ACATIIMI 3/07 tulosta | sulje ikkuna

Kuinka työtaisteluun joudutaan?

Työmarkkinapolitiikassa palkansaajien kyky päästä edulliseen kompromissiin työnantajien kanssa nojaa viime kädessä kykyyn järjestää uskottava konflikti – työtaistelu. Työtaistelu ei kuitenkaan ole tavoite, vaan siihen turvaudutaan vain kun neuvotteluteitse ei voida päästä sopimukseen. Kaksiosaisessa sarjassa selvitetään, miten työtaistelutilanteeseen joudutaan, ja miten siinä toimitaan.

Tulopoliittisen kokonaisratkaisun ollessa päättymässä alkaa valmistautuminen seuraavaan neuvottelukierrokseen. Neuvotteluosapuolten tavoitteenasettelu neuvotteluihin alkaa järjestötasolla noin vuotta ennen sopimuskauden päättymistä.

Tänä vuonna käytävän neuvottelukierroksen tavoitteenasettelu on monin osin kytkeytynyt järjestöjen hallitusohjelmatavoitteisiin. Varsinaisten sopimustavoitteiden valmistelu ja asettaminen on tapahtunut loppuvuonna 2006 ja alkuvuonna 2007. Erityisesti työmarkkinoiden lainsäädännön ja verotuksen osalta neuvottelutavoitteita on kuitenkin ennakoitu jo järjestöjen hallitusohjelmatavoitteissa, jotka useimmat järjestöt ovat aloittaneet keväällä tai syksyllä 2006.

Neuvotteluosapuolten valmistellessa tavoitteitaan pyritään tulevaa sopimuskierrosta julkisilla puheenvuoroilla kehystämään neuvotteluorganisaatiolle edullisella tavalla. Kaikki keskusjärjestöt ja monet liitot ilmaisevat virallisesti näkemyksiään sopimusten synnyn vaarantavista tekijöistä. Tavoitteenasettelu liitoissa ja keskusjärjestöissä liikkuukin valmisteluvaiheessa kahdella tasolla. Neuvotteluosapuolet asettavat kovia tavoitteita ja erityisesti julkisuuden suuntaan puhutaan kynnyskysymyksistä suhteellisen ehdottomaan sävyyn. Samalla tiedetään, että neuvottelujen vastapuoli ei tule ikinä hyväksymään joitakin tiukimpia vaatimuksia. Niiden esittäminen kuitenkin monesti kannattaa, koska niiden vanavedessä saattaa olla mahdollista puristaa vastapuolelta sellaisia myönnytyksiä, joihin vastapuoli ei muutoin suostuisi.

Tässä vaiheessa mukaan tulevat ne tavoitteet, joiden voidaan edes toivoa toteutuvan, jos vastapuoli saadaan ajettua riittävän ahtaalle, sekä ne tavoitteet, joihin vastapuoli voidaan hyvinkin saada suostumaan. Luonnollisesti tavoitteita ei kirjoiteta auki osaryhmittäin, koska neuvotteluasetelmaa helpottaa, jos toinen neuvotteluosapuoli ei tarkkaan tunne neuvottelijan priorisointeja eri tavoitteiden välillä. Usein priorisoinnit on pääteltävissä ja monesti suoraan kustannusvaikutuksensa perusteella laskettavissakin.

TUPOn yrittäminen

Varsinaiset tunnustelevat neuvottelut käynnistyvät puolisen vuotta ennen sopimuskauden päättymistä. Uuden hallituksen hallitusohjelma, sekä sen varhaisessa vaiheessa tekemät linjaukset TUPOon kytkettävissä olevista veroratkaisuista ja lainsäädännöstä, sekä näiden ratkaisujen edellytyksistä antavat neuvotteluille yleisen kehyksen.

Erityisesti veroratkaisulla on TUPO-järjestelmän historiassa, erityisesti laman jälkeisellä kaudella, ollut merkittävä vaikutus sopimusten syntymiseen. Palkkaverotuksen alennukset ovat kasvattaneet palkansaajien ostovoimaa enemmän kuin pelkät sopimuskorotukset olisivat tehneet. Näin on ollut mahdollista ylittää kuilu palkansaajien vaatiman tulotason kasvun ja työnantajien vaatiman työvoimakustannusten kurissapitämisen välillä.

Toden teolla neuvottelut kokonaisratkaisusta pääsevät käyntiin pari kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä 30.9.2007. Lähtökohtaisesti neuvotteluja käydään yhtäjaksoisesti sopimuskauden päättymiseen tai uuden sopimuksen syntymiseen saakka. Lähinnä neuvottelutaktisista syistä neuvottelut saatetaan katkaista ennen sopimuskauden päättymistäkin vedoten siihen, että neuvotteluosapuolten näkemykset ovat yhä liian kaukana toisistaan. Käytännössä sopimuskauden päättymisen lähestyminen saa neuvotteluosapuolet takaisin neuvottelupöydän ääreen, vaikka neuvottelut olisi välillä keskeytettykin.

Neuvottelujen tässäkin aiheessa neuvotteluosapuolet ovat monesti valmiita hyvin tiukkaan edunvalvontaan, mikä näkyy neuvotteluasetelman kiristämisenä. Asetelmia kiristää molempien osapuolien konkreettinen valmistautuminen siihen, että sopimus ei synnykään. Puolitoista kuukautta ennen TUPO-kauden päättymistä pääsopijajärjestöt irtisanovat työja virkaehtosopimukset ja ryhtyvät virallisesti päättämään sopimusalakohtaisen kierroksen tavoitteista. Tavoitteet päätetään ensin sopimusalakohtaisesti kaikissa neuvottelujärjestöissä, minkä jälkeen palkansaajapuolen neuvottelujärjestöt pyrkivät sopimaan yhteisistä tavoitteista.

Neuvotteluosapuolten yrittäessä päästä omalta kannaltaan mahdollisimman hyvään sopimukseen, venyy tupoteatteri usein hyvin lähelle edellisen sopimuskauden päättymistä. Viimeisellä viikolla ennen sopimuskauden päättymistä neuvotteluja käydään päivittäin ja viimeisinä päivinä lähes ympärivuorokautisestikin. Tässä vaiheessa valtiovalta saattaa vielä esittää uusia veroratkaisuja tai lainsäädäntöhankkeita, joiden avulla neuvotteluosapuolten näkemyserot voitaisiin ylittää.

Jos sopimusta ei saada syntymään edellisen sopimuskauden päättymiseen mennessä, neuvottelut saattavat vielä katketa. Tämäkään ei vielä tarkoita, että neuvotteluissa automaattisesti siirryttäisiin sopimusalakohtaisiin neuvotteluihin, vaan lyhyen neuvottelukatkon jälkeen osapuolet palaavat takaisin neuvottelupöydän ääreen yrittämään vielä kerran tulopoliittisen kokonaisratkaisun syntymistä.

Jos sopimusta ei synny viimeiselläkään yrittämällä, siirrytään sopimusalakohtaisiin neuvotteluihin, ns. liittokierrokselle, jossa sopimusalakohtaiset neuvottelujärjestöt neuvottelevat keskenään eri alojen virka- ja työehtosopimuksista.

Sopimusalakohtaiset neuvottelut

TUPO-neuvottelujen käymisen rinnalla neuvottelujärjestöt ovat käyneet neuvotteluja sopimusalakohtaisista virka- ja työehtosopimuksista. Tulopoliittisen kokonaisratkaisun syntyminen edellyttää, että siitä muodostuu kattava. Sopimuksen kattavuus edellyttää, että riittävän suuri osa sopimusaloista pääsee TUPOn muodostamien raamien mukaiseen virkatai työehtosopimukseen. Neuvotteluja käydään sopimusaloilla useita viikkoja samanaikaisesti TUPO-neuvottelujen kanssa, jotta TUPO-neuvottelutuloksen syntyessä sopimuksesta saadaan niin kattava, että TUPO-sopimus voidaan allekirjoittaa.

Virka- ja työehtosopimuksista käytävät neuvottelut alkavat sillä, että neuvottelujärjestöt toimittavat vaatimuksensa työnantajajärjestöille. Valtiosektorilla valtiotyönantajalle yhteiset vaatimuksensa toimittavat akavalaisen Julkisen alan korkeakoulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn kanssa SAK:lainen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL sekä STTK:lainen Palkansaajajärjestö Pardia.

Sopimusalakohtaisissa neuvotteluissa neuvottelupöytään astelevat akavalaisella puolella Julkisalan korkeakoulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn ja Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN:n neuvottelijat. JUKO neuvottelee akavalaisten ryhmien nimissä valtion, kuntien ja kirkon virkaja työehtosopimuksista, YTN yksityisen sektorin työehtosopimuksista. JUKOn ja YTN:n rinnalla neuvottelevat SAK:laiset ja STTK:laiset liitot ja niiden muodostamat neuvottelujärjestöt sopimusalasta riippuen. Työnantajapuolta neuvotteluissa edustaa Valtion työmarkkinalaitos, Kunnallinen työmarkkinalaitos, Kirkon työmarkkinalaitos tai yksityisen sektorin työnantajaliitto.

TUPOn kariutumisen jälkeen käytävissä sopimusalakohtaisissa neuvotteluissa neuvotteluosapuolia eivät sido kokonaisratkaisussa määritellyt raamit. Tämä saattaa helpottaa sopimuksen syntymistä niillä aloilla, joilla TUPO-sopimuksen määrittämän raamin jotkin osat ovat jommankumman neuvotteluosapuolen hyväksymättömissä. Toisaalta sopimusalakohtaisella kierroksella erot eri sopimusalojen sopimusten välillä muodostuvat usein huomattavasti suuremmiksi kuin silloin, kun päästään keskitettyyn ratkaisuun. Joillain aloilla työntekijäpuoli pystyy neuvottelemaan itselleen korkeammat palkankorotukset, tai muutoin paremman sopimuksen, kuin toisilla. Tässä vaiheessa järjestöllisellä valmiudella ja sopimusalan luonteella on suuri merkitys mahdollisesti syntyvän sopimuksen sisältöön. Sopimusalakohtaisissa neuvotteluissa pöydästä myös puuttuvat valtiovallan TUPO-neuvotteluihin tuomat kannustimet, ennen kaikkea veroratkaisut.

Sopimusalakohtaisissa neuvotteluissa työnantajapuoli tekee työntekijäpuolen esittämien vaatimusten ja osapuolten käymien neuvottelujen perusteella tarjouksen, jonka hyväksymisestä neuvottelujärjestöt päättävät. Jos työnantajapuolen tarjous ei ole minkään neuvottelujärjestön hyväksyttävissä, on neuvotteluissa taas astuttu askel lähemmäs työtaistelua.

Neuvottelujärjestöjen hylättyä työnantajan sopimustarjouksen neuvotteluja jatketaan joitakin viikkoja. Viimeistään näiden neuvottelujen ollessa käynnissä työ- ja virkaehtosopimusten sopimuskaudet päättyvät ja niihin sisältyvät työrauhavelvoitteet raukeavat. Sopimusten päätyttyä niin työnantajilla kuin palkansaajillakin on mahdollisuus ajaa asiaansa laillisin työtaistelutoimenpitein.

Jos neuvottelijoiden työ ei tässäkään vaiheessa tuota sopimusta, joka olisi kaikkien osapuolten hyväksyttävissä, katkaistaan neuvottelut tuloksettomina. Palkansaajapuolen neuvottelujärjestöt selvittävät jäsenjärjestöjensä kannan mahdolliseen työtaisteluun. Käytännössä kaikilla neuvottelujärjestöjen jäsenliitoilla tulee tässä vaiheessa olla sekä henkisesti että materiaalisesti tosiasiallinen lakkovalmius.

Vajaan viikon kuluttua siitä kun jäsenjärjestöiltä on tiedusteltu työtaisteluvalmiutta, päätetään lakkovaroituksen antamisesta. Lakko voi alkaa aikaisintaan 14 päivää lakkovaroituksen antamisen jälkeen. Lakkovaroitusta annettaessa neuvottelujärjestö tekee lopullisen päätöksen siitä, millaiseen työtaisteluun se on valmis ryhtymään. Tällöin määritellään työtaistelun laajuus ja toteuttamistapa.

Lakkovaroituksen jälkeen työnantajaosapuoli vaatinee virkariitalautakunnan asettamista selvittämään lakon yhteiskuntavaarallisuutta. Lautakunta muodostuu molempien neuvotteluosapuolten edustajista ja sen työskentely viivyttää lakon alkamista 14 päivää.

Sovittelu

Lautakunnan työskennellessä valtakunnansovittelijan toimisto aloittaa työriidan sovittelun. Valtakunnansovittelija tekee sovintoesityksensä n. viikkoa ennen lakon alkamista. Jos valtakunnansovittelija katsoo, että lakko vahingoittaa yleistä etua, on hänellä mahdollisuus pyytää työministeriötä siirtämään lakon alkamista vielä kahdella viikolla.

Siirrettiin lakon alkamista tai ei, jatkuu lakon sovittelu joka tapauksessa kalkkiviivoille saakka. Sovittelun loppuvaiheessa osapuolet voivat hyvinkin istua pyöreitä päiviä valtakunnansovittelijan toimistolla, yrittäen löytää neuvotteluosapuolia tyydyttävän kompromissin. Mikäli yhteisymmärrykseen ei päästä, ilmoittavat neuvottelijat tilanteesta taustaorganisaatioihinsa n. 10 minuuttia ennen lakon ilmoitettua alkamisaikaa. Muutamassa minuutissa viesti kulkee neuvottelijoilta liittojen kautta kaikille lakon piiriin kuuluville jäsenille ja lakko alkaa.

Aleksi Henttonen viestintäpäällikkö, Suomen Lakimiesliitto (Artikkelisarja on tarkoitettu JUKOn valtiosektorin liittojen lehtiin ja se on julkaistu LakimiesUutisissa 1/ 2007)

JUKOn valtiosektorin lakkopäälliköt koolla

Työtaisteluorganisaatio on neuvottelijan tuki, painotti Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO ry:n neuvottelujohtaja Pekka Hemmilä valtiosektorin lakkopäälliköiden koulutustilaisuudessa 7. maaliskuuta. Paikalla oli parikymmentä lakkopäällikköä eri hallinnonaloilta.

Neuvottelujohtaja Hemmilä ennakoi, että tulevasta neuvottelukierroksesta tulee tavallista kimurantimpi. Paineita ovat luoneet lähinnä muut tahot, mutta myös valtiolla on ongelmia omasta takaa, esimerkiksi palkkausuudistuksen kunnolliseen toteuttamiseen ei ole löytynyt riittävästi rahoitusta.

Myös tuottavuusohjelma luo haasteita. Tämän tiimoilta pääsopijajärjestöt ovat käyneet tapaamassa tehtävänsä jättäneen eduskunnan suurimpia ryhmiä.

JUKOn valtiosektorin keskuslakkotoimikunnan varapuheenjohtaja Tuula Nordström kertoi Jukolaisen työtaistelun periaatteista. Tehokas edunvalvonta edellyttää järjestövalmiutta osana tehokasta organisaatiota. Valt iosektor i l la virkamiesten ainoa laillinen työtaistelutoimenpide on lakko. Järjestövalmiuden on oltava pysyvä, jotta se olisi toimintavalmiina joka neuvottelukierroksella.

JUKOn neuvottelupäällikkö Arja Vehmas kertoi osallistujille keskuslakkotoimikunnan kokoonpanosta ja tehtävistä. Keskuslakkotoimikunnan toimesta on valmisteltu viime aikoina erilaisia materiaaleja, muun muassa yleisohjeet jäsenille mahdollisen työtaistelun varalta. Ohjeistus on tarkoitus laittaa liittojen jäsenkanaville vielä loppukevään aikana.

Akavan erityisalojen järjestöpäällikkö Mikko Jäkälä esitteli järjestörakennetta ja päätöksentekojärjestelmää sekä teki selkoa neuvottelu- ja työtaisteluorganisaatioista.

Lopuksi Professoriliiton asiamies Raija Pyykkö selvitti keskuslakkotoimikunnan pienryhmässä laadittua lakkopäällikön ohjetta, jossa kerrotaan mm. lakkopäälliköiden tehtävistä työtaisteluun valmistauduttaessa sekä varsinaisen lakon aikana. FAQ (vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin) -paketti on lakkopäälliköiden apuna jäseniä neuvottaessa. Muun muassa tätä materiaalia on lähetetty valtiosektorin luottamusmiehille 8. maaliskuuta.

Akavalaisten ja kaikkien toimihenkilöiden kokonaistyöaika, tuntia/viikko
(Kokoaikatyössä olevat)

Valtiosektorilla eniten määräaikaisia ja pisin työaika

AKAVAn työmarkkinatutkimuksen mukaan perusakavalainen on keski-iältään 43,2-vuotias nainen (54 prosenttia koko joukosta) ja hänellä on vähintään ylempi korkeakouluasteen tutkinto (62 prosenttia). Akavalainen tekee kokoaikatyötä (86 prosenttia) asiantuntijatehtävissä (36 prosenttia) yksityisellä sektorilla (45 prosenttia).

Osa-aikatyötä tekee 7 prosenttia ja työttömänä on kahden edellisen vuoden aikana ollut kymmenesosa akavalaisista. Määräaikaisessa työsuhteessa oli 14 prosenttia. Määräaikaisuus on yleisintä nuorilla (alle 30-vuotiaista 37 %) tutkijakoulutuksen suorittaneilla (23 %), valtiosektorilla (31 %) ja yliopistojen, korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstön keskuudessa (47 %). Joka toiselle määräaikaisuutta ei ole perusteltu kirjallisesti. Kahdella kolmesta määräaikaisuuksia on ketjutettu saman työnantajan palveluksessa. 62 % määräaikaisista kokee määräaikaisuuden ongelmaksi.

Kuntapuolella akavalaisista työskentelee 38 prosenttia, valtiolla 12 prosenttia ja seurakunnissa 2 prosenttia. Itsensä työllistäviä on 3 prosenttia. Johto- ja esimiestehtävissä akavalaisista uurastaa 29 prosenttia ja opetus- ja kasvatustehtävissä 28 prosenttia.

Akavalaisen bruttopalkka oli 3 740 euroa ja keskimääräinen kokonaistyöaika 40,9 tuntia viikossa. Sektoreittain tarkasteltuna työaika on pisin valtiolla (42,8 tuntia). Joka kymmenennellä akavalaisella työviikko venyi yli 5o tunnin. Ylitöitä oli 58 prosentilla keskimäärin 6,3 tuntia viikossa. 40 prosenttia ei saanut ylitöistään korvausta. 53 prosentilla oli käytössä ylityöpankki.

Lisätietoja: www.akava.fi -> Työmarkkinatutkimus 2006

 


ACATIIMI 3/07 tulosta | sulje ikkuna