Keskustelua

Laitosjohtaja vakinaistamispäätösten puristuksessa

Helsingin yliopisto on ylimmän johdon ilmoituksella velvoittanut laitosta tekemään toistaiseksi työsuhteen tutkijalle, jolla on ollut useita peräkkäisiä rahoituskausia tutkimusryhmässä, mutta jolle viimeisen työsuhteen päättyessä ei ole saatu erinomaisista hanke-esityksistä huolimatta täydentävää rahoitusta. Tilanne on varmaan tuttu monelle yliopistotutkijalle, jolle uran alkuvaiheessa on tarjottu kannustusta ja rahoituksia urapolun luomiseksi ja tutkimusryhmän kasvattamiseksi.

Koventunut kilpailu rajallisista resursseista on kuitenkin johtanut tilanteeseen, jossa yhä lahjakkaammat, useita rahoituskausia saaneet tutkijat ajautuvat umpikujaan, kun tieteenala on saavuttanut kasvun rajat. Yliopistomme toimi vakinaistamisessa varttuneen tutkijan kannalta inhimillisesti ja hyvää työnantajamoraalia osoittaen ja rohkaisenkin kaikkia niitä tutkijoita, jota ovat vastaavassa asemassa ryhtymään toimenpiteisiin ammattiliittonsa juridisen avun turvin.

Yksittäisen tutkijan puoleen tehdyllä kumarruksella, ilman lisäbudjettia on kuitenkin myös ikävämpiä, työyhteisöön ja -ilmapiiriin kohdistuvia vaikutuksia. Yliopiston johto ei perustellut käskyään tutkijan tieteellisellä ansioituneisuudella eikä tutkijan tiedealan strategiseen tärkeyteen vedoten, eikä muullakaan tiedeyhteisön keskeisellä kriteerillä. Ainoa perustelu toimenpiteelle oli se, että yliopistolla ei ole maineensa takia varaa ryhtyä oikeustaisteluun laitoksen ilmoittaessa palkkauksen mahdottomuuden nykyisessä budjettiraamissa.

Laitoksen johtajan kannalta omituisinta pakkotyöllistämisessä on se, että vuoden 2010 yliopistouudistuksessa laitokset velvoitettiin tekemään henkilöstösuunnitelmaa, toimintasuunnitelmaa sekä tutkimusalojen priorisointia ja toteuttamaan näitä vakaan talouden ja henkilöstön tasavertaisen kohtelun näkökulmasta.

Laitoksemme on toiminut yliopiston tavoitteiden mukaisesti, mutta saa palkkioksi pakollisen lisävastuun. Ylhäältä tulevat pakotteet ovat yliopistossakin toki tervetulleita, mutta edellyttävät antajilta valveutuneisuutta ja tiedealojen kehityksen visiointia ja laitoksen henkilöstörakenteen tuntemusta, muussa tapauksessa toimenpide nakertaa tutkijayhteisön luottamuksen laitoksen johtoon ja strategisiin linjauksiin. Lisäksi toimenpide hiertää henkilöstösuhteita sillä perinteisesti yliopiston pysyviin tutkimus- ja opetustehtäviin on hakeuduttu avoimissa hauissa vertaisarvioinnilla, tarkkaan määritellyillä tieteenalakriteereillä.

Talouden hoito ei kuitenkaan ole käskytyksen ikävin puoli. Yhden lisätutkijan palkkaus kyllä voidaan hoitaa pienessäkin laitoksessa menoja ja toimintoja leikkaamalla. Merkittävin haitta kohdistuu työmoraalin ja -ilmapiirin rapautumiseen.

Etenkin pienessä laitoksessa, jonka budjetista yli 50 % on täydentävää rahoitusta, avoimen kilpailun ulkopuolella tehdyt vakinaistamiset johtavat absurdiin tilanteeseen, jossa määräaikaisissa työsuhteissa olevista projektitutkijoista tulee vakituisen henkilöstön palkkabudjetin tukijoita. Toimenpide on jo johtanut laitoksellamme siihen, että tutkimusurallaan edenneet varttuneet tutkijat peräänkuuluttavat laitokselta vakinaistamisten sisällyttämistä henkilöstösuunnitteluun.

Hyvä, perusteltu ja oikeudenmukainen tavoite, mutta miten ratkaista tilanne ilman perusrahoituksen lisäystä laitoksella, jonka tiedeala on nuori ja eläköitymisten tarjoamaa liikkumavaraa ei ole näkyvissä lähivuosina? Entäpä ne tutkijat, jotka ovat noudattaneet yliopiston strategian mukaisia liikkuvuussuosituksia ja olleet ulkomailla tai naapuriyliopistoissa/tutkimuslaitoksissa lyhytaikaisissa työsuhteissa? Miten heitä verrataan tutkijoihin, jotka ovat onnistuneet kotipesässä hankkimaan peräkkäisiä rahoituksia, tai heillä on ollut riittävän vahva toimintaympäristö jatko- ja lisäpalkkauksiin?

Työyhteisön, yliopistolaitoksen kannalta onkin vaarana, että tutkijat hakeutuvat tutkimusryhmiin tieteellisen mielenkiinnon ja luovan toimintaympäristön sijasta urapolkuvarmistuksen perusteella, siis rahan kaikkivaltiaan ohjauksen alle.

Laitoksen johtajan kannalta erityisen ikävää on se, että johtajista tulee nykytilanteessa vallankäyttäjiä, jotka talouden näkymien mukaisesti joko allekirjoittavat tai eivät allekirjoita kriittistä vakinaistamisrajaa lähellä olevien tutkijoiden rahoitushakemuksia. Pahimmassa tapauksessa ylin johto tekee omaa tiedealaansa edistäviä poissulkemisratkaisuja jo ennen kuin rahoitushakemukset pääsevät avoimeen, tieteelliseen vertaisarviointiin.

Täydentävän rahoituksen haku sekä vertaisarviointi ovat osa tutkijoiden perustehtävistä ja rahoituksen hakemisen kannustaminen yliopiston tärkeä tukitehtävä sekä avain yliopiston menestykseen kansainvälisissä arvioinneissa. Laitoksen taloudesta piittaamattomalla pakkovakinaistamisella yliopiston ylin johto toimii vastoin omaa, tiedevetoista ja tulokseen perustuvaa strategiaansa.

Jorma Kuparinen
Meribiologian professori Ympäristötieteiden laitoksen johtaja Professoripoolin tutkimusvapaalla 1.4.2014—31.3.2015

Keskustelua englanninkielisestä sitaatista

Acatiimi esittelee numerossa 1/2015 joukon englanninkielisiä sitaatteja, joiden takana kaiketikin on tarkoitus olla eri alojen tieteellisiä vaikuttajia. Eräs niistä kuuluu näin: "Ultimately, reason will prevail; in the long arc of scientific history it usually does. How much ocean and atmosphere and wildlife we'll have left when that happens, however, is another matter entirely. " Sitaatin lähde on Time - lehden kirjoitus ”A Bad Day for Climate Change Deniers … and the Planet” Sen tekijänä on lehden toimittaja Jeffrey Kluger ja se on luettavissa osoitteessa time.com/3672276/climate-change-oceans/.

Kluger kirjoittaa upealla tittelillä ”Editor-at-large”, mikä tarkoittaa, että hän voi kirjoittaa mistä itse haluaa. Hän on juristi eikä tiedä yhtään mitään ilmastosta tai sen muutoksista. Hän on USA:ssa palkittu ja ihailtu lipeväkynäinen journalisti, joka suuren esikunnan tuella lihottaa lompakkoaan roiskimalla ympäriinsä näyttäviä katastrofitarinoita. Kyseessä oleva kirjoituksensa on niin täynnä sekä virheitä ja valheita että loukkauksia niitä kohtaan, jotka eivät niele IPCC:n ja sen kannattajien harjoittamaa epätieteellistä ja epäpätevää toimintaa, että hirvittää.

Mitä tarkoittaa sitten ”climate change denier”, ilmastonmuutoksen kieltäjä? Sellaisia ei olekaan. Jos joku nykyään vaan peräänkuuluttaa ilmaston kehityksen objektiivista tieteellistä tutkimusta, väitetään heti, että hän kieltää ilmaston muutokset. Acatiimin ei pidä edesauttaa tällaisten loukkauksien ja valheiden levittämistä. (Muutamat kimpaantuneet USA:n senaattorit liioittelevat kyllä ilmaston staattisuutta katseltuaan paikallisen ilmastontutkimuksen päätöntä rahantuhlausta tarpeeksi, mutta heidän sanomansa henki on kuitenkin puolueettoman tutkimuksen edistäminen).

Jos Klugerin sitaatti edustaa Acatiimin uutta linjaa tiedon levittämisessä, voisin kyllä alkaa antaa lausuntoja esimerkiksi juridisissa kysymyksissä lehdelle siteerattavaksi, ihan englanniksikin jos halutaan. Suosittujen televisiosarjojen Perry Mason, Matlock ja Columbo seuraamisen tuloksena saatanpa (puuttuvasta alan muusta peruskoulutuksesta huolimatta) tietää ainakin USA:n juridiikasta enemmän kuin Kluger ilmaston kehityksestä.

Folke Stenman
Fysiikan professori emeritus Helsingin yliopisto

Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen kirsti.sintonen@acatiimi.fi. Toimitus lyhentää ja muokkaa kirjoituksia tarvittaessa.

• Painetussa lehdessä sivu 52