4/07

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Krista Varantola Tampereen yliopiston rehtori

     

    Kolumni Krista Varantola

    Huippuhyvä työpaikka ja kaiken lisäksi vielä yliopisto?

    Muutamia teesejä maisteltavaksi.

    • Sovitaan ensiksi, että yliopistot saavat lisää rahaa perusrahoitukseen ja saavat kohdentaa sen opetukseen ja tutkimukseen strategisten tavoitteidensa ja vahvuuksiensa pohjalta.

    • Sovitaan, että tulossopimuskaudelle neuvotellaan oikeista tavoitteista eikä alakohtaisista tutkintomääristä. Täsmäluvut pakottavat yliopistot keskittämään vähenneet opetusresurssinsa huonosti perusteltuun tutkintojahtiin.

    • Pidetään mielessä, että yliopistolaki edellyttää yliopistojen edistävän vapaata tutkimusta, tieteellistä ja taiteellista sivistystä, sekä tulostensa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Vielä laki ei sano, että yliopistojen tulee globalisaation vuoksi edistää kansallista kilpailukykyä ja vientiteollisuutta sekä toimia elinkeinoelämän yliopistolle asettamien välittömien tavoitteiden eteen.

    • Kannatetaan sitä, että Suomen johtava koulutus- ja tiedeministeriö on jatkossakin opetusministeriö eikä valtiovarainministeriö tai uusi elinkeinoministeriö.

    • Huolehditaan siitä, että yliopistot antavat valtion rahalle vastinetta itsenäisinä yhteiskunnallisina toimijoina, menestyvät omalla työllään eivät poliittisin päätöksin ja toteuttavat tehtäviään tasavertaisina ja autonomisina kumppaneina.

    • Lähdetään taistoon turhaa metatyötä vastaan. Managerialistinen ajattelu on tuonut riesaksemme uuden julkisjohtamisen mantran siitä, että tehokkuus perustuu kontrolliin, arviointiin, mittaukseen, holhoukseen, raportointiin ja kilpailuun. Uskonkappaleen ydin on, että tekemällä runsaasti työtä sen todentamiseksi että tehdään sitä työtä mitä pitäisi ja haluttaisiin tehdä, tullaan tehokkaiksi. Pesuveden mukana on mennyt sellainen käsite kuin luottamus.

    • Käytetään uusia raportoinnin työkaluja - kehityskeskusteluja, työsuunnitelmia ja laatujärjestelmiä - yhteisistä ja yksilöllisistä tavoitteista sopimiseen ja tavoitteiden toteutumista palkankorotusten perusteina.

    • Helpotetaan tutkijoiden työtä. Kohtuullistetaan haku-ja arviointirumbaa ja vähennetään tässäkin metatyötä. Tutkijoiden on nyt juostava jatkuvassa hakemuspyörässä todistaakseen, että he tekevät edelleen hyvää työtä, josta he ovat jo aikaisemmin antaneet näyttönsä.

    • Ratkaistaan pätkätutkijan työsuhdeturvaongelmat pragmaattisesti yhteistuumin yliopistojen, rahoitusorganisaatioiden ja OPM:n kanssa.

    • Annetaan yliopistolaisille realistiset mahdollisuudet edetä urallaan ja tehdään samalla omista työympäristöistämme avoimempia ja kansainvälisempiä.

    • Rekrytoidaan yliopistolainen työyhteisöön ei yksintekemiseen. Annetaan arvoa sosiaalisille kyvyille, näytöille yhteistyötaidoista ja vastuun kantamisesta.

    • Kerrotaan hakijalle, mihin yhteisö häntä tarvitsee. Sovitaan, että tieteellinen pätevyys on vain yksi kriteeri ja lakataan uskomasta, että tieteellistä toimintaa arvioivat asiantuntijalausunnot kertovat absoluuttisen totuuden henkilön sopivuudesta työyhteisöön.

    • Pidetään huoli siitä, että opiskelijat ovat jatkossakin omasta edistymisestään vastuussa olevia opiskelijoita eivätkä kiireisiä asiakkaita, jotka ostavat valmiita ratkaisuja koska heillä ei ole aikaa ajatella itse. Integroidaan opiskelijat yliopistoon ei kouluun.

    • Vaaditaan, että opiskelijoille taataan taloudelliset edellytykset kokopäiväiseen opiskeluun ja edellytetään sitä sitten.

    • Sovitaan, että yliopistodiskurssissa tehdään luvanvaraiseksi sellaisten sanojen käyttö kuin tehokkuus, tuottavuus, huippu-, globalisaatio, innovaatio, kilpailukyky, maisteri- ja tohtorituotanto sekä rakenteellinen kehittäminen.

    • Kehotetaan niiden sijaan käyttämään sanoja kannustaminen, ajatteleminen, kriittisyys, muuttumiskyky, tiedonhalu, yhdessä tekeminen, uteliaisuus, oppiminen, innostuminen, joustavuus, monipuolisuus, kumppanuus, tasavertaisuus.

    • Odotetaan, kunnes lupaavammat mantrat rantautuvat Suomeenkin. Niistä havaitsee jo merkkejä EU-tasolla, joissa korkeakoulutuksesta puhuttaessa on yllättävästi alettu käyttää tällaista sanastoa käsiteltäessä eurooppalaisten yliopistojen tulevaisuuden menestystekijöitä.

    Kirjoittaja on Tampereen yliopiston rehtori.