3/14

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Keskustelua

    Lukukausimaksut ovat mahdollisuus jatkuvaan kehittämiseen ja tulovirtaan

    Lukukausimaksut ovat mahdollisuus, ei uhka. Suomi tarvitsee kipeästi uusia tulovirtoja ja suomalaisella koulutuksella on maailmalla erittäin hyvä maine. Miksemme kehittäisi suomalaista koulutusosaamista niin, että siitä hyötyvät niin suomalaiset opiskelijat, oppilaitokset kuin veronmaksajat?

    Globalisaatio ja teknologinen kehitys haastavat perinteisen yliopisto-opetuksen. Nopeasti yleistyneet online-massakurssit tarjoavat mahdollisuuden seurata maailman huippuyliopistojen luentoja silloin kun itselle sopii. Entä jos teknologinen kehitys mahdollistaa ennen pitkää sen, että opiskelijat rakentavat itselleen LinkedIn:in tapaisille alustoille dynaamisen oppimisportfolion ja työnantajat seulovat itselleen sopivat työnhakijat?

    Millaisia valmiuksia opiskelijamme tarvitsevat, miten he oppivat parhaiten ja miten me heitä opetamme? Opiskelijoille täytyy turvata kansainvälisesti laadukas koulutus ja tarvittaessa myös kyky luoda työtä itselleen ja muille. Tämä edellyttää yliopistoilta investointeja opetukseen ja opettajilta mittavaa ja jatkuvaa kehitystyötä.

    Lukukausimaksut EU:n ja ETA:n ulkopuolisille opiskelijoille haastavat meidät luonnostaan kehittämään opetusta. Tästä hyötyvät niin suomalaiset opiskelijat kuin yhteiskunta. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa lukukausimaksuista voi tulla positiivinen sykäys yliopiston toimintaedellytyksiin, opiskelijoiden motivaatioon ja tutkinnon suoritusaikoihin. Kansainvälisessä yhteistyössä lukukausimaksuilla on myös vaikutusta yliopiston profiloitumiseen, imagoon ja brändiin.

    Valtaosassa maailmaa yliopistojen tutkintoon johtavasta koulutuksesta peritään lukukausimaksuja. Yhteiset koulutusohjelmat ulkomaisten yliopistojen kanssa edellyttävät, että molemmat osapuolet perivät lukukausimaksuja. Suomalaisten yliopistojen on voitava toimia kansainvälisissä verkostoissa kansainvälisesti vakiintuneiden toimintamallien mukaisesti.

    Lukukausimaksuja voidaan tarkastella myös koulutusvientinä, josta on odotettavissa vientituloja. Tulovirran kannalta merkittävää on nimenomaan Suomessa toteutettavien koulutusohjelmien lukukausimaksut. Suomalaisten yliopistojen pienten resurssien vuoksi on huomattavasti mielekkäämpää kehittää koulutusvientiä normaalina osana yliopistojen toimintaa kuin erillisinä vientihankkeina.

    Kuten Professori Pekka Mattila Aallosta totesi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, yksittäisten koulutusvientihankkeiden tulopotentiaali on häviävän pieni verrattuna lukukausimaksuihin. Kokemuksemme mukaan lukukausimaksujen periminen ja stipendijärjestelmän pyörittäminen eivät myöskään vaadi kohtuuttomasti resursseja. Argumentti siitä, että kilpailisimme Harvardin ja Cambridgen kanssa on perusteeton. Emme kilpaile heidän kanssaan nykytilanteessakaan. Lisäksi korkea-asteen koulutuksen kysyntä kasvaa jatkuvasti ja erityisesti kehittyvissä maissa EU- ja ETA-alueen ulkopuolella.

    Suomen on etsittävä uusia tulolähteitä ja varmistettava korkeatasoisen koulutusjärjestelmän säilyminen ja kehittyminen. Järkevästi toteutetussa, EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten maiden opiskelijoiden koulutuksen maksullisuudessa toteutuu molemmat tavoitteet.

    Opetusministeri Krista Kiurun asettama selvitysryhmä on asettanut kunnianhimoiseksi tavoitteeksi kolminkertaistaa Suomessa opiskelevien korkeaasteen ulkomaalaisten määrän. Tietoon perustuvassa kilpailussa suomalainen yhteiskunta tarvitsee reilusti lisää osaajia. Tämä tarkoittaa väistämättä ulkomaalaisten opiskelijoiden lisäämistä ja yliopistojen vahvempaa kansainvälistämistä. Suomessa on tällä hetkellä noin 19 000 ulkomaalaista korkea-asteen tutkinto- opiskelijaa. Jos puolelta perittäisiin lukukausimaksuina 7 000 euroa/lukuvuodessa, se tarkoittaa 66,5 miljoonan tuloja pelkästään lukukausimaksuista. Opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämän selvitysryhmän (Selvitysryhmä, 2013) tavoitteet huomioiden tulovaikutus voi olla edellä esitettyä suurempi.

    EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten maiden opiskelijoiden lukukausimaksut on erillinen asia, eikä sitä pidä sekoittaa keskusteluun kotimaisten opiskelijoiden opiskelun tehostamisesta. Pienenä maana meidän kannattaa tarjota kaikille opiskeluhaluisille suomalaisille mahdollisuus opiskella varallisuudesta huolimatta.

    Kuten ministeriöstä on todettu, maksullisuus voidaan toteuttaa turvaten myös vähävaraisten opiskelumahdollisuudet. Tarvitsemme toki myös kansallisen stipendijärjestelmän kehittämistä. Tähän on kuitenkin olemassa esimerkkejä, mitä voidaan räätälöidä Suomen olosuhteisiin. Myös kehitysapuvarojen allokointi lahjakkaille kehitysmaiden opiskelijoille ja pitkäaikaiseen kumppanuuteen perustuvaan koulutusyhteistyöhön voisi osaltaan tehostaa myös kehitysavun vaikuttavuutta.

    Lukukausimaksut edistävät myös yliopistojen profiloitumista. Yliopistot joutuvat pohtimaan omaa koulutusportfoliotaan tarkemmin, panostamaan koko koulutustuotteen laatuun mukaan lukien opintojen ohjaukseen ja työelämävalmiuksiin sekä opiskelijarekrytointiin. Kokonaisuudessaan tämä vaatii mittavaa kehitystyötä, mutta sitä tarvitaan joka tapauksessa. Lisäksi koulutuksen altistaminen kansainvälisille kilpailulle voi tarkoittaa sitäkin, että jos jollekin koulutukselle ei löydy riittävää kysyntää ja tarvetta, sitä ei tehdä.

    Poliittisesti lukukausimaksut EU:n ja ETA:n ulkopuolisille opiskelijoille on ollut vaikea ja pelottava asia. Koulutuksen kehittäminen ei ole kuitenkaan ilmaista, ja lukukausimaksut tuovat kaivattua tulovirtaa. Jo nyt on nähtävissä, että suomalaisen korkean asteen koulutusjärjestelmän ylläpidon ja kehityksen rahoitus on erittäin haastavaa. Suomen hyvä maine sekä turvallinen ja korkeatasoinen opiskeluympäristö ovat maailmalla tunnettuja. Myös suomalaiset opiskelijat ansaitsevat — ja tarvitsevat — parhaan mahdollisen opetuksen. Älkäämme jättäkö käyttämättä aidosti suomalaisiin vahvuuksiin perustuvaa mahdollisuutta kehittää lukukausimaksuista koulutusvientiä.

    Kirsimarja Blomqvist
    professori,
    Vararehtori, kansainväliset asiat
    Lappeenrannan teknillinen yliopisto kirsimarja.blomqvist@lut.fi


    Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen kemian opetusta ollaan ajamassa alas

    Itä-Suomen yliopiston (UEF) farmasian laitokseen kohdistuvat säästöt heikentävät merkittävästi kemian opetuksen määrää ja laatua Kuopion kampuksella. Tavoitteena on säästää 800—1000 tuntia kemian opetuksesta lukuvuodessa, mikä tarkoittaa, että jopa kuusi farmasian laitoksen 2014 aikana vapautuvaa vakanssia saatetaan jättää täyttämättä. Farmaseuttisen kemian opettajat antavat yhteensä opetusta n. 3000 tuntia lukuvuodessa, mikä tarkoittaa lähes 1/3 vähennystä nykyisestä opetusmäärästä. Säästöjen taustalla on yliopistouudistuksen yhteydessä tehty biotieteen laitoksen kemian henkilökunnan liittäminen osaksi farmasiaa.

    UEF:n luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan rahoitus loppuu kemian henkilöstölle v. 2015 ja rahoitusvastuu lankeaa terveystieteiden tiedekunnassa toimivalle farmasian laitokselle, jolla ei ole tähän rahoitusta. Farmaseuttisen kemian opetusta on viime vuosina voimakkaasti vähennetty ja tehostettu, eivätkä siihen suunnatut voimavarat ole ylimitoitettuja. Noin neljäsosa kurssiopetuksesta toteutetaan ulkopuolisella rahoituksella työskentelevien tutkijoiden työpanoksella.

    UEF:n farmasian laitos antaa kemian opetusta farmasian opiskelijoiden lisäksi myös terveyden biotieteiden, ravitsemustieteen, ympäristötieteen ja fysiikan opiskelijoille ja opiskelijamäärä kemian peruskursseilla on yli 200 opiskelijaa. Leikkausten kohteena on erityisesti paljon henkilökuntaa työllistävä laboratorio-opetus, joka on kuitenkin olennainen osa kemian opetusta. Kemian pitäisi olla tärkeä oppiaine terveys - ja ympäristötieteissä, ja sen osuutta pitäisi pikemminkin lisätä kuin supistaa, koska jo nyt Kuopion kampukselta valmistuneiden opiskelijoiden kemian taidot ovat heikolla tasolla; samansuuntaista informaatiota olemme saaneet monilta työnantajilta. Mikäli kemian opetusta vähennetään, Kuopion yliopistosta valmistuneet proviisorit, bio- ja ravitsemustieteilijät eivät ole enää samanarvoisessa asemassa Helsingin yliopistosta valmistuneiden kanssa. Fimean tuloa Kuopioon perusteltiin vahvalla farmasian laitoksella, josta se saa tarvitsemansa lääkealan ammattilaiset. Tämä perustelu ei enää päde, mikäli kemian opetuksen säästöt toteutuvat.

    Kemian vakanssien vähentämisestä seuraa myös tutkimustoiminnan hiipuminen, koska farmaseuttisen kemian opettajat tuottavat hyvin merkittävän osan farmasian laitoksen tutkimustuloksesta. UEF:n farmaseuttisen kemian tutkijat ovat tuottaneet viime vuosina yli 40% koko farmasian laitoksen julkaisutoiminnasta. Vakanssien poistumisen myötä opetusrasitus lankeaa pienemmälle opettajajoukolle, mikä heikentää mahdollisuutta tehdä korkeatasoista tutkimusta.

    UEF:n tutkimuksen arviointipaneelin lausunnossa 2014 todetaan seuraavaa:”The School faces the challenge of having a high and demanding teaching load, not least in pharmaceutical chemistry, biochemistry, and chemistry which in the past was the duty of three different units. Top research in a highly competitive field can be maintained only if there is a reasonable balance between teaching and research”. Nyt esitetyt säästöt ovat selkeästi ristiriidassa tutkimuksen arvioinnin loppupäätelmien kanssa. Tutkimuksen korkea taso voidaan säilyttää vain, jos opetuksen ja tutkimuksen välille löydetään kohtuullinen tasapaino. Kemiaan kohdistuvat säästöt ja vakanssien täyttämättä jättämiset ovat vailla mitään perusteita. Kyseessä on koko yliopistoa koskeva säästötoimenpide, joten tarvittaviin säästöihin pitäisi pyrkiä muilla keinoin, kuin vähentämällä kemian opettajia ja opetusta.

    Tapio Nevalainen
    yliopistotutkija,
    Itä-Suomen yliopisto


    Errata-korjaukset puhuttavat yhä

    Krista Varantola kirjoitti Acatiimissa 2/2014 että ”Globaali tiede- ja tutkimusyhteisö on aika lailla yhtä mieltä siitä, millaisia ovat hyvät ja vastuulliset tieteelliset käytännöt”. Näin varmasti on, mutta olisi ollut mielenkiintoista tietää, miksi Varantola Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtajana vetää Suomessa täysin poikkeavaa kansallista linjaa. On ennenkuulumatonta, että sepitys ei olekaan enää HTK-ohjeen mukaista sepitystä, jos se tunnustettu ja korjattu erratassa sen jälkeen kun vastaväitteitä alkaa tulla. Lisäksi TENKn mukaan ei ole plagiointi-kynnyksen kannalta keskeistä, onko väitöskirjan tuloskuva oma, vaan sen voi kuitata viittausteknisenä virheenä, joka luokitetullaan vain piittaamattomuudeksi hyvästä tieteellisestä käytännöstä.

    Todettakoon vielä, että TENK:llä oli käytössä kyseisessä lausuntopyynnössä (ks. Acatiimi 1/2014) väitöskirjan kuvat ja alkuperäislähteen kuvat vierekkäin. Näin kyse ei voi olla näyttöongelmasta, vaan puhtaasta tulkinnasta siten, että materiaalin kierrättäminen oman ei-tieteellisen raportin kautta laimentaa plagioinnin piittaamattomuudeksi.

    Kun tietoisuus tällaisesta porsaanreiästä leviää opiskelijoiden keskuudessa, menee esimerkiksi kandidaatintöiden, gradujen sekä diplomitöiden valvonta täysin mahdottomaksi: opiskelijalla ei ole mitään pelotetta olla kokeilematta vilppiä. Lisäksi tapahtuneen voi aina korjata.

    Siinä Varantola on oikeassa, että tutkimuseettiset asiat eivät kuulu pelkästään TENK:lle. TTY on toistuvasti jättänyt huomioimatta HTKohjeistuksen ja TENKn sille antamat huomautukset, mutta se voi edelleen kuitata tutkimuseettiset asiat ”muka hoidetuksi” rahoittajien suuntaan.

    Ari Tuononen
    TkT, Aalto-yliopisto


    • Painetussa lehdessä sivu 40