3/16

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     

    Palkkaselvitys

    Miesprofessori tienaa 311 euroa naista enemmän

    Professorien lukumäärä vähenee edelleen – kokoaikaisia professoreita on lähes 300 vähemmän kuin kuusi vuotta aiemmin. Eri yliopistojen professorien palkoissa on isoja eroja miesten ja naisten välillä.

    Professoriliiton vuosittaiset palkkakyselyt toteutettiin jälleen syksyn 2015 aikana. Vakiintuneen käytännön mukaisesti palkkatietoja kerättiin sekä työnantajilta että jäseniltä.

    Työnantajien toimittama aineisto käsittää yhteensä 2104 kokoaikaisen yliopistossa työskentelevän professorin palkkatiedot syyskuulta 2015. Aineiston pohjalta voidaan palkkoja tarkastella yliopistokohtaisesti sekä vakinaisten että määräaikaisten professorien osalta. Vertailukelpoista aineistoa on kerätty työnantajilta vuodesta 2003 lähtien.

    Samanaikaisesti toteutettiin myös Professoriliiton jäsenille kohdistettu palkkakysely. Jäsenkyselyn aineisto täydentää työnantajien toimittamaa aineistoa ja sen osalta voidaan tarkastella palkkoja myös tieteenalakohtaisesti. Jäsenille kohdistettua kyselyä on nykyisessä muodossa toteutettu vuodesta 2001 lähtien. Palkkakyselyiden aineistot yhdessä tarjoavat varsin kattavan kuvan professorien palkkauksesta.

    Professorien keskipalkka on 6949 euroa

    KESKIPALKKA

    Kaikkien professorien keskipalkka syyskuussa 2015 oli työnantajien toimittaman aineiston mukaan 6949 euroa. Kyseessä on kokonaispalkka, joka muodostuu säännöllisen työajan ansiosta sekä akateemisen johtajan tehtävistä maksettavasta palkkiosta ja muista säännöllisesti maksettavista lisistä. Vaihtoehtoisesti kyseessä saattaa olla myös henkilökohtaisesti neuvoteltu yksilöllinen sopimuspalkka.

    Professorien keskipalkka on kohonnut syyskuun 2014 ja syyskuun 2015 välisen tarkastelujakson aikana 45 euroa, mikä vastaa 0,7 prosentin nousua. Mediaanipalkan muutos (+42 euroa) tarkastelujakson aikana vastaa hyvin keskipalkan muutosta. Kun tarkastellaan erikseen vakinaisia ja määräaikaisia professoreita, voidaan todeta palkkojen nousseen ainoastaan vakinaisten professorien keskuudessa, määräaikaisten professorien palkan ollessa ennallaan.

    Yliopistojen toimittaman aineiston perusteella on myös laadittu perinteiseen tapaan yliopistojen välinen palkkavertailu, jossa yliopistot on asetettu professorien keskipalkan mukaiseen järjestykseen. Neljän kärki on sama kuin vuosi sitten: Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Aalto-yliopisto, Hanken, Helsingin yliopisto. Oulun yliopisto on noussut niiden yliopistojen joukkoon, joissa professorien keskipalkka on yli 7000 euroa.

    KESKIARVO

    Professorien määrä vähentynyt jo kuudetta vuotta

    Kokoaikaisesti työskentelevien professorien lukumäärä on edelleen vähentynyt. Lukumäärän pieneneminen on jatkunut jo kuusi vuotta peräkkäin. Kokoaikaisia professoreita on nyt 83 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja peräti 294 vähemmän kuin vuonna 2009, jolloin professorien määrä oli suurimmillaan — yhteensä 2687. Työnantajalta saatujen tietojen mukaan viime vuonna professoreiden lukumäärä oli 2483.

    Määräaikaisessa tehtävässä toimivien professorien osuus on edelleen laskenut. Määräaikaisten osuus on nyt 21 prosenttia. Määräaikaisten professorien osuus vaihtelee huomattavasti eri yliopistojen välillä. Taideyliopistossa on ylivoimaisesti eniten määräaikaisia professoreita – 67 prosenttia. Seuraavaksi eniten on Tampereen yliopistossa 27 %. Vähiten määräaikaisia on Vaasan yliopistossa (6 %) ja Hankenilla (4 %).

    Palkkaero vakinaisten ja määräaikaisten välillä kasvanut

    Vakinaisten ja määräaikaisten professorien välisessä tarkastelussa käy entiseen tapaan ilmi määräaikaisten professorien alempi palkkataso. Määräaikaisten professorien keskipalkka jää nyt 704 euroa vakinaisten professorien keskipalkkaa pienemmäksi. Palkkaero vakinaisten ja määräaikaisten professorien välillä on nyt aikaisempaa suurempi.

    Määräaikaisten professorien alempaan palkkaan vaikuttaa ensisijaisesti määräaikaisessa tehtävässä toimivien professorien alhaisemmat henki- ja vaatitasot, mutta myös akateemisen johtajan tehtävistä maksettavien palkkioiden keskittyminen vakinaisille professoreille.

    Naisen euro on nyt 95,6 senttiä

    PALKKAEROT

    Jäsenkyselyssä on jo usean vuoden ajan tarkasteltu naisten ja miesten välisiä palkkaeroja. Tarkastelua on nyt toteutettu myös työnantajien toimittamassa aineistossa, jonka kattava aineisto osaltaan vahvistaa jäsenkyselyssä aikaisemmin raportoituja palkkaeroja. Palkkaero keskipalkasta laskettuna on nyt miesten hyväksi 311 euroa. Miesten ja naisten välisiä palkkaeroja selittää osin naisten alhaisemmat vaati- ja henki-tasot, osin naisten sijoittuminen selvästi miehiä useammin määräaikaisiin työsuhteisiin.

    Työnantajien toimittamasta aineistosta laskettu naisten euro on nyt 95,6 senttiä, käytännössä sama kuin vuotta aikaisempi luku 95,7 senttiä. Naisten euro on nyt ensimmäistä kertaa laskettu myös yliopistoittain ja tältä osin voidaan mainita varsin suuri vaihteluväli 93,9 — 100,1 senttiä. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja Åbo Akademissa miesprofessori tienaa yli 400 euroa naista enemmän.

    teksti Yrjö Lauha
    toimitusjohtaja, Focus Master

    • Painetussa lehdessä sivu 12