Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila:

Yliopistojen ja Akatemian vuoropuhelua syytä lisätä

- Suomen Akatemia on yliopistojen ja tutkimustoiminnan mahdollistaja, linjaa maaliskuun alusta Suomen Akatemian pääjohtajana aloittanut Heikki Mannila. Hän harmittelee Akatemian budjettileikkauksia, joiden vuoksi yhä enemmän hyviä hakemuksia jää ilman rahoitusta.

Miellyttävä ihminen, kaikin tavoin fiksu, avoin ja aloitteellinen. Yhteistyökykyinen mutta määrätietoinen.” ”Tinkimätön tiedemies, joka kuitenkin aina hakee sovitteluratkaisua kiperiinkin ongelmiin tavoitteista tinkimättä.” ”Ihmisenä Heikki on mutkaton, mutta samalla asiallinen ja täsmällinen. Oivaltaa nopeasti asioiden ytimen ja pystyy kiteyttämään sen merkityksen toiminnassa. Tieteentekijänä arvostettu ja työteliäs.”

Tällaisia kovin positiivissävytteisiä viestejä alkoi tippua sähköpostiin, kun tiedustelin muutamilta eri alojen edustajilta lyhyitä luonnehdintoja Heikki Mannilasta. Mannila aloitti maaliskuun alusta Suomen Akatemian pääjohtajana ja johtaa seuraavat viisi vuotta Suomen tieteen tärkeintä rahoittajaa. Siinä tehtävässä ja tutkimuksen puolestapuhujana edellä mainitut ominaisuudet ovat eduksi ja tarpeen.

Yhä enemmän hyviä hankkeita jää rannalle

Suomen Akatemia muutti viime syksynä Sörnäisistä Hakaniemeen samaan taloon Opetushallituksen kanssa. Aikoinaan rakennus on valittu Helsingin rumimmaksi, mutta muutaman vuoden takaisen peruskorjauksen jälkeen sitä ei tunnista samaksi. Pääjohtajan huoneesta Hakaniemenrannan talon seitsemännestä kerroksesta avautuu valoisa näkymä Siltavuorensalmeen.

Akatemian rahoituksen kannalta näkymät eivät ole uuden pääjohtaja aloittaessa yhtä valoisat. Yliopistot ja tiede olivat joutuneet maan hallituksen säästökohteiden kärkikastiin. Valtion tämän vuoden budjetissa Suomen Akatemian rahoitusta oli leikattu noin 10 prosentilla. Syyskuisessa budjettiriihessä tieteeltä ja tutkimukselta vietiin vielä 5 miljoonaa jo aiemmin päätetyn 29 miljoonan euron lisäksi.

Mannila on arvatenkin tilanteesta hyvin harmissaan. Tuettavien tutkimushankkeiden lukumäärä ja koko pienenevät. Rahoituksen saaminen Akatemialta on jo aiemminkin ollut kiven takana: Mannilan mukaan tärkeimpien rahoitusinstrumenttien hakemuksista hyväksytään vain 16-18 prosenttia. Kaventuneen budjetin vuoksi hyviä hankkeita jää nyt rannalle yhä enemmän.

1990-luvun lamasta noustiin tekemällä rohkeita satsauksia tutkimus- ja kehitysrahoitukseen. Silloin ymmärrettiin niiden tärkeys uudelle kasvulle. Pääjohtaja Mannila aikoo tarjota päättäjille yhä enemmän tietoa ja puhua osaamisen, tieteen ja tutkimuksen merkityksestä.

Rahoittajien fuusio ei ole tarpeen

Tutkimusrahoittajien asema on ollut mediassa tapetilla tämän vuoden alussa. VTT:n pääjohtaja Erkki Leppävuori esitti Kauppalehden jutussa tammikuun puolivälissä, että Finnvera, Teollisuussijoitus, Tekes ja Suomen Akatemian voisivat toimia yhden konsernihallinnon alla. Hän katsoi, että näin parannettaisiin julkisen rahoituksen vaikuttavuutta ja otettaisiin paremmin huomioon yritysten ja eri toimialojen kehitysvaiheet. Keskustelu tutkimusrahoittajien tulevaisuudesta jatkui parina mielipidekirjoituksena samaisen lehden Debatissa.

Pääjohtajakautensa aluksi Heikki Mannila on joutunut tätä heittoa kommentoimaan jo vähän kyllästymiseen asti.

— Kyseisten rahoittajien perustehtävät ovat täysin erilaisia. Akatemian toiminta ja rahoituspäätökset perustuvat tieteelliseen vertaisarviointiin, Tekes taas tähtää kaupallisesti toteuttamiskelpoisiin innovaatioihin. En usko yhdistämisen tuovan minkäänlaisia etuja.

Yhteistyötä Akatemian ja Tekesin välillä Mannila pitää hyödyllisenä ja tarpeellisena. Se toimii hyvin jo nyt. Tutkimusrahoittajien yhdistämiselle ei ole löytynyt parin lehtijutun lisäksi muita puolestapuhujia.

Kansainvälinen arvio Tekesistä on loppusuoralla. Akatemian vastaava käynnistyy kevään aikana ja tuloksia siitä saadaan vuoden päästä.

Arvioinnit hyötykäyttöön

Muitakin isoja arviointeja on menossa tai alkamassa. Suomen Akatemian arvioi jälleen maan tieteen tilaa ja tasoa. Loppuraportti valmistuu vuodenvaihteeseen mennessä. Mannila pitää tärkeänä, että tasoa arvioidaan tieteen sisältä katsoen.

— Kaikkiaan 40 tieteenalan sisäiset ryhmät arvioivat alansa tilaa. SWOT-analyysien vaihe on paraikaa menossa.

Mannila toivoo, että yliopistot ja ministeriöt hyödyntäisivät mittavan arvion tuloksia aiempia vastaavia arviointeja enemmän. Joskus on tuntunut siltä, että arvioinnit tehdään ja raportit julkaistaan, mutta niistä ei seuraa mitään konkreettista. Viime vuonna julkistettua kemian alan arviota Mannila pitää poikkeuksena — se sai yliopistoissa aikaan keskustelua.

— Etenkin yliopistoille tieteenalojen arviot samoin kuin tämä kokonaisarvio antavat paljon hyödyllistä materiaalia tutkimustoiminnan kehittämiseksi.

Edellisestä vuonna 2009 valmistuneesta Suomen tieteen tila ja taso -raportista tai sen uutisoinnista jäi mieleen pieni tason notkahdus. Tätä selitettiin mm. uusien tiedemaiden nousulla. Mannilan mukaan notkahdus oli niin vaivainen, että sitä voi selittää myös tilastovirhe.

Voi myös kysyä, onko sellaista yleisasiaa kuin Suomen tieteen tila? Enemminkin voisi mielestäni puhua tieteenalojen tiloista.

Tiede- ja innovaatiopolitiikka päivitetään

Tieteen tila ja taso -raporttia käytetään pohjana, kun opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla valmistellaan tiedepoliittinen toimenpideohjelma tämän vuoden loppuun mennessä. Työ- ja elinkeinoministeriön vetämänä puolestaan valmistellaan samalla aikataululla innovaatiopoliittinen toimenpideohjelma. Tutkimus- ja innovaationeuvosto kokoaa em. ohjelmat koulutus-, tutkimus- ja innovaatiopolitiikan päivitykseksi, joka kirjataan osaksi hallituskauden puolivälin tarkistetta keväällä 2013.

Julkisuudessa on ollut jonkin verran keskustelua siitä, miksi tiedepoliittinen ja innovaatiopoliittinen ohjelma valmistellaan erikseen. Mannila ei näe tässä ongelmaa.

— Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka liittyvät vahvasti toisiinsa. Toisaalta ne ovat niin isoja kokonaisuuksia, että valmistelun voi jakaa jo senkin takia osiin. Organisaatiot kuitenkin keskustelevat asioista keskenään.

Akatemian pääjohtaja on tutkimus- ja innovaationeuvoston jäsen. Mannila on huomannut kansainvälisillä kentillä liikkuessaan, että maailmalla ihmetellään sitä, että Suomessa on pääministerin johtama neuvosto käsittelemässä tutkimus- ja innovaatioasioita. Tämä osoittaa näiden asioiden painoarvoa pienelle maalle.

Monitieteiset hankkeet seurannassa

Tutkimuksen uusissa avauksissa vannotaan nyt monitieteisyyden nimiin. Tutkijapiireiltä kuuluu joskus kritiikkiä siitä, että monitieteiset hankkeet eivät pärjää riittävän hyvin Akatemian rahanjaossa. Joskus niiden väitetään solahtavat toimikuntien tai arviointipaneelien välisiin aukkoihin.

Mannilan mukaan selvityksestä on käynyt ilmi, että nelisenkymmentä prosenttia Akatemian rahoittamista tutkimushankkeista on monitieteisiä tietyillä kriteereillä katsottuna. Hän muistuttaa myös, että lähes kaikki huippuyksiköt ovat monitieteisiä.

— Tilannetta pitää tietysti seurata ja vahtia, ettei väliinputoamisia pääse tapahtumaan.

Yliopistouudistuksen myötä Akatemian omat tutkijanvirat lakkautettiin ja akatemiaprofessorit ja akatemiatutkijat siirtyivät työsuhteisiin yliopistoihin. Esimerkiksi Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto vastustivat aikoinaan tätä lainmuutosta, koska ne pelkäsivät, että akatemiaprofessorit ja -tutkijat eivät enää yhtälailla pystyisi keskittymään tutkimukseen vaan heille valuisi mm. hallinnollisia tehtäviä.

— Akatemialain vaikutuksia on selvitetty ja pelko näyttää olleen turha. Tätä todistaa myös juuri tehty akatemialakiuudistuksen vaikutusten arviointi. En ole myöskään kuullut tuttujen akatemiaprofessorien valittaneen asiasta.

Heikki Mannila toimi itse akatemiaprofessorina vuosina 2004—2008.

Rahoituskaudelta urapolulle

Akatemiaan Mannila siirtyi Aalto-yliopistosta, jossa hän toimi akateemisten asioiden vararehtorina. Näin pari otaniemeläistä kommentoi työpaikanvaihdosta: ”Menetys Aallolle, mutta erinomainen valinta Akatemialle. Aloitti vararehtorina Aallon tieteellisen profiilin kohentamisen ohjelman. Toteutus ei ehtinyt vielä kovin pitkälle.”

”Heikki on ollut Aallossa muutosprosessin kantavia voimia. Siirtyminen Akatemiaan oli ilman muuta Aallolle menetys, mutta hyvä asia Suomen tieteelle. Akatemian ruorissa on hyvä olla henkilö, jolla on vankka tutkimustausta ja kokemusta tieteen arkipäivästä. Heikki ymmärtää tutkijoiden ajatusmaailmaa.”

Aalto-yliopisto otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön tenure track -urapolkujärjestelmän. Nyt mallia sovelletaan jo 11 yliopistossa. Mannilan mukaan Akatemian rahoitusinstrumenttien tulee seurata yliopistojen muuttunutta tilannetta mm. juuri uramallien kohdalla.

— Jos henkilö on ollut akatemiatutkijana, on hyvä, että ei ole hallinnollisia ongelmia yhdistää tätä mahdollisen tenure track -sijoittumisen kanssa. Yliopistojen kanssa tulee keskustella, millaisia järjestelyjä tämä edellyttää.

Muutenkin Mannilan puheissa toistuu usein yliopistojen ja Akatemian yhteistyö. Hän aikoo panostaa Akatemian ja yliopistojen välisen vuoropuhelun lisäämiseen.

— Akatemia on yliopistojen toiminnan mahdollistaja. Tutkimukseen perustuva opetus on yliopistojen elinehto.

Mannilan katsoo, että Akatemia voi tukea yliopistoja ja tutkimuslaitoksia mm. niiden infrastruktuuripolitiikassa. Mannila haluaa kuulla tutkijakunnalta konkreettisia toiveita, mikä heitä Akatemian prosesseissa ehkä hiertää.

Huippuyksikköhauista voidaan ottaa oppia: niiden yhteydessä Akatemian väkeä kiertää yliopistoissa tiedottamassa asiasta ja vastailemassa kysymyksiin. Näistä tilaisuuksista on saatu hyvää palautetta ja samaa mallia voisi Mannilan mielestä hyödyntää muidenkin rahoitusinstrumenttien kohdalla.

Yliopistojen lisäksi Mannila aikoo parantaa Akatemian yhteistyötä ja vuoropuhelua opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Julkaisufoorumi on hyvä – ei täydellinen

Toisaalla tässä lehdessä käsitellään Julkaisufoorumihanketta. Aallon vararehtorina toimiessaan Mannila oli UNIFIn eli yliopistojen rehtoreiden edustajana hankkeen ohjausryhmän varapuheenjohtaja. Hän kuului myös yliopistojen uutta rahoitusmallia pohtineeseen OKM:n työryhmään.

— Pidän rahoitusmallin pyrkimystä laadullistenkin tekijöiden ottamisesta huomioon erittäin hyvänä. Laadun mittaaminen on vaikeaa, ja siinä joudutaan siksi ainakin osin tyytymään osaratkaisuihin, koska kaikkea dataa ei ole käytettävissä.

— Niinpä esimerkiksi yliopistotasolla tutkimuksen laadun indikaattorina julkaisufoorumin kaltainen mekanismi on parempi kuin entinen tilanne, jossa laskettiin vain julkaisulukumääriä. Laaja tieteen tason vertaisarviointi Englannin tyyliin antaisi yksityiskohtaisempaa tietoa, mutta sellaisen toteuttamisessa on omat hankaluutensa ja kustannuksensa.

— Samoin opetuksen laatua on vaikea mitata, mutta opiskeluprosessien sujuvuutta mittaavat tekijät ja myöhemmin käyttöön tuleva opiskelijapalaute ovat kohtuullisen hyviä mittareita ja selkeä parannus aikaisempaan. Laadun arviointi on kaikessa tutkimuksessa keskeistä, ja Akatemia painottaa sitä erityisesti.

teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 16