3/08

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

     

     

    Professorien palkkakehitys jatkui vahvana

    Kaikkien professorien keskipalkka oli joulukuussa 2007 yli 5600 euroa. Korotusta on edelliseen vuoteen 6,7 prosenttia. Korotus on suurempi kuin kertaakaan aiemmin vuoteen 2003 ulottuvan tarkastelujakson aikana. Palkkaansa tyytyväisten osuus onkin selvästi noussut.

    Professoriliiton vuosittaiset palkkakyselyt toteutettiin jälleen joulukuussa 2007. Yliopistojen hallintojohtajille kohdistetussa kyselyssä hallintojohtajia pyydettiin ilmoittamaan professorien palkkatiedot joulukuulta 2007. Palkkatiedot pyydettiin virka- ja palvelussuhdekohtaisesti eriteltyinä erikseen virkaan nimitettyjen ja mvs-professorien osalta. Hallintojohtajien toimittama aineisto käsittää yhteensä 2336 professorin palkkatiedot. Hallintojohtajien aineisto on kerätty vastaavassa muodossa vuodesta 2003 lähtien.

    Hallintojohtajat toimittivat palkkatietojen lisäksi toteutuneet Henki- ja Vaati-tasot professorikohtaisesti.

    Samanaikaisesti toteutettiin myös rinnakkainen, Professoriliiton jäsenille kohdistettu palkkakysely. Jäsenille kohdistettua kyselyä on nykyisessä muodossa toteutettu vuodesta 2001 lähtien. Jäsenkyselyn vastausaktiivisuus ei yltänyt aivan aikaisempien vuosien tasolle.

    Jäsenkyselyn ja hallintojohtajakyselyn aineistot täydentävät toisiaan ja yhdessä ne antavat kattavan kuvan professorien palkkauksesta. Kevään kuluessa Professoriliitto julkaisee laajemman raportin näiden palkkatutkimusten tuloksista.

    Keskipalkka kohosi merkittävästi jo toisena vuonna peräkkäin

    Kaikkien professorien keskipalkka joulukuussa 2007 oli hallintojohtajien toimittaman aineiston mukaan 5.638 euroa. Kyseessä on UPJ:n mukainen palkka Henki- ja Vaati-osineen tai vaihtoehtoisesti takuupalkka, lisättynä esimiespalkkiolla ja muilla säännöllisesti maksettavilla lisillä. Vuoden aikana hallintojohtajien ilmoittama keskipalkka kohosi 351 euroa eli 6.7%. Korotus on selvästi suurempi kuin kertaakaan aikaisemmin vuoteen 2003 ulottuvan tarkastelujakson aikana. Kyseessä on toinen peräkkäinen vuosi, jolloin palkka on kohonnut merkittävästi.

    Myös jäsenkyselyn perusteella laskettu muutos kuluneen vuoden aikana osoittaa samaa 6.7% korotusta. Tilastokeskuksen laskema yleinen ansiotasoindeksi kohosi vastaavasti tarkastelujakson kuluessa 5.2%.

    Hallintojohtajien toimittaman aineiston perusteella on myös laadittu yliopistojen välinen palkkavertailu, jossa yliopistot on asetettu kaikkien professorien keskipalkan mukaiseen järjestykseen.

    Palkkakehityksen myötä tyytyväisyys palkkaan on kohonnut

    Palkkaansa tyytyväisten professorien osuus on UPJ:n mukanaan tuomien korotusten myötä selvästi kohonnut. Nykyiseen palkkaansa tyytyväisten professorien osuus on 34%.

    Tyytyväisyyttä tarkasteltaessa vastaajat jaettiin kvartiileittain neljään ryhmään. Tässä tarkastelussa tulee selvästi esiin nykyisen palkan vaikutus tyytyväisyyteen, sillä tyytyväisten osuus kohoaa tasaisesti alimman kvartiilin 21 prosentista ylimmän kvartiilin 51 prosenttiin.

    Palkkaansa tyytymättömiä jäseniä pyydettiin vielä jatkokysymyksessä nimeämään mielestään sopivan suuruinen palkka. Palkkaansa tyytymättömien osalta muodostuu tavoitepalkan ja nykyisen palkan erotuksena keskimäärin 952 euron suuruinen palkkakuilu.

    Toteutuneet Vaati- ja Henki-tasot

    Professorien toteutunut Vaati-taso on keskimäärin 8.6 ja Henki-taso keskimäärin 6.1. Toteutuneiden Vaati-tasojen osalta yliopistojen väliset erot ovat melko pieniä, kun taas toteutuneiden Henki-tasojen kohdalla esiintyy merkittäviä eroja. Vaati- ja Henki-tasojen yhdistelmää kuvaa oheinen matriisi, jossa on esitetty professorien sijoittuminen eri tasoille.

    Yrjö Lauha
    Focus Master Oy