3/13

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     

    Keskitetty kaatui – mitäs nyt

    Keskitetty työmarkkinaratkaisu kaatui 21.3.2013. Tällä on vaikutusta valtion budjettiin. Seuraava työmarkkinakierros tapahtuu liittokohtaisesti. Yliopistoilla ja valtiolla nykyinen sopimuskausi on katkolla vuoden kuluttua.

    Valtiovalta oli jo pitkään haikaillut uuden keskitetyn työmarkkinaratkaisun perään. Uudella keskitetyllä olisi luotu työmarkkinoille vakautta ja ennustettavuutta. Maan hallituksen talousvaikeudet olisivat olleet ehkä helpommin hallittavissa. Kehysbudjettiriihi 21.3.2013 olisi voinut mennä vielä sujuvammin. Lopputulos riihestä olisi ainakin ollut erilainen, mikäli uusi keskitetty työmarkkinaratkaisu olisi syntynyt. Maaliskuun 21. päivänä voitiin sitten todeta, ettei uutta keskitettyä tule.

    Yksityistyönantaja EK oli alun pitäen vientiteollisuuslähtöisesti vastustanut uutta keskitettyä työmarkkinaratkaisua. Nykyistä EK piti liian kalliina. Helmikuun lopulla EK:n kanta muuttui. Uusi keskitetty oli silloin mahdollista, kunhan ehdoista sovittaisiin. Kannanmuutoksen taustalla saattoi olla EK:n huoli yhteisöverosta, jonka kohtalosta tuolloin ei ollut täyttä selvyyttä.

    Keskustelut/tunnustelut uudesta keskitetystä työmarkkinaratkaisusta alkoivat. Ensiksi piti saada pöydältä kiista koulutuspäivistä. Tässä onnistuttiin 7.3.2013. Tuon jälkeen alkoivat keskusjärjestötasolla hektiset neuvottelut uudesta keskitetystä työmarkkinaratkaisusta. Liitot ja akavalaiset neuvottelujärjestöt tukivat uuden keskitetyn ratkaisun syntyä.

    Neuvottelut kariutuivat lopullisesti 20.—21.3.2013 välisenä yönä. Keskusjärjestö Akavan hallitus totesi 21.3.2013, että uutta keskitettyä ei nyt tule. Samalla korostettiin seuraavaa liittokierrosta silmälläpitäen, että järjestövalmiuden pitää olla kunnossa.

    Keskeisimmät erimielisyydet fokusoituvat palkkoihin ja työeläkemaksuihin. EK:lla ei ollut ihmeempiä neuvottelu- ja kompromissihaluja. Monelta kannalta edullinen uusi keskitetty työmarkkinaratkaisu kaatui osaksi juuri tähän.

    Seuraava kierros mennään liittokohtaisena eli sopimusaloittain ilman keskustasolla sovittuja puitteita tai raameja. Ensimmäiset merkittävät sopimukset yksityisellä sektorilla ovat katkolla ensi syksyllä. Yleisesti povataan tuolloin levottomia työmarkkinaneuvotteluja.

    Valtiolla ja yliopistoissa nykyinen sopimus on voimassa 31.3.2014 saakka. JUKOn nimissä käytävät neuvottelu käynnistynevät varsinaisesti syksyllä, tosin jo nyt keskustellaan liitoissa seuraavan kierroksen tavoitteista ja asetelmasta.

    Eilen 21.3.2013 päättyneessä hallituksen budjettiriihessä tiettävästi päätettiin, että yliopistoindeksi on jälleen voimassa vuonna 2014. Yliopistojen taloudellinen tilanne ei siten ainakaan heikkene. Tällä on merkitystä myös niiden palkanmaksukykyyn. Tämä vaikuttaa tuleviin neuvotteluihin.

    Jorma Virkkala
    Professoriliiton toiminnanjohtaja,
    JUKOn yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja
    22.3.2013

    • Painetussa lehdessä sivu 14