ACATIIMI 3/15 tulosta | sulje ikkuna

Hallitusten päätöksiä

Professoriliiton hallitus 6.3.2015

  • Merkitsi tiedoksi, että liiton puheenjohtaja on osallistunut keskusteluun OKM:n tilaisuudessa Suomen korkeakoulu-, tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän tulevaisuudesta.
  • Merkitsi tiedoksi seuraavat sidosryhmätapaamiset:
    1) HY:n rehtori ja hallintojohtaja ja
    2) Sture Fjäder.
  • Käsitteli liiton sijoitustoimintaa.
  • Käsitteli alustavasti liiton tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen.
  • Käsitteli professoreiden palkkausta uusien palkkaselvitysten pohjalta.
  • Käsitteli hallitusohjelmaan vaikuttamista.

Tieteentekijöiden liiton hallitus 23.3.2015

  • Keskusteli yliopistojen palkkausjärjestelmän toimivuudesta ja siitä, onko esimiehillä riittävästi tietoa järjestelmästä. Keskusteltiin myös arviointiryhmien tärkeydestä.
  • Keskusteli liiton uudesta strategiasta ja jäsenistön osallistumisesta sen suunnitteluun.
  • Keskusteli apurahalla työskentelevien tutkijoiden asemasta: herätteenä oli Helsingin yliopiston antama suositus apurahansaajilta perittävästä korvauksesta. Ongelmana pidettiin ennen muuta sitä, että yliopisto näkee apurahakaudella olevat tutkijat kulueränä, vaikka he tosiasiassa hyödyttävät yliopistoa monin tavoin.
  • Päätti kevätliittokokoukselle esitettävistä asioista.
  • Merkitsi tiedoksi, että liiton edustajat ovat vaalien alla tavanneet useiden puolueiden edustajia ja että liitto järjesti Professoriliiton ja UNIFIn kanssa vaalipaneelin Helsingin yliopiston tiloissa.
  • Painetussa lehdessä sivu 58

ACATIIMI 3/15 tulosta | sulje ikkuna