ACATIIMI 3/07 tulosta | sulje ikkuna

UPJ nosti professorien palkkoja 5.7 prosenttia

Professorien keskipalkka nousi vuoden aikana 283 euroa eli 5.7 prosenttia. Pääosa korotuksesta johtuu uudesta palkkausjärjestelmästä. Palkkaansa tyytyväisten osuus onkin nyt korkeampi kuin aiemmissa vastaavissa Professoriliiton teettämisessä kyselyissä.

Professoriliiton vuosittaiset palkkakyselyt toteutettiin jälleen joulukuun 2006 ja tammikuun 2007 aikana. Jäsenille kohdistettua kyselyä on nykyisessä muodossa toteutettu vuodesta 2001 lähtien. Tällä kertaa vastausaktiivisuus (40%) ei yltänyt aivan aikaisempien vuosien tasolle.

Samanaikaisesti jäsenkyselyn kanssa toteutettiin yliopistojen hallintojohtajille kohdistettu kysely, jossa hallintojohtajia pyydettiin ilmoittamaan professorien palkkatiedot joulukuulta 2006. Palkkatiedot pyydettiin virka- ja palvelussuhdekohtaisesti eriteltyinä erikseen virkaan nimitettyjen ja mvs-professorien osalta. Hallintojohtajien toimittama aineisto käsittää yhteensä 2277 professorin palkkatiedot.

Uutena osa-alueena oli molemmissa kyselyissä UPJ:ta koskevia tietoja. Yliopistot toimittivat palkkatietojen ohella toteutuneet henki- ja vaatitasot, kun taas jäseniltä tiedusteltiin omia kokemuksia arvioinnista.

Jäsenkyselyn ja hallintojohtajakyselyn aineistot täydentävät toisiaan ja yhdessä ne antavat kattavan kuvan professorien palkkauksesta.

Keskipalkka kohosi merkittävästi

Kaikkien professorien keskipalkka joulukuussa 2006 oli hallintojohtajien toimittaman aineiston mukaan 5.271 euroa. Kyseessä on UPJ:n mukainen palkka henki- ja vaatiosineen tai vaihtoehtoisesti takuupalkka, lisättynä esimiespalkkiolla ja muilla säännöllisesti maksettavilla lisillä.

Vuoden aikana keskipalkka kohosi 283 euroa eli 5.7%. Korotus on selvästi suurempi kuin kertaakaan aikaisemmin vuoteen 2001 ulottuvan tarkastelujakson aikana. Pääosa korotuksesta johtuu UPJ:sta. Kaikki UPJ:n mukaiset korotukset eivät kuitenkaan näy vielä joulukuun aineistossa, sillä osa korotuksista toteutuu vasta myöhemmin.

Yliopistojen välisessä vertailussa korotusprosentti vaihtelee 3.7 ja 14.5 välillä.

Tyytyväisyys palkkaan kohosi Palkkaansa tyytyväisten professorien osuus (35%) on nyt korkeampi kuin edellisinä vuosina. Aikaisemmin vastaava osuus on vaihdellut 22 ja 26 prosentin välillä.

Tyytyväisyys omaan palkkaan vaihtelee huomattavasti eri yliopistojen välillä. Myös nykyinen palkka vaikuttaa selvästi tyytyväisyyteen. Alimpaan palkkakvartiiliin sijoittuvien keskuudessa tyytyväisiä on 26%, ylimpään kvartiiliin sijoittuvien keskuudessa 39%.

Palkkaansa tyytymättömiä jäseniä pyydettiin vielä jatkokysymyksessä nimeämään mielestään sopivan suuruinen palkka. Palkkaansa tyytymättömien osalta tavoitepalkan ja nykyisen palkan erotuksena syntyy keskimäärin 936 euron suuruinen palkkakuilu.

Toteutuneet vaati- ja henkitasot

Professorien toteutunut vaatitaso on keskimäärin 8.6 ja henkitaso keskimäärin 6.1. Toteutuneiden vaatitasojen osalta yliopistojen väliset erot ovat melko pieniä, kun taas toteutuneiden henkitasojen osalta vaihteluväli on suurempi.

Vaatitason osalta toteutuneet tasot vastaavat henkitasoja paremmin jäsenten omaa esitystä. Jäsenten esittämä vaatitaso on toteutunut 73 prosentilla ja henkitaso 63 prosentilla. Muilla on oma esitys tyypillisesti ollut yhtä tasoa toteutunutta korkeampi.

UPJ:n onnistumisen arviointi kallistuu

niukasti myönteisen puolelle 73 prosenttia jäsenistä arvioi UPJ:n merkinneen itselleen palkankorotusta.

46 prosenttia jäsenistä arvioi UPJ-prosessin kokonaisuutena onnistuneen vähintään keskinkertaisesti. Professoriliiton onnistumista prosessissa arvioidaan myönteisemmin, vastaavan osuuden kohotessa 62 prosenttiin.

Palkankorotuksen toteutuminen sekä jäsenten esittämien vaati- ja henkitasojen toteutuminen vaikuttavatkin ratkaisevasti jäsenten arvioihin UPJ-prosessin onnistumisesta ja toisaalta myös arvioihin Professoriliiton onnistumisesta prosessissa.

Yrjö Lauha
Focus Master Oy

 

 


ACATIIMI 3/07 tulosta | sulje ikkuna