ACATIIMI 3/16 tulosta | sulje ikkuna

Tutkimuslaitoksissa yt:t jatkuvat, yliopistoissa ei ilmoituksia uusista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ilmoitti 11. maaliskuuta, että se aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Ne voivat johtaa peräti 200 henkilötyövuoden vähentämiseen.

THL:ssa on käyty vuosina 2013-2014 kolmet ytneuvottelut ja niiden seurauksena työntekijöiden määrä on jo vähentynyt 200-300:lla. THL:ssa on noin tuhat työntekijää.

Yliopistoista ei ole tullut ilmoituksia uusien yt-neuvottelujen aloittamisesta. Itä-Suomen yliopisto sai neuvottelut päätökseen maaliskuun puolivälissä, mutta ratkaisuista ilmoitetaan 11.4. pidettävän hallituksen kokouksen jälkeen.

Vaasan yliopisto ilmoitti yt-neuvottelujen jälkeen, että se irtisanoo kuusi henkilöä ja kolme siirtyy osa-aikaiseksi.

Åbo Akademi ilmoitti vähentävänsä 87, joista 40 siirtyy eläkkeelle ja loput 47 irtisanotaan.

Helsingin yliopisto on irtisanonut maaliskuun puoliväliin mennessä noin sata työntekijää.

Tampereen teknillisessä yliopistossa yt:t päättyvät huhtikuun lopussa.

  • Painetussa lehdessä sivu 15

ACATIIMI 3/16 tulosta | sulje ikkuna