Kirja-arviot
|
Raha, talous ja tiedontemppeli
Kristiina Brunila, Jussi Onnismaa & Heikki
Pesonen (toim.):
Koko elämä töihin. Koulutus tietokykykapitalismissa.
Vastapaino 2015. 346 s .
|
Kaikki tietävät, että työ vie jatkuvasti
enemmän aikaa ihmisen
elämästä ja vapaa-ajallakin pitää
olla tavoitettavissa. Työn lisääntymiselle
on esitetty erilaisia syitä,
kuten että työmäärä kasvaa, koska
henkilöstöä vähennetään kulujen
säästämiseksi.
Koko elämä töihin -kirjan kirjoittajat
löytävät kuitenkin periaatteellisempia
ja rakenteellisempia
muutoksia ilmiön takaa. Ne
kiteytyvät kirjan otsikon sanaan
"tietokykykapitalismi".
Teollisen kapitalismin aikoina
työ oli sidoksissa tehtaaseen,
liukuhihnoihin ja koneisiin. Näin
se oli lähtökohtaisesti irrallaan
työntekijästä ja tämän muusta elämästä. Tietokykykapitalismissa
tärkein työväline ja kohde on
tieto, ja tietoa ihminen kantaa
päässään; tieto ja ajatteleminen
ovat erottamaton osa ihmisen minuutta
ja persoonallisuutta. Lisäksi
tietokoneet ja älypuhelimet,
joilla tietoa käsitellään, välitetään
ja vaihdetaan, ovat aina mukana
kainalossa tai taskussa.
Näin tiedon rahaksi muuttava
kapitalismi pyrkii ulottamaan
lonkeronsa ihmisen koko elämään.
Tätä avittaa esimerkiksi
sisäisen yrittäjyyden korostaminen
opetuksessa. Sen tarkoituksena
on vaikuttaa ihmisen sisäisiin
asenteisiin, tapoihin, tottumuksiin,
luonteenpiirteisiin ja koko
persoonaan.
Koko nyky-yhteiskunta päiväkoteja
ja yliopistoja myöten toimiikin
nykyään talouden ehdoilla
ja taloutta varten.
Kirjan huonoja puolia on sen
korostunut vasemmistolaisuus:
kapitalismissa ei nähdä juuri mitään
hyvää; se on kuin kyltymätön
peto, joka pyrkii ahmaisemaan
kaiken pohjattomaan kitaansa.
Eräässä kirjan artikkelissa valitellaan
sitä, että akateemiselta
teoreettiselta ja virkamiesmäiseltä
ihmiseltä vaaditaan sosiaalisia ja
muita käytännöllisiä ja ekstrovertteja
hyveitä. Mutta eikö sivistyksen
ihanteena ole tasapainoinen
ja kokonainen ihminen?
Jo Engels totesi, että terveessä
yhteiskunnassa ihminen voi aamulla
kalastaa tai hakata puita,
päivällä lukea ja kirjoittaa, illalla
seurustella muiden ihmisten
kanssa - se että yksi pohtii päivät
pitkät käsiposkella kammiossaan ja toinen kaivaa jäsenet kipeinä
ojaa, ilmentää ihmisen kokonaisuuden
pirstovaa työnjakoa pahimmillaan.
Kirjoituksessa myös arvostellaan
talouden suosimaa kilpailua,
mutta ylpeillään sillä, että on itse
päästy yliopistoon korkealle käytännön
todellisuuden yläpuolelle.
Mutta ei kilpailu tiedontemppelissä
ole sen hyveellisempää kuin
markkinoillakaan - oleellista ei
ole se, mistä kilpaillaan, vaan itse
kilpailu ja sen synnyttämät hierarkkiset
asetelmat.
Tämä näkyy myös joissain
kirjan artikkeleissa, joiden kieltä
eivät pysty ymmärtämään kuin
alaan vihkiytyneet. Tieteellinen
teoria pitää pystyä esittämään
vaikka taksikuskille tämän omalla
kielellä, totesi jo Einstein aikoinaan.
Kapitalismilla on opittavaa
teoreettisia hyveitä vaalivalta akateemisuudelta,
mutta yhtä lailla
akateemisuus ei kanna pitkällekään
ilman taloudellista käytännöllisyyttä
ja sosiaalisuutta.
Pekka Wahlstedt
|
Tauot ovat aivojen pikaelvytystä
Raija Kivimetsä, Katja Keränen, Marja
Ruuti:
Parasta aivoillesi - ohjeita aivojen
hyvinvointiin. Otava, 2015.
|
"Aivot ovat tänä päivänä kovilla
ja niitä kannattaa alkaa arvostaa.
Sydämen, monet sisäelimet, jalat,
kädet, ihon ja jopa keuhkotkin voi
vaihtaa, mutta aivoja ei", Parasta
aivoillesi -kirjan tekijät muistuttavat.
"Aivojen ohimolohkoissa sijaitseva
merihevosen näköinen
hippokampus on pitkäkestoisen
muistin koti. Hippokampukseen
kuuluvat etenkin asiatietojen ja
tapahtumien muistaminen. Stressihormoni
kortisoli tykittää juuri
hippokampusta. Jos stressi jatkuu
kuukausia, vuosiakin, hippokampus
alkaa kutistua. Sama tapahtuu myös rappeuttavassa aivosairaudessa,
Alzheimerin taudissa", kirjoittajat
toteavat.
Kiireisenä työpäivänä ajatus
aivojen hoidosta alkaa kuitenkin
helposti ahdistaa. Ikään kuin
tekemistä ei muutenkin olisi jo
tarpeeksi! Helppo keino omassa
työhuoneessa on silloin radion
avaaminen. Musiikintutkija Erkki
Lehtirannan mukaan musiikki on
kuin ravintoa, erilainen musiikki
vaikuttaa kehoomme ja mieleemme
eri tavoin. Monipuolisuus on
parasta niin ruuassa kuin musiikissa.
Musica Humana -projektissa
on tutkittu musiikkia fyysisen ja
psyykkisen terveyden hoidossa.
Tutkimuksissa havaittiin, että
harmoninen musiikki rentouttaa
ja vähentää stressihormoni
kortisolin pitoisuuksia veressä.
Örebron yliopistollisessa sairaalassa
on oma radiokanava, jonka
kautta soitetaan rentouttavaa
modernia ja klassista musiikkia
potilaille.
Toimittajana täytyy kertoa,
että tämäkin juttu syntyy Radio
Classicin rentouttaessa ja inspiroidessa
aivojani.
Olennaisen tärkeä aivojen
elvyttäjä on taukojen pitäminen.
Jo viiden minuutin tauko riittää
aivojen pikaelvytykseen. Tauolla
kännykkä pannaan kiinni ja
tietokone nukkumaan. Tauolla
venytellään, piipahdetaan vaikka
happihyppelylä ulkona, jutellaan
kollegan kanssa, meditoidaan,
haaveillaan positiivisista asioista,
kirja ehdottaa.
Kulttuurissamme eletään paljon
harhassa, että tehokkuutta on
jaksaa, vaikka ei jaksaisikaan. Aivojen
kannalta kestävää kehitystä
kuitenkin on välillä höllentää.
Lyhemmällä työajalla voi näin
toimien olla tosiasiassa paljonkin
tehokkaampi kuin väkisin töitä
tehden.
Euroopassa jotkut suuryritysten
johtajat ovat oppineet ottamaan
intialaisen päähieronnan
ennen vaativaa neuvottelua.
"Puolen tunnin hoitoon tarvitaan
vain tuoli ja hoitavat kädet
ja rauhallinen tila. Päähieronta
on toimiva ja rentouttava stressinpurkaja
työpaikoille. Hoidon
jälkeen olo on virkeä, ajatukset
juoksevat kirkkaina ja virtaa riittää
vaikka muille jaettavaksi."
Kirja käsittelee hyvin monipuolisesti
aivojen hoitoa. Otan
vielä esille uniongelmat, joista
jopa miljoona suomalaista kärsii.
Kirja suosittaa iltaan elämämme
alusta tuttua vesiliikuntaa eri
muodoissaan. Vesiliikunta auttaa
sekä nukahtamiseen että kohentaa
unenlaatua.
Avantouinti tuottaa onnellisuushormoni
endorfiinia, ja voi
tuottaa myös pika-avun päänsärkyyn
ja selän ja hartiaseudun
kolotuksiin.
Tuula-Maria Ahonen
|
Sillanrakentajia ja kulkijoita
Seppo Zetterberg,
Suomen sillan
kulkijoita. Yhteyksiä yli Suomenlahden
1800-luvulla. Kustannusosakeyhtiö
Siltala 2015. 432 s.
|
Useita Viroon liittyviä teoksia
julkaissut Jyväskylän yliopiston
emeritusprofessori Seppo Zetterberg
kuuluu eturivin Viron tuntijoihimme.
Hänen uusin teoksensa
taustoittaa monille suomalaisille
epämääräiseksi hahmottuvaa
Suomen siltaa. Sillan symboliarvo
lienee ollut virolaisille tärkeämpi
kuin suomalaisille.
Kirjan aikaikkuna on 1800-
luku, jolloin kansallistunteet heräilivät
virolaisten ja saksalaisten
ja meillä suomen- ja ruotsinmielisten
välisinä jännitteinä. Innostuksen
taustalla olivat osaltaan
Kalevala ja Kalevipoeg sekä Viron
laulujuhlat. Kalevipoegin koonnut
Fr. R. Kreutzwald antoi Suomen
sillalle hengen ja runoilija Lydia
Koidula iskuvoiman.
Suomen siltaa kulkivat
1800-luvulla kielellisen sukulaisuuden
sekä heimoaatteen
elähdyttämät aktiivit. Höyrylaivaliikenne
Tallinnaan alkoi sekä
Helsingistä että Turusta Åbo Ångfartygsbolagetin
käynnistämänä
1830-luvun lopulla.
Suomen sillan ylittäminen oli
aikalaisille elämys. Olihan keskiaikainen
Tallinna "modernin"
Helsingin vastakohta. Käynneillä
tutustuttiin pikaisesti Helsinkiin
tai Tallinnaan eli Rääveliin, mutta
monet tekivät naapurimaahan
pitkiäkin kiertomatkoja.
Sillan kulkijoina mainitaan
Elias Lönnrot, August Ahlqvist,
Yrjö Koskinen, Julius Krohn ja
Lydia Koidula. Varhaisia Viron
kävijöitä oli Johan Philip Palmén,
joka lähetettiin yksitoistavuotiaana
Viroon opiskelemaan Tallinnan
Ritariakatemiassa. Professorin
silmin Tallinnaa tarkasteli J.J.
Nordström.
Matkoista naapurimaahan
kerrottiin kirjeissä ja lehtikirjoituksissa
antaen matkaoppaiden
tapaan myös käytännön vinkkejä.
Kalevipoegin vaelsi painettavaksi
Kuopioon, ja kun Maammelaulu
otettiin vuoden 1869 Viron
ensimmäisten yleisten laulujuhlien
ohjelmistoon, se levisi
nopeasti sikäläisiin laulukirjoihin
ja kuorojen esityksiin päätyien
Viron kansallislauluksi. Virolaiset
olivat omaksuneet laulujuhlat
baltiansaksalaisilta. Malli tuotiin
Suomeen, ensimmäiset laulujuhlat
järjestettiin Jyväskylässä vuonna
1884. Meillä ne kuitenkaan
eivät yltäneet Viron tapaiseen
Innokkaimmat virolaiset Suomen
ihailijat peräti haaveilivat kumpaisenkin
maan ja kansan yhdistymisestä.
Siltaa kuljettiin toisen vaihtelevasti
maailmasodan miehityksiin
saakka. Sodan jälkeen
rapistuneen Suomen sillan entistäminen
alkoi jo neuvosto-Viron
aikana, ja sen suosio kasvoi Viron
jälleenitsenäistymisen myötä.
Nykyään se on paitsi muun kanssakäymisen
ja elinkeinoelämän
ohella opetuksen ja tutkimuksen
kentillä tärkeä yhteys. Opiskeleehan
Virossa paljon suomalaisia ja
maiden välinen opiskelijavaihto
on runsastunut.
Zetterbergin teos taustoittaa
mainiosti Suomen sillan syntyvaiheet,
jotka sen nykyisten kulkijoiden
on paikallaan tuntea. Tulevaisuus
näyttää korvaako tunneli
joskus sillan.
Veijo Kauppinen
Kirjoittaja on Aalto-yliopiston
emeritusprofessori
- Painetussa lehdessä sivu 30
|