Uuden Tampereen yliopiston johtosääntö

Siirtymäkauden hallitus hyväksyi 10.2.2018 johto- ja vaalisäännön Tampereen uudelle yliopistolle. Sääntöesitykset oli poikkeuksellisesti valmisteltu yliopistoyhteisöltä ja jopa nykyisen Tampereen yliopiston hallitukselta salassa.

Johtosääntöesityksessä yliopistoyhteisön jäsenistä koostuvan konsistorin valtaa ehdotettiin rajoitettavaksi muun muassa osoittamalla hallituksen nimittämä provosti konsistorin puheenjohtajaksi ja määräämällä, että kuusijäsenisen hallituksen nimityskomiteassa kolme jäsentä olisi yliopistosäätiön edustajia, mukaan lukien nimityskomitean puheenjohtaja. Kolme muuta jäsentä olisivat yliopistoyhteisön edustajia. Edelleen esitettiin, että konsistori voisi vain kertaalleen ja kokonaisuudessaan hylätä tai hyväksyä nimityskomitean esityksen yliopiston hallitukseksi. Johtosääntöesityksessä oli myös määritelty hallituksen jäsenten toimikaudet viittaamalla säätiön sääntöihin.

Säätiöyliopiston yhteisen monijäsenisen hallintoelimen eli konsistorin valta valita vapaasti yliopiston hallituksen jäsenet ja määrätä heidän toimikausistaan on perustuslaissa turvatun yliopiston itsehallinnon ainoa tae. Pyrkimykset rajoittaa konsistorin valtaa juuri hallituksen valinnassa onkin ymmärrettävä nimenomaan pyrkimyksenä rajata tätä itsehallintoa.

Voimakkaan vastalausemyrskyn ja 8.2. tapahtuneen yliopistoyhteisön ulosmarssin seurauksena siirtymäkauden hallitus lopullisessa päätöksessään siisti johtosääntöä hiukan. Hyväksytyssä johtosäännössä provosti on konsistorin puheenjohtaja, mutta hän ei saa osallistua hallituksen valintaan. Nimityskomiteassa on edelleen kolme perustajien edustajaa, mutta konsistori valitsee komitean puheenjohtajan. Nimityskomitean esitys hallitukseksi voidaan rajoituksitta palauttaa valmisteluun.

Hyväksytty johtosääntö on kuitenkin joiltain osin edelleen yliopisto- ja perustuslain vastainen, ja Tampereen yliopiston tieteentekijät, Professoriliiton Tampereen yliopiston osasto, Tampereen yliopiston henkilökuntayhdistys ja Tampereen yliopiston opetusalan yhdistys sekä ylioppilaskunta Tamy ovat tehneet johtosäännöstä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle 6.3.2018. Suurin ongelma koskee nimityskomitean asettamista, kokoonpanoa ja valtaa hallitusvalinnassa. Lisäksi yliopistoyhteisön valta säätiön perustajien edustajien valitsemisessa hallitukseen ei toteudu. Yliopistolain mukaan perustajien edustajia hallitukseen pitää olla ehdolla kaksinkertainen määrä täytettävinä oleviin paikkoihin nähden (YoL 24.3 §). Koska säätiön perustajille on yliopistolaissa jyvitetty kolme seitsemästä hallituksen paikasta, ehdokkaita perustajien edustajiksi pitäisi olla kuusi. Mitään tällaista kirjausta johtosäännössä ei ole vaan konsistori sidotaan hallitusvalinnassa nimityskomitean esitykseen.

Vaikka päätetty johtosääntö on esitystä parempi niiltä osin, että tiedekuntaneuvostoissa toteutuu tasakolmikanta ja konsistorissa ei ole tekniikkaa, lääketiedettä ja yhteiskuntatieteitä painottavia alakohtaisia kiintiöitä, siinä on itsehallinnon puutteiden lisäksi muitakin ongelmia. Tampere3-prosessin ongelmiin kriittisesti suhtautuneet opiskelijat saivat konsistorin 19 paikasta vain viisi. Lisäksi yliopiston ammattiliittojen toimintaa hankaloitetaan kieltämällä ensimmäisissä konsistorivaaleissa vaaliliitot. Tätä hallitus perusteli taustamuistiossa näin: "Konsistoriin valittavien henkilöiden toivotaan edustavan laajakatseisesti koko yliopiston etua, ei taustaryhmiä." Kun hyväksyttyä johtosääntöä katsoo, hallituksella ei selkeästi ole ollut vastaavaa toivetta suhteessa säätiön perustajiin.


Noin tuhat Tampereen yliopistolaista, henkilöstöä ja opiskelijoita, marssi ulos 8. helmikuuta.



Maija Mattila
yhteiskuntatieteiden tohtori
Kuvat: Luca Idrobo

Painetussa lehdessä sivu 16