Keskustelua
Laitosjohtaja vakinaistamispäätösten
puristuksessa
Helsingin yliopisto on ylimmän johdon ilmoituksella
velvoittanut laitosta tekemään toistaiseksi työsuhteen
tutkijalle, jolla on ollut useita peräkkäisiä rahoituskausia
tutkimusryhmässä, mutta jolle viimeisen työsuhteen
päättyessä ei ole saatu erinomaisista hanke-esityksistä
huolimatta täydentävää rahoitusta. Tilanne on
varmaan tuttu monelle yliopistotutkijalle, jolle uran alkuvaiheessa
on tarjottu kannustusta ja rahoituksia urapolun
luomiseksi ja tutkimusryhmän kasvattamiseksi.
Koventunut kilpailu rajallisista resursseista on kuitenkin
johtanut tilanteeseen, jossa yhä lahjakkaammat,
useita rahoituskausia saaneet tutkijat ajautuvat
umpikujaan, kun tieteenala on saavuttanut kasvun rajat.
Yliopistomme toimi vakinaistamisessa varttuneen
tutkijan kannalta inhimillisesti ja hyvää työnantajamoraalia
osoittaen ja rohkaisenkin kaikkia niitä tutkijoita,
jota ovat vastaavassa asemassa ryhtymään toimenpiteisiin
ammattiliittonsa juridisen avun turvin.
Yksittäisen tutkijan puoleen tehdyllä kumarruksella,
ilman lisäbudjettia on kuitenkin myös ikävämpiä,
työyhteisöön ja -ilmapiiriin kohdistuvia vaikutuksia.
Yliopiston johto ei perustellut käskyään tutkijan
tieteellisellä ansioituneisuudella eikä tutkijan tiedealan
strategiseen tärkeyteen vedoten, eikä muullakaan
tiedeyhteisön keskeisellä kriteerillä. Ainoa perustelu
toimenpiteelle oli se, että yliopistolla ei ole maineensa
takia varaa ryhtyä oikeustaisteluun laitoksen ilmoittaessa
palkkauksen mahdottomuuden nykyisessä budjettiraamissa.
Laitoksen johtajan kannalta omituisinta pakkotyöllistämisessä
on se, että vuoden 2010 yliopistouudistuksessa
laitokset velvoitettiin tekemään henkilöstösuunnitelmaa,
toimintasuunnitelmaa sekä tutkimusalojen
priorisointia ja toteuttamaan näitä vakaan
talouden ja henkilöstön tasavertaisen kohtelun näkökulmasta.
Laitoksemme on toiminut yliopiston tavoitteiden
mukaisesti, mutta saa palkkioksi pakollisen lisävastuun.
Ylhäältä tulevat pakotteet ovat yliopistossakin
toki tervetulleita, mutta edellyttävät antajilta valveutuneisuutta ja tiedealojen kehityksen visiointia ja
laitoksen henkilöstörakenteen tuntemusta, muussa
tapauksessa toimenpide nakertaa tutkijayhteisön luottamuksen
laitoksen johtoon ja strategisiin linjauksiin.
Lisäksi toimenpide hiertää henkilöstösuhteita sillä
perinteisesti yliopiston pysyviin tutkimus- ja opetustehtäviin
on hakeuduttu avoimissa hauissa vertaisarvioinnilla,
tarkkaan määritellyillä tieteenalakriteereillä.
Talouden hoito ei kuitenkaan ole käskytyksen ikävin
puoli. Yhden lisätutkijan palkkaus kyllä voidaan
hoitaa pienessäkin laitoksessa menoja ja toimintoja
leikkaamalla. Merkittävin haitta kohdistuu työmoraalin
ja -ilmapiirin rapautumiseen.
Etenkin pienessä laitoksessa, jonka budjetista yli
50 % on täydentävää rahoitusta, avoimen kilpailun
ulkopuolella tehdyt vakinaistamiset johtavat absurdiin
tilanteeseen, jossa määräaikaisissa työsuhteissa olevista
projektitutkijoista tulee vakituisen henkilöstön
palkkabudjetin tukijoita. Toimenpide on jo johtanut
laitoksellamme siihen, että tutkimusurallaan edenneet
varttuneet tutkijat peräänkuuluttavat laitokselta vakinaistamisten
sisällyttämistä henkilöstösuunnitteluun.
Hyvä, perusteltu ja oikeudenmukainen tavoite,
mutta miten ratkaista tilanne ilman perusrahoituksen
lisäystä laitoksella, jonka tiedeala on nuori ja eläköitymisten
tarjoamaa liikkumavaraa ei ole näkyvissä lähivuosina?
Entäpä ne tutkijat, jotka ovat noudattaneet
yliopiston strategian mukaisia liikkuvuussuosituksia ja
olleet ulkomailla tai naapuriyliopistoissa/tutkimuslaitoksissa
lyhytaikaisissa työsuhteissa? Miten heitä verrataan
tutkijoihin, jotka ovat onnistuneet kotipesässä
hankkimaan peräkkäisiä rahoituksia, tai heillä on ollut
riittävän vahva toimintaympäristö jatko- ja lisäpalkkauksiin?
Työyhteisön, yliopistolaitoksen kannalta onkin vaarana, että tutkijat hakeutuvat tutkimusryhmiin tieteellisen
mielenkiinnon ja luovan toimintaympäristön
sijasta urapolkuvarmistuksen perusteella, siis rahan
kaikkivaltiaan ohjauksen alle.
Laitoksen johtajan kannalta erityisen ikävää on se,
että johtajista tulee nykytilanteessa vallankäyttäjiä,
jotka talouden näkymien mukaisesti joko allekirjoittavat
tai eivät allekirjoita kriittistä vakinaistamisrajaa
lähellä olevien tutkijoiden rahoitushakemuksia. Pahimmassa
tapauksessa ylin johto tekee omaa tiedealaansa
edistäviä poissulkemisratkaisuja jo ennen kuin
rahoitushakemukset pääsevät avoimeen, tieteelliseen
vertaisarviointiin.
Täydentävän rahoituksen haku sekä vertaisarviointi
ovat osa tutkijoiden perustehtävistä ja rahoituksen
hakemisen kannustaminen yliopiston tärkeä
tukitehtävä sekä avain yliopiston menestykseen kansainvälisissä
arvioinneissa. Laitoksen taloudesta piittaamattomalla
pakkovakinaistamisella yliopiston ylin
johto toimii vastoin omaa, tiedevetoista ja tulokseen
perustuvaa strategiaansa.
Jorma Kuparinen
Meribiologian professori
Ympäristötieteiden laitoksen johtaja
Professoripoolin tutkimusvapaalla 1.4.2014—31.3.2015
Keskustelua
englanninkielisestä sitaatista
Acatiimi esittelee numerossa 1/2015 joukon englanninkielisiä
sitaatteja, joiden takana kaiketikin on tarkoitus
olla eri alojen tieteellisiä vaikuttajia. Eräs niistä
kuuluu näin: "Ultimately, reason will prevail; in the
long arc of scientific history it usually does. How
much ocean and atmosphere and wildlife we'll have
left when that happens, however, is another matter
entirely. " Sitaatin lähde on Time - lehden kirjoitus ”A
Bad Day for Climate Change Deniers … and the Planet”
Sen tekijänä on lehden toimittaja Jeffrey Kluger
ja se on luettavissa osoitteessa time.com/3672276/climate-change-oceans/.
Kluger kirjoittaa upealla tittelillä ”Editor-at-large”, mikä tarkoittaa, että hän voi kirjoittaa mistä
itse haluaa. Hän on juristi eikä tiedä yhtään mitään
ilmastosta tai sen muutoksista. Hän on USA:ssa palkittu
ja ihailtu lipeväkynäinen journalisti, joka suuren
esikunnan tuella lihottaa lompakkoaan roiskimalla
ympäriinsä näyttäviä katastrofitarinoita. Kyseessä
oleva kirjoituksensa on niin täynnä sekä virheitä ja
valheita että loukkauksia niitä kohtaan, jotka eivät
niele IPCC:n ja sen kannattajien harjoittamaa epätieteellistä
ja epäpätevää toimintaa, että hirvittää.
Mitä tarkoittaa sitten ”climate change denier”,
ilmastonmuutoksen kieltäjä? Sellaisia ei olekaan. Jos
joku nykyään vaan peräänkuuluttaa ilmaston kehityksen
objektiivista tieteellistä tutkimusta, väitetään
heti, että hän kieltää ilmaston muutokset. Acatiimin ei
pidä edesauttaa tällaisten loukkauksien ja valheiden
levittämistä. (Muutamat kimpaantuneet USA:n senaattorit
liioittelevat kyllä ilmaston staattisuutta katseltuaan
paikallisen ilmastontutkimuksen päätöntä
rahantuhlausta tarpeeksi, mutta heidän sanomansa
henki on kuitenkin puolueettoman tutkimuksen
edistäminen).
Jos Klugerin sitaatti edustaa Acatiimin uutta linjaa
tiedon levittämisessä, voisin kyllä alkaa antaa lausuntoja
esimerkiksi juridisissa kysymyksissä lehdelle siteerattavaksi,
ihan englanniksikin jos halutaan. Suosittujen
televisiosarjojen Perry Mason, Matlock ja Columbo
seuraamisen tuloksena saatanpa (puuttuvasta
alan muusta peruskoulutuksesta huolimatta) tietää
ainakin USA:n juridiikasta enemmän kuin Kluger ilmaston
kehityksestä.
Folke Stenman
Fysiikan professori emeritus
Helsingin yliopisto
Päätoimittaja vastaa
Suomen- ja englanninkieliset sitaatit eivät edusta
Acatiimin tai sen julkaisijaliittojen linjaa vaan pyrkivät
antamaan esimerkkejä siitä, millaista keskustelua tieteen
ja tiedepolitiikan ympärillä maailmalla käydään.
Sitaatin julkaisu ei tarkoita, että lehti tai sen julkaisijaliitot
olisivat lausumasta samaa tai eri mieltä.
Toimimme kuitenkin mielellämme foorumina
keskustelulle, jota sitaatit herättävät.
Kirsti Sintonen
Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen kirsti.sintonen@acatiimi.fi.
Toimitus lyhentää ja muokkaa kirjoituksia tarvittaessa.
- Painetussa lehdessä sivu 52
|