Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton kevätseminaari

    Yliopistot vuonna 2017

    Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton perinteikäs huhtikuinen kevätseminaari oli nyt aihepiiriltään ajankohtaisempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Arvovaltaiset puhujat visioivat yliopistojen näkymiä kymmenen vuoden päähän.

    Yliopistot vuonna 2017 ovat nykyistä autonomisempia, profiloituneempia “hybridiyliopistoja”, joissa toivottavasti myös ihmiset ovat rakenteita tärkeämpiä.

    Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Ragna Rönnholm avasi 20.4. kevätseminaarin, jonka teema oli Yliopistot vuonna 2017. Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat järjestäneet yhteisiä kevätseminaareja jo lähes 20 vuoden ajan. Nyt m/s Viking Mariellan auditorioon oli kokoontunut lähes 150 henkeä maan eri yliopistoista.

    Rönnholm ihmetteli, miksi uudistuskeskustelussa yliopistolaisia tärkeämmät asiantuntijat tuntuvat löytyivät korkeasti palkatuista valtionvisionääreistä.

    - On tärkeätä että yliopistojen päätehtäville tutkimukselle ja opetukselle luodaan rakenteellisesti ja hallinnollisesti ajanmukaiset puitteet toimia, mutta ei pidä unohtaa toimijoita. Näitä ihmisiä jotka ovat luomassa uutta uljasta Suomea. Pelottavaa tässä luovuuden ja innovatiivisuuden retoriikassa on se sävy mitä nämä visionäärit ja messiaat käyttävät. Heidän visioimassaan maailmassa on tilaa vain menestyville absoluuttisille huipuille, joita ilman Suomi ei pärjää kovassa kansainvälisessä kilpailussa, Rönnholm totesi (ks. myös tämän lehden pääkirjoitus).

    Kolme tulevaisuuden skenaariota

    Opetusministeriön ylijohtaja Sakari Karjalainen teki aluksi selkoa aiempien hallitusohjelmien yliopisto- ja tiedepolitiikkaa käsittelevistä kirjauksista alkaen Holkerin hallituksesta 1987-91. Kaikissa oli nykyisen kaltaisilta kuulostavia ilmauksia, mutta myös omanlaisia painotuksia. Ahon hallituksen ohjelmassa korostettiin tutkimuspanostuksia, Lipposen I:n toi sanavarastoon tuloksellisuuden, pitkäjänteisyyden ja huippuyksiköt, Lipposen II:n kantoi huolta työvoimasta ja halusi turvata perusrahoituksen lainsäädännöllä, Vanhasen I:n kehitti ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyön ohella yliopistokeskuksia.

    Vanhasen II:n hallituksen ohjelmasta Karjalainen löysi kokoaan uusia avauksia:

    - Lahjoitusten verovähennysoikeus merkitsee rahoituspohjan laajentumista ja se on yliopistojen ja säätiöiden kannalta iloinen asia. Korkeakoulujen kehittämissuunnitelma merkinnee pitkäjänteisempää suunnittelua kuin korkeakoulutuksen kehittämissuunnitelman kesun linjaukset. Uutuus on myös kansainväliseen kärkeen tähtäävän huippuyliopiston perustaminen.

    Ammattikorkeakoulujen kannalta uusi hallitusohjelma merkitsee Karjalaisen mielestä puolta askelta taaksepäin – duaalimallia korostetaan ja kahden korkeakoulusektorin yhteistyön lisäämistä jarrutellaan.

    Opetusministeriön nimenomaisesta vaatimuksesta hallitusohjelmassa on maininta tulosohjauksen kehittämisestä enemmän laatua painottavaan suuntaan.

    Tulevalle kehitykselle paineita luovat kansainvälisen toimintaympäristön kehitys (mm. Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Japanissa), Lissabonin strategian jatko, Bolognan prosessin eteneminen sekä EU:n laajentuminen. Paineita syntyy toki omastakin takaa väestö- ja työvoimakehityksen myötä.

    Lopuksi Karjalainen esitteli kolme skenaariota: pienten muutosten tie, kahdella tavoitteella eteneminen sekä huippuun keskittyminen. Pienten muutosten tiessä jatketaan lähes nykyisellään, mutta kansainvälisissä tieteellistä menestymistä ja innovaatiotoimintaa kuvaavissa mittareissa Suomen suhteellinen asema heikkenee jonkin verran. Merkittävä huippuyksiköitä tai osaamiskeskittymiä ei synny.

    Toisessa skenaariossa tapahtuu nykyistä selvempää profiloitumista ja rahoituspohjan laventumista. Näiden myötä syntyy arvostettuja huippuyliopistoja ja vahvoja maakuntakorkeakouluja. Kolmannessa vaihtoehdossa keskitytään voimakkaasti huippujen luomiseen ja tutkimustoiminnan painopiste on entistä enemmän pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

    - Pariin huippuun meillä on mahdollisuus, mutta aluekehityksen kannalta se ei ole niin onnellinen skenaario kuin kakkonen. Nykyinen hallitus vaikuttaakin olevan enemmän tämän kakkosvaihtoehdon kannalla.

    - Yliopistojen kehittäminen edellyttää pidempää noin 10-15 vuoden päähän ulottuvaa suunnittelua, jossa kaikki toimijat ovat mukana kehittämistyössä, Karjalainen lopetti.

    Toiminnan organisointi rakenteita tärkeämpää

    Sitran yliasiamies Esko Ahon mielestä meillä on kaksi vaihtoehtoista skenaariota:

    - Ensimmäinen on se, että jatketaan siitä, mihin olemme tulleet. Voimme suhteellisen varmasti sanoa, että silläkin pärjäämme, mutta toisaalta uhka kriisiytymisestä kyllä kasvaa.

    Toinen on skenaario on tulevaisuusperspektiivi ja tähtäimen asettaminen 10-15 vuoden päähän. Tällöin agenda onkin Ahon mukaan jo aivan erinäköinen. Hän katsoo, että uuden hallituksen valinnoissa näkyy kohtuullisen hyvin päätyminen tulevaisuusperspektiivin valintaan.

    - Nyt kaivataan yhteistä strategiaa, ettei umpikuja uhkaa. Yliopistoilla on tässä työssä hyvin suuri tehtävä, Aho totesi.

    Aho tuki uusien kilpailua tukevien, mm. omistajuuteen liittyvien mekanismien kehittämistä.

    - Nyt vaan puhutaan yliopistoyksiköiden yhdistämisistä, mutta pitäisi katsoa enemmän sisälle. Toiminnan organisointi on tärkeämpää kuin rakenteet.

    Aho muistutti, että maailman menestyksekkäimmät yliopistot eivät ole suuria.

    - Muut tekijät ratkaisevat – kompaktien toimintaympäristöjen luominen ja ihmisten aito kohtaaminen ovat tärkeämpiä. Esimerkiksi Helsingin yliopistolla ei ole yhtenäistä kampusta vaan toiminnot ovat aika hajallaan.

    Yliasiamies Aho kehittäisi yliopistoja autonomisempaan ja itsenäisempään suuntaan, jossa olisi vaihtoehtoja julkiselle omistukselle ja ulkopuoliset hallitukset.

    - On häpeällistä, että 60-vuotiaat yritysjohtajat päästetään firmojen hallitusten puheenjohtajiksi. Huippuosaajat pitää imuroida yliopistojen käyttöön.

    - Minusta on tullut kilpailun kannattaja – politiikan aikana olin erimieltä. Nyt maailman pelastamisesta pitää tehdä bisnestä. Tarvitaan hybridivaltio, jossa julkinen valta luo arkkitehtuurin, jonka puitteissa toimia, Aho visioi.

    Rahanjakomalli ylläpitää keskinkertaisuutta

    - Minun on helppo aloittaa, kun Karjalainen kertoi taustat ja Aho ratkaisumallit, nauratti Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio oman esityksensä aluksi.

    Uudessa hallitusohjelmassa Raiviota oli ennen kaikkea miellyttänyt mainita “rahoitusta lisätään kauttaaltaan” eikä siis aiota laittaa kaikkea yhteen laariin.

    Kansleri selvitti Suomen ja Euroopan yliopistojen ongelmia. Näistä yksi pahimmista on se, että kaikki tekevät kaikkea. Jostain tilastosta Raivio oli laskenut, että eurooppalaisista yliopistoista peräti 980 ilmoittaa pyrkivänsä tutkimuksen kansainväliselle huipulle.

    - Tässä ei ole mitään realismia. On muitakin tavoitteita kuin tutkimuksen kansainvälinen kärki. Esimerkiksi Yhdysvalloissa osa yliopistoista ylpeilee hienolla opetuksella.

    Erikoistuminen on välttämätöntä meilläkin, koska perusrahoitus on niukkaa ja uhkaa supistua yhä enemmän. Raivio edellytti myös mikromanageerauksen vähentämistä: yliopistojen autonomian lisääminen pitää sisällään johto- ja päätöksentekojärjestelmien uudistamisen. Sisäisiä hallituksiamme kuulemma ihmetellään Euroopassa.

    Raivion mielestä opetusministeriön rahanjakomalli ylläpitää keskinkertaisuutta. Yksikään yliopisto ei lähde lakkauttamaan yksiköitään, koska jokaisella tutkinnolla on hintalappu. Opetusministeriön pitää johtaa rakennekehitystä, koska yliopistot eivät siihen yksin pysty.

    Mitä sitten pitäisi tehdä? Rahoituspohja vaatii laventamista yksityisen rahan puolelle, yliopistojen missioita tulee eriyttää, tutkintotavoitteet pitää määritellä uusiksi kunnollisten laatuarviointien perusteella, kandidaatti-maisteri-tohtoritavoitteet on eriytettävä.

    - Tutkintotavoitteiden eriyttäminen merkitsee myös sitä, että tohtoreita ei pidä kouluttaa, jos tutkimuksen taso ei ole riittävän korkealla, Raivio tähdensi.

    Kun Aho puhui hybridivaltiosta, niin Raivio visioi yliopistoille hybridimallia.

    - Meillä ei ole yhtään yliopistoa, joka olisi hyvä kaikessa. Mutta kaikki voivat olla hyviä jossakin.

    Yliopistojen tulee turvata maksuvalmiutensa

    Hallintoneuvos Niilo Jääskinen oli toiminut selvitysmiehenä yhdessä ex-pääjohtaja Jorma Rantasen kanssa miettimässä yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamista. Nyt vallitseekin konsensus tilivirastomallista luopumisessa, koska hallitusohjelma identifioi vaihtoehtoina sekä julkisoikeudellisen laitoksen että yksityisoikeudellinen säätiön.

    - Yliopistojen tulee pystyä turvamaan oma maksuvalmiutensa. Lahjoitusten verovähennys on hyvä asia, mutta epäilen, ettei se merkitse isoa summia, koska Suomessa ei ole lahjoituskulttuuria. Lisäksi lahjoitukset ovat usein määrätarkoituksellisia, Jääskinen totesi. Hän toimii myös Suomen Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtajana.

    Tilauskoulutuksen hallitusohjelmakirjaamista Jääskinen piti lupaavana rahoituspohjan laajentamisen kannalta, mutta hän epäili, etteivät Kiina ja Intia ole enää kauaa sellaisia maita, joiden pitäisi kouluttaa ihmisiään muualla.

    Hallinto- ja johtamisjärjestelmien uudistamisella on Jääskisen mukaan selvä kytky.

    - Hallintojärjestelmän muutos luo sellaisia osaamistarpeita, joita ei nyky-yliopistoissa ole. Tästä syystä esitimme raportissamme strategisen ja akateeminen päätöksenteon eriyttämistä. Myös rehtorin rooli sekä valintamenettely vaativat uudistamista. Henkilöstön palvelussuhteet vaihtuvat työsopimussuhteisiksi, mutta siirtymäsäännöksiä tarvitaan muun muassa eläkevastuiden järjestämisessä.

    Niilo Jääskisen mielestä sinivihreästä hallitusohjelmasta loistaa poissaolollaan valtion tahto. Miten valtio aikoo jatkossa säännellä koulutustehtailua? Yliopistojen itsehallinnon perustuslaillinen tulkinta voi muodostua mielenkiintoiseksi, samoin tulosohjauksen ja itsehallinnon välinen suhde.

    Tiedon lisääminen yliopistojen tärkein tehtävä

    Professoriliiton puheenjohtaja Risto Laitinen avasi seminaarin jälkimmäisen osion. Laitinen muistutti tekijöistä. jotka saavat ihmiset yliopisto- ja tiedeuralle. Tärkein niistä on kiinnostus omaan alaan. Nyt keskustelu pyörii liiaksi rakenteissa, henkilöstön tilanne ja yliopistojen tehtävä unohdetaan.

    - Kilpailu ei ole ainoa tehtävä. Sitä tärkeämpi on tiedon lisääminen ja myös sellaisilla aloilla, joilla ei ole välitöntä kaupallista merkitystä.

    Tästä hyvä esimerkki on George Boolen 1850-luvulla luoma binäärialgebra, jolle löytyi kaupallinen käyttösovellutus vasta lähes sata vuotta myöhemmin. (ks. myös Risto Laitisen kirjoitus sivulla 20)

    70-luvun reseptit eivät enää päde

    Helsingin kauppakorkeakoulun rehtorin Eero Kasasen mielestä vuoden 2007 yliopistolaitos on vanha ja väsynyt. Ulkoapäin tulee loputtomasti ohjeita, professorista on tullut hallinnoija ja rahananoja, nuoret tutkijat elävät pätkätöiden kurimuksessa, luovaa työtä ohjataan määrällisillä tutkintotavoitteilla, työehdot ovat epäkannustavia, työuupumus ja näköalattomuus uhkaavat.

    - 1970-luvun reseptit eivät ole enää kilpailukykyisiä: valtion tilivirasto ulospäin ja ’kunnallishallinto’ sisäänpäin. Johtamisrakenne perustuu neuvostoihin ja vastuuympyröihin. Yliopistoista on tullut määrällisen suunnitelmatalouden toteuttajia, Kasanen totesi.

    Uusiin uljaisiin rakennusaineisiin Kasanen haki oppia parhaista kansainvälisistä käytännöistä. Taloudellista autonomiaa ja omaa varallisuutta, vaikutusvaltainen ulkopuolinen hallitus, manageriaalisempi johtamisjärjestelmä, kysyntäohjausta opintoseteleillä ja koulutusviennillä, tositutkijoille houkuttelevat työolosuhteet, eurooppalainen tenure track -systeemi.

    Pätkätyöt voisivat Kasasen mielestä olla unohdettu ongelma, mikäli siirryttäisiin työsuhteisiin.

    Hallitusohjelmassa mainittu ja valtiosihteeri Sailaksen raportissa ideoitu huippuyliopisto aiotaan toteuttaa yhdistämällä Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu sekä Taideteollisen korkeakoulu. Kasanen nimitti hanketta pilotiksi ja piti siitä syntynyttä debattia tervetulleena.

    - Keskeistä on uusi tärkeys kansainväliselle kilpailukyvylle, kunniahimon taso, eri alojen synergia, tehokas johtaminen, tavoitteiden mukainen resurssointi. Rahoitus ei ole pois ’kehyksestä’ vaan luo esimerkin kaikille, miten yhteiskunnallisilla investointiehdotuksilla kehystä voidaan kasvattaa, Kasanen näki.

    Sosiaaliset kysymykset jäävät talouden alle

    Viimeisenä ohjelmassa puhui tieteen- ja teknologian tutkimuksen professori Marja Häyrinen-Alestalo otsikolla “I have a dream”. Hänen mielestään utopiat ovat nykyisin heikoissa kantimissa. Niiden sijaan luodaan tarpeetonta vastakkainasettelua ja vaihtoehdottomuutta. Innovaatioiden ja luovuuden käsitteet sotketaan ja sosiaaliset kysymykset painuvat taloudellisten kysymysten alle.

    - Keskustelu huippuyliopistosta on avannut tärkeitä patoutumia muun muassa siitä, onko taide kaupallinen tuote vai ei. Sivutuotteena tästä yhteenliittymästä ne kansainväliset taiteilijamme, joilla on todella kansainvälistä kysyntää, ovat nyt kertomassa päättäjille, mitä taide on.

    - Huippuyksikköpolitiikan myötä ‘huippu’ on kärsinyt inflaation. Lisäksi meille tullaan kertomaan, että ette ole kansainvälisiä vaikka kuinka olisimme.

    - Tuntuu siltä, että yliopistot pannaan raiteille, toiset jätetään asemille, joilta VR purkaa raiteet pois.

    Nykyiseen välillä epätoivoon vaivuttavaan tilanteeseen Häyrinen-Alestalo hakee rauhoitusta ja innostusta vanhoista teksteistä, mm. Max Weberin teoksista ja luennoista.

    - Siellä on puhetta tieteellisestä intohimosta, joka on välttämätöntä. Menestykselliset ideat eivät synny pakosta. Tieteenharjoittaja ei ole messias tai profeetta, vaan hän ymmärtää ristiriidat, jotka ajavat uusiin tuloksiin.

    Valtaosa hallinnollista uudistuksista epäonnistuu

    Niin kuin aina kevätseminaareissa keskustelu oli vilkasta ja antoisaa. Professori Arto Haveri Tampereen yliopistosta muistutti, että valtaosa hallinnollisista uudistuksista epäonnistuu.

    - Uusien toimintatapojen pitää olla kyseiseen instituutioon sopivia. Kaikkein innostuneimpia uudistajia ovat ne maat, jotka eivät uudistuksia tarvitse, huomautti Haveri, joka kertoi olevansa hallinnon uudistusten tutkija silloin kun niitä ehtii tutkia.

    Professori Asko Lehtonen Vaasan yliopistosta muistutti, että julkinen vallankäyttö edellyttää virkasuhdetta. Työsuhteessa voidaan irtisanoa helpommin tuotannollis-taloudellista syistä.

    - Pätkätyöongelma johtuu asenteista ja piintyneistä käytänteistä, ei palvelussuhteen lajista, Lehtonen totesi.

    Myös Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala kommentoi rehtori Kasasen esitystä ja epäili, ettei pätkätyöongelma ole suinkaan hoidettu yhdessä yössä, jos yliopistoväki työsuhteistetaan.

    Professoriliiton toiminnanjohtaja Jorma Virkkala ihmetteli, miksei hallitusohjelmassa ole luvattu erillisrahoitusta huippuyliopistolle. Rehtori Kasanen sanoi jakavansa huolen: “Ilman voimavarojen lisäystä uudistukseen ei kannata lähteä. Se pitää toteuttaa joko kokonaan tai sitten ei olleenkaan.”

    Teksti: Kirsti Sintonen
    Kuvat: Ari Aalto