3/10

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Hallitusten päätökset

    Professoriliiton hallitus 12.3.2010

    • merkitsi tiedoksi yliopistojen neuvottelutuloksen sekä selvityksen neuvotteluprosessista
    • merkitsi tiedoksi yleisen työmarkkinatilanteen
    • merkitsi tiedoksi käydyn keskustelun järjestöllisestä tilanteesta
    • käsitteli Aalto-yliopistossa valmisteltua palkkausjärjestelmää
    • merkitsi tiedoksi akatemiaprofessoreita ja varttuneita tutkijoita koskevan tilanteen sekä päätti jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa
    • hyväksyi liiton tilinpäätöksen esitettäväksi edelleen valtuustolle
    • merkitsi tiedoksi liiton varallisuustilanteen ja päätti antaa selvityksen liiton valtuustolle
    • käsitteli liiton vuosikertomusta

    Tieteentekijöiden liiton hallitus 19.2.2010

    • merkitsi tiedoksi selvityksen Akava-yhteisön kokouksista ja yleisestä neuvottelutilanteesta
    • merkitsi tiedoksi selvityksen ja keskustelun yliopistosektorin neuvottelutilanteesta
    • vahvisti päätöksen jäsenten osallistumisesta ulosmarssiin Oulun yliopistossa 15.2.2010
    • merkitsi tiedoksi selvityksen ja keskustelun järjestövalmiustilanteesta
    • päätti, että liitto ei sitoudu 3.3.2010 järjestettäväksi suunniteltuun ulosmarssiin yliopistoissa
    • päätti, että liitto sitoutuu maaliskuussa 2010 järjestettäväksi suunniteltuun yhden päivän lakkoon yliopistoissa
    • vahvisti nuorten tutkijoiden työryhmän kokoonpanon
    • täydensi liiton työtaistelutoimikuntaa
    • vahvisti liiton jäsenmäärän ja jäsenyhdistysten jäsenmäärät
    • päätti toiminta-avustusten myöntämismenettelystä tänä vuonna
    • keskusteli liiton strategian jatkotyöstämisestä
    • keskusteli Yliopistonlehtorien liiton nimenmuutoksesta

    Yliopistonlehtorienliiton hallitus19.2.2010

    • sai selvityksen neuvottelutilanteesta ja muista ajankohtaisista asioista
    • sai selvityksen järjestövalmiudesta
    • sai selvityksen tulevista koulutustilaisuuksista
    • sai selvityksen opettajankoulutuslaitosten tilanteesta
    • merkitsi tiedoksi OAJ:n palkkasihteerijärjestelmän
    • merkitsi tiedoksi 2010-2011 työsuunnitelmien laatimisen ja päätti muistuttaa jäsenistöä YLL:n jäsensivuilla olevista ohjeista työsuunnitelmien laatimiseen
    • merkitsi tiedoksi OAJ:n valtuustovaalit
    • merkitsi tiedoksi YLL:n hallitusvaalit 2010-2012
    • merkitsi tiedoksi OAJ:n hallituksen kokoukset 21- 22/2008-2010