Tutkimusaineiston
arkistointi on arvokasta,
mutta ei ongelmatonta
Tutkimusaineistojen arkistointi mahdollistaa
niiden uudelleen käytön. Tutkittavilla
ei yleensä ole mitään mahdollista
jatkokäyttöä vastaan. Aineistoa ei voi
käyttää kuka tahansa mihin tahansa tarkoitukseen.
Tutkijoita saattaa kuitenkin
huolestuttaa aineiston jatkokäyttöön
liittyvät kysymykset. Tutkijat eivät halua,
että aineistoa käytetään vastoin alkuperäistä
tarkoitusta tai tutkittavia loukaten.
Tutkimusaineistoja arkistoidaan, jotta
niitä voitaisiin hyödyntää uusissa tutkimuksissa
vertailuaineistoina tai varsinaisena
aineistona vastaamaan uusiin
tutkimuskysymyksiin. Kehittämispäällikkö
Arja Kuula-Luumi Yhteiskuntatieteellisestä
tietoarkistosta katsoo, että aineistojen
arkistointi on tutkittavien antamien tietojen ja
jakamiensa kokemusten merkityksen arvostamista.
- Ajatus aineistonsa mahdollisesta jatkokäytöstä
on myös keventänyt monen tutkijan mieltä: tutkimuksessahan
siitä käytetään usein vain murto-osa,
Arja Kuula-Luumi muistuttaa.
Tämän päivän tutkijat jo sisällyttävät tieteenteon
periaatteisiin tutkimusaineistojen avoimuuden ja niiden
saattamisen tiedeyhteisön jäsenten käytettäviksi.
- Vielä kymmenen vuotta sitten tutkijoita suuttui
esityksestä, että tutkimusaineistoja arkistoitaisiin
mahdollista jatkokäyttöä varten. Nyt rahoittajienkin
avoimuusvaatimukset ovat pakottaneet ottamaan vakavasti
arkistoinnin. Moni rahoittajataho edellyttää
suunnitelmaa aineiston arkistoinnista ja avaamisesta
jatkokäyttöön.
Tutkittaville sopii hyvin
aineiston mahdollinen jatkokäyttö
Osa tutkijoista kuitenkin edelleen epäröi suostumuksen
pyytämistä tutkittavilta heiltä saadun tutkimusaineiston
jatkokäytölle. Arja Kuula-Luumi on kuitenkin
huomannut, että tutkittavat suhtautuvat myönteisesti
jatkokäyttöön.
- Olemme ottaneet yhteydettä viiden laadullisen
tutkimusaineiston tutkittaviin ja kysyneet jälkeenpäin
heidän suostumustaan aineiston mahdolliseen
jatkokäyttöön. Muutamaa poikkeusta lukuun
ottamatta kaikki ovat suostuneet. He kertoivat, että
edelleen haluavat omalla panoksellaan edistää tutkimustiedon
karttumista. Osa oli suorastaan vihaisia
ymmärrettyään, ettei mahdollinen jatkokäyttö ollut
jo alun perin sisällytetty tutkimusaineiston käyttöön,
Kuula-Luumi mainitsee.
Tutkijoita saattaa epäilyttää myös tarpeettomien
tunnisteiden jääminen aineistoon. Yksilöivistä tiedoista
poistetaan Tietoarkistossa aina henkilötunnukset,
osoitteet ja puhelinnumerot. Muu anonymisointi
on aineistokohtaista, ja Kuula-Luumin mukaan
sitä tehdään paljon.
- Laadullisiakin aineistoja pystytään
anonymisoimaan. Tutkija voi myös jättää arkistoitavasta
aineistosta pois osia, joita ei voi anonymisoida.
Tietoarkistossa käydään vielä läpi tutkijan tekemä
anonymisointi sekä tietoteknisellä ohjelmalla että ihmissilmällä.
Poistot merkitään ja selitetään tunnistamisriskillä.
Etnografisissa tutkimuksissa tutkijat saattavat
arastella omien kenttämuistiinpanojensa arkistoimista.
Kenttämuistiinpanoissa tutkija on usein henkilökohtaisemmin
läsnä kuin esimerkiksi haastattelulitteroinneissa.
- Olen sanonut tutkijoille, että ei ole pakko arkistoida
henkilökohtaisia kenttämuistiinpanoja. Tutkija
voi arkistoida vain esimerkiksi haastattelut. Mutta
kenttämuistiinpanot voisivat olla arvokkaita välineitä
esimerkiksi tutkimusmetodiopetuksessa.
Tutkijan ei tarvitse olla
huolissaan aineistonsa jatkokäytöstä
Tutkittaville tulee kertoa aineiston arkistoinnista,
vaikka tunnistetiedot arkistoitavasta aineistosta
poistetaankin. Arja Kuula-Luumi huomauttaa, että
tutkija on vastuussa osallistujien informoinnista.
- Me emme enää soittele suostumusten perään,
Kuula-Luumi täsmentää.
- Olemme juuri ohjeistaneet, että suostumus tallennettaisiin
esimerkiksi haastattelun aluksi.
Kuula-Luumi korostaa, että tutkija voi olla rauhallisin
mielin informoituaan tutkimukseen osallistuvia
tutkimusaineiston arkistoinnista ja mahdollisesta jatkokäytöstä.
Tietoarkistossa varmistetaan aineistojen
asianmukainen käyttö käyttöehdoilla ja edellyttämällä
ilmoitusta aineiston käyttötarkoituksesta.
Teksti Mia Hemming
Köyhyystutkija
Anna-Maria Isola:
"On tärkeää käyttää arkistoitua
aineistoa alkuperäistä tarkoitusta
kunnioittaen"
"Järjestin vuonna 2006 kirjoituskilpailun
arkipäivän kokemuksista köyhyydestä kahden
muun tutkijan kanssa. Kokeneempien
tutkijoiden neuvosta lisäsimme ilmoitukseen
maininnan, että kilpailutekstejä saatetaan
käyttää myös tutkimustarkoituksiin. Saimme
850 omaelämäkerrallista kertomusta köyhyydestä,
ja emme halunneet tuon arvokkaan
aineiston jäävän vaille jatkokäyttömahdollisuuksia.
Ilmoitukseen lisäämämme maininta
mahdollisti sen arkistoimisen Yhteiskuntatieteelliseen
tietoarkistoon.
Lähdin mukaan tutkimukseen vuonna
2012, jossa kerättiin seuranta-aineisto kirjoituskilpailuun
osallistuneilta. 300 henkilöstä
140 halusi edelleen mukaan, ja he olivat kiitollisia
kiinnostuksesta kokemuksiaan kohtaan.
Itseäni mietitytti ja mietityttää edelleen,
että seurantatutkimustiedote päätyi omaisille,
jos vastaanottaja oli kuollut. Omaiset
saivat siis tietää läheisensä olleen mukana
kirjoituskilpailussa. Tällaiset tilanteet täytyisi
kyetä ehkäisemään.
Aineisto on vapaasti käytettävissä arkistosta.
Tutkijahan voi toimia portinvartijana
käytön suhteen, mikä on minusta perusteltua
herkissä aiheissa. Kirjasimme aineiston kuvailutietoihin,
että jatkotutkimuksilta toivotaan
alkuperäisen tarkoituksen kunnioittamista,
joka oli köyhien aseman parantaminen.
Parhaillaan olen työstämässä toisen tutkijan
kanssa koko aineistosta kirjaa, johon tulee
pidempiä lainauksia teksteistä. Tällöin tunnistettavuuden
mahdollisuus kasvaa. Mietin,
että ymmärtävätköhän osallistujat voivansa
kohdata tunnistettavasti tekstejään vielä
kymmenen vuoden päästä. Ja että läheisensäkin
voivat heidät tekstistä tunnistaa. Tutkijan
pitäisi käyttää aikaa aineistoaan kerätessään
kaikkien näkökulmien avaamiseen mitä tulee
aineiston arkistoimiseen."
Kasvatuksen kulttuurien tutkija
Sirpa Lappalainen:
"Kenttämuistiinpanojen arkistoiminen
herätti kysymyksiä"
"Olen arkistoinut etnografisen tutkimukseni
aineiston lähihoitajaopiskelijoiden arjesta
koulutuksessa. Päätin jo projektin alussa,
että arkistoin aineistoni tietoarkistoon. Olin
utelias kokeilemaan, onko etnografisen aineiston
arkistoiminen ylipäänsä mahdollista.
Etukäteen epäilin etnografisen aineiston uudelleenkäyttömahdollisuuksia,
sillä havaintomuistiinpanot
ovat usein varsin sekavia.
Lisäksi silloin vuonna 2007 maailmalta kiiri
huhuja, että rahoittajat ovat alkaneet vaatia
uudenlaista aineistonhallintaa. Halusin olla
asian suhteen mieluummin etujoukoissa
kuin jälkijunassa.
Mielestäni tutkimuksen tekemiseen ei
merkittävästi vaikuttanut se, että tiesin arkistoivani
aineiston. Se unohtuu, sillä kentällä
keskittyy havainnointiin.
Aineistoa arkistoidessani minulla kuitenkin
heräsi epäilyksiä, että pitäisikö minun
jättää jotakin kenttämuistiinpanoista
arkistoimatta. Muistiinpanoihin saattaa tulla
mukaan sellaista kuvausta, joka voi tuntua
havainnoiduista henkilöistä loukkaavalta.
Nyt aineistoni on käytettävissä vapaasti
opetus- ja tutkimuskäyttöön. Jonkin verran
jätin kenttämuistiinpanoista pois sellaista,
joka tuntui liian herkältä. Kenttämuistiinpanoissa
tutkija paljastaa myös itsestään, mikä
voi olla ongelmallista tutkijan yksityisyyden
kannalta. Ei ole mahdollista kontrolloida
kenelle elämäänsä jakaa. Haastattelumateriaalin
arkistointiin ei liity samankaltaisia
epäilyjä.
En ole itse vielä käyttänyt tutkimuksessa
toisen keräämää aineistoa lukuun ottamatta
tutkimusryhmässä tehtyä yhteistyötä. Minusta
tuntuisi ongelmallisesta käyttää toisen
aineistoa, jos minulla ei olisi mitään suhdetta
siinä esiintyviin henkilöihin. On niin paljon
helpompi tehdä jyrkkiä tulkintoja, jos tulkinta
tapahtuu pelkän tekstin varassa. Mutta
en kuitenkaan sano, ettenkö voisi käyttää
toisen keräämää aineistoa. Sen ratkaisisi tutkimuskysymykseni
ja aineiston sisältö."
- Painetussa lehdessä sivu 28
|