Kirja-arviot
Sattuma on tieteen suurin vihollinen ja ystävä. Tiede pyrkii selättämään sattuman selittämällä yllättävän ja oudon ilmiön. Toisaalta tiede edistyy juuri kun outo ilmiö haastaa kehittymään. Etenkin 1900-luvun kvanttifysiikka on joutunut jopa luopumaan ankarasta kausaliteetin käsitteestä ja kehittämään uusia hienovaraisempia ja moniulotteisimpia malleja. Kvanttifysiikkaa käsittelee myös tämän vuoden Tieteen päivien luennoista koottu kirja. Se kartoittaa myös niin maailmankaikkeuden alkua ja evoluution hyppäyksiä kuin talouden käänteitä, kirjailijan inspiraatiota ja unia. Sattuma tekee työtään kaikkialla ja koko maailmankaikkeus on, ainakin tieteen mukaan, sattuman satoa. Niinpä sattumalta ei voi välttyä, mutta siihen voi varautua. Nyky-yhteiskunta on äärimmäisen monimutkainen, mikä tarjoaa sattumalle lisää tilaa ja valtaa. Monet sattuman tiliin laitetut asiat, kuten meneillään oleva taantuma ja Fukushiman ydinvoimalan räjähdys, johtuvat ihmisen sokeudesta ja vastuuttomuudesta. Monimutkainen ja muuttuva yhteiskunta vaatii uudenlaista hallintaa ja varautumista. Sama tiede ja teknologia, joka on muutosten ja monimutkaisuuden taustalla, tarjoaa myös keinot niiden hallitsemiseen. Sattumaan suhtaudutaan myös taikauskoisesti. Esimerkiksi lottoaja ja rahapelin pelaaja uskoo, että kun tarpeeksi monta kertaa yrittää, lopulta vihdoin onnistuu. Mutta jokainen kolikonheitto on edellisestä riippumaton: heitot eivät muodosta loogista ja katkeamatonta voittoon vievää ketjua, vaan pelaaja aloittaa joka kerran puhtaalta pöydältä Sattumasta ei kuitenkaan pitäisi pyrkiä kokonaan eroon, mikä ei olisi mahdollistakaan. Ilman sattumaa maailma, ihminen ja yhteiskunta olisi tylsä kone vailla kykyä uudistua ja kehittyä Luova työ ei onnistu ilman sattuman hyväksymistä ja ennustamattomalle antautumista. Valmiit ja varmat säännöt ja kaavat eivät tuota uutta ja yllättävää. Monet tieteen keksinnöt ovatkin sattuman tulosta. Penissilliini sai alkunsa, kun Alexander Fleming jätti vahingossa koeviljelmänsä homehtumaan. Avoin ja ennakkoluuloton Fleming ei heittänytkään hometta suoraa päätä roskiin — tuloksena miljoonien ihmishenkien säästyminen. Sattumaa sovelletaan kirjassa myös tiedepolitiikkaan. Tämän päivän yhteiskunnassa tutkimus on valjastettu talouden ja päättäjien intressejä edistämään — niistä tärkein on kyky ennustaa ja hallita käytännön todellisuutta, missä sattumalla ei saa olla sijaa. Kuitenkin monien tutkijoiden mukaan tutkimustoiminta on parhaimmillaan silloin kun saa edetä omilla ehdoillaan ilman ulkopuolista ohjausta. Tällöin sattuma pääsee peliin mukaan – tuloksena uusia yllättäviä teorioita ja löytöjä. Paljon puhutussa flowvirrassa ohjakset onkin annettu lähes kokonaan sattumalle. Pekka Wahlstedt
Suomen tietokirjailijoiden viime kesänä julkaisema Kirja muuttuvassa tietoympäristössä (Acatiimi 8/2014) on saanut paljolti uusien kirjoittajien laatiman, esiasteesta yliopisto-opetuksen oppimateriaaleihin kohdistuvan informatiivisen ja kantaa ottavan jatkon. Tämä kahden kirjan paketti on laadukas tietoisku ajankohtaista asioista. Globaalissa www-maailmassa jokainen verkkoon liittyvä voi tuottaa ja levittää ajatuksiaan kenen tahansa luettavaksi. Tapamme hahmottaa tietoympäristöämme ja ottaa vastaan sieltä tulvivia viestejä sekä hankkia tietoa ovat muuttuneet. Tieto napataan mobiililaitteella internetistä nopeasti käyttöön ajasta ja paikasta riippumatta. Infoähkyssä on osattava etsiä ja valita. Enää ei ole keskeinen kysymys onko aineisto painettu, verkossa tai eKirjana lukulaitteella, vaan se, mitä sitä käyttäen voi oppia ja miten sitä käytetään. Toistaiseksi on tosin niukasti kokemusta siitä, miten opettaminen ja oppiminen tapahtuvat sähköisessä ympäristössä. Sähköinen muoto ei ole laadun synonyymi, joskin se saattaa parantaa oppimistulosta. Meneillään on melkoinen laitteistohypetys. Oppimateriaalien punaisen langan olisi oltava laatu. Mahtavien laitetoimittajien halua koukuttaa käyttäjiä alati uusiutuvilla ratkaisuillaan vierastetaan. Kaupallisen kustantamisen rinnalle nousee markkinoita mylläämään avoimia toimijoita. Oppikirjojen tuottaminen edellyttää muutenkin uutta osaamista, kuten ohjelmoijia, joita ilman sähköistä materiaalia ei synny. Laadukkaan sähköisen oppimateriaalin ideoiminen ja tekeminen on todennäköisesti kalliimpaa kuin paperisten, joten sähköisiin oppimisympäristöihin siirtymisestä koituvat merkittävät säästöt lienevät harhaa. Digiaineistot alkavat kannattaa vasta suurten myyntimäärien kautta. Pilviväylä ja EduCloud edustavat radikaalia ajattelutavan muutosta. Yliopisto-opetus perustuu tutkimukseen ja tutkittuun tietoon, minkä eräs tavoite on kehittää opiskelijoille tutkijan ja asiantuntijan työssä vaadittavia taitoja. Akateeminen maailma rakentuu tekstien ja kielellisen vuorovaikutuksen varaan. Vaikka oppimateriaalina voi pitää myös monenlaista aistinvaraisesti havainnoitavaa ja tutkittavaa aineistoa, saadaan valtaosa varsinaisesta tieteellisestä tiedosta ja sen opiskelusta kirjoittamalla sekä lukemalla. Vuorovaikutus syntyy tiedeyhteisössä paljolti tekstien välisenä keskusteluna, johon tutustumalla opiskelija vähitellen oppii tieteenalansa täysivaltaiseksi itsenäiseksi jäseneksi. Raja oppikirjan ja tieteellisen perusteoksen välillä häilyy yliopistoissa, joiden opetuksessa käytetään tieteenalasta toki riippuen tekstejä, joita ei ole alun perin kirjoitettu oppimateriaaliksi siinä mielessä kuin oppikirjat. Tällaisia ovat mm. väitöskirjat ja artikkelikokoelmat. Niitä käytetään luonnollisesti tutkielmien lähdekirjallisuutena, mutta niillä on myös oppikirjamaista käyttöä kurssien oheislukemistona ja eri tavoin kirjatenttien ja esseiden yhteydessä. Tenttikirjallisuudella on yliopistoissa edelleen oma tärkeä roolinsa. Tieteellisten teosten ja artikkelien käyttö muuttuneessa tietoympäristössä tekijänoikeuksia kunnioittaen on vaativa haaste. Veijo Kauppinen
|
