 
|
|||||||||||||||
|
Kirja-arviot
Kaikki tietävät, että työ vie jatkuvasti enemmän aikaa ihmisen elämästä ja vapaa-ajallakin pitää olla tavoitettavissa. Työn lisääntymiselle on esitetty erilaisia syitä, kuten että työmäärä kasvaa, koska henkilöstöä vähennetään kulujen säästämiseksi. Koko elämä töihin -kirjan kirjoittajat löytävät kuitenkin periaatteellisempia ja rakenteellisempia muutoksia ilmiön takaa. Ne kiteytyvät kirjan otsikon sanaan "tietokykykapitalismi". Teollisen kapitalismin aikoina työ oli sidoksissa tehtaaseen, liukuhihnoihin ja koneisiin. Näin se oli lähtökohtaisesti irrallaan työntekijästä ja tämän muusta elämästä. Tietokykykapitalismissa tärkein työväline ja kohde on tieto, ja tietoa ihminen kantaa päässään; tieto ja ajatteleminen ovat erottamaton osa ihmisen minuutta ja persoonallisuutta. Lisäksi tietokoneet ja älypuhelimet, joilla tietoa käsitellään, välitetään ja vaihdetaan, ovat aina mukana kainalossa tai taskussa. Näin tiedon rahaksi muuttava kapitalismi pyrkii ulottamaan lonkeronsa ihmisen koko elämään. Tätä avittaa esimerkiksi sisäisen yrittäjyyden korostaminen opetuksessa. Sen tarkoituksena on vaikuttaa ihmisen sisäisiin asenteisiin, tapoihin, tottumuksiin, luonteenpiirteisiin ja koko persoonaan. Koko nyky-yhteiskunta päiväkoteja ja yliopistoja myöten toimiikin nykyään talouden ehdoilla ja taloutta varten. Kirjan huonoja puolia on sen korostunut vasemmistolaisuus: kapitalismissa ei nähdä juuri mitään hyvää; se on kuin kyltymätön peto, joka pyrkii ahmaisemaan kaiken pohjattomaan kitaansa. Eräässä kirjan artikkelissa valitellaan sitä, että akateemiselta teoreettiselta ja virkamiesmäiseltä ihmiseltä vaaditaan sosiaalisia ja muita käytännöllisiä ja ekstrovertteja hyveitä. Mutta eikö sivistyksen ihanteena ole tasapainoinen ja kokonainen ihminen? Jo Engels totesi, että terveessä yhteiskunnassa ihminen voi aamulla kalastaa tai hakata puita, päivällä lukea ja kirjoittaa, illalla seurustella muiden ihmisten kanssa - se että yksi pohtii päivät pitkät käsiposkella kammiossaan ja toinen kaivaa jäsenet kipeinä ojaa, ilmentää ihmisen kokonaisuuden pirstovaa työnjakoa pahimmillaan. Kirjoituksessa myös arvostellaan talouden suosimaa kilpailua, mutta ylpeillään sillä, että on itse päästy yliopistoon korkealle käytännön todellisuuden yläpuolelle. Mutta ei kilpailu tiedontemppelissä ole sen hyveellisempää kuin markkinoillakaan - oleellista ei ole se, mistä kilpaillaan, vaan itse kilpailu ja sen synnyttämät hierarkkiset asetelmat. Tämä näkyy myös joissain kirjan artikkeleissa, joiden kieltä eivät pysty ymmärtämään kuin alaan vihkiytyneet. Tieteellinen teoria pitää pystyä esittämään vaikka taksikuskille tämän omalla kielellä, totesi jo Einstein aikoinaan. Kapitalismilla on opittavaa teoreettisia hyveitä vaalivalta akateemisuudelta, mutta yhtä lailla akateemisuus ei kanna pitkällekään ilman taloudellista käytännöllisyyttä ja sosiaalisuutta. Pekka Wahlstedt
"Aivot ovat tänä päivänä kovilla ja niitä kannattaa alkaa arvostaa. Sydämen, monet sisäelimet, jalat, kädet, ihon ja jopa keuhkotkin voi vaihtaa, mutta aivoja ei", Parasta aivoillesi -kirjan tekijät muistuttavat. "Aivojen ohimolohkoissa sijaitseva merihevosen näköinen hippokampus on pitkäkestoisen muistin koti. Hippokampukseen kuuluvat etenkin asiatietojen ja tapahtumien muistaminen. Stressihormoni kortisoli tykittää juuri hippokampusta. Jos stressi jatkuu kuukausia, vuosiakin, hippokampus alkaa kutistua. Sama tapahtuu myös rappeuttavassa aivosairaudessa, Alzheimerin taudissa", kirjoittajat toteavat. Kiireisenä työpäivänä ajatus aivojen hoidosta alkaa kuitenkin helposti ahdistaa. Ikään kuin tekemistä ei muutenkin olisi jo tarpeeksi! Helppo keino omassa työhuoneessa on silloin radion avaaminen. Musiikintutkija Erkki Lehtirannan mukaan musiikki on kuin ravintoa, erilainen musiikki vaikuttaa kehoomme ja mieleemme eri tavoin. Monipuolisuus on parasta niin ruuassa kuin musiikissa. Musica Humana -projektissa on tutkittu musiikkia fyysisen ja psyykkisen terveyden hoidossa. Tutkimuksissa havaittiin, että harmoninen musiikki rentouttaa ja vähentää stressihormoni kortisolin pitoisuuksia veressä. Örebron yliopistollisessa sairaalassa on oma radiokanava, jonka kautta soitetaan rentouttavaa modernia ja klassista musiikkia potilaille. Toimittajana täytyy kertoa, että tämäkin juttu syntyy Radio Classicin rentouttaessa ja inspiroidessa aivojani. Olennaisen tärkeä aivojen elvyttäjä on taukojen pitäminen. Jo viiden minuutin tauko riittää aivojen pikaelvytykseen. Tauolla kännykkä pannaan kiinni ja tietokone nukkumaan. Tauolla venytellään, piipahdetaan vaikka happihyppelylä ulkona, jutellaan kollegan kanssa, meditoidaan, haaveillaan positiivisista asioista, kirja ehdottaa. Kulttuurissamme eletään paljon harhassa, että tehokkuutta on jaksaa, vaikka ei jaksaisikaan. Aivojen kannalta kestävää kehitystä kuitenkin on välillä höllentää. Lyhemmällä työajalla voi näin toimien olla tosiasiassa paljonkin tehokkaampi kuin väkisin töitä tehden. Euroopassa jotkut suuryritysten johtajat ovat oppineet ottamaan intialaisen päähieronnan ennen vaativaa neuvottelua. "Puolen tunnin hoitoon tarvitaan vain tuoli ja hoitavat kädet ja rauhallinen tila. Päähieronta on toimiva ja rentouttava stressinpurkaja työpaikoille. Hoidon jälkeen olo on virkeä, ajatukset juoksevat kirkkaina ja virtaa riittää vaikka muille jaettavaksi." Kirja käsittelee hyvin monipuolisesti aivojen hoitoa. Otan vielä esille uniongelmat, joista jopa miljoona suomalaista kärsii. Kirja suosittaa iltaan elämämme alusta tuttua vesiliikuntaa eri muodoissaan. Vesiliikunta auttaa sekä nukahtamiseen että kohentaa unenlaatua. Avantouinti tuottaa onnellisuushormoni endorfiinia, ja voi tuottaa myös pika-avun päänsärkyyn ja selän ja hartiaseudun kolotuksiin. Tuula-Maria Ahonen
Useita Viroon liittyviä teoksia julkaissut Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Seppo Zetterberg kuuluu eturivin Viron tuntijoihimme. Hänen uusin teoksensa taustoittaa monille suomalaisille epämääräiseksi hahmottuvaa Suomen siltaa. Sillan symboliarvo lienee ollut virolaisille tärkeämpi kuin suomalaisille. Kirjan aikaikkuna on 1800- luku, jolloin kansallistunteet heräilivät virolaisten ja saksalaisten ja meillä suomen- ja ruotsinmielisten välisinä jännitteinä. Innostuksen taustalla olivat osaltaan Kalevala ja Kalevipoeg sekä Viron laulujuhlat. Kalevipoegin koonnut Fr. R. Kreutzwald antoi Suomen sillalle hengen ja runoilija Lydia Koidula iskuvoiman. Suomen siltaa kulkivat 1800-luvulla kielellisen sukulaisuuden sekä heimoaatteen elähdyttämät aktiivit. Höyrylaivaliikenne Tallinnaan alkoi sekä Helsingistä että Turusta Åbo Ångfartygsbolagetin käynnistämänä 1830-luvun lopulla. Suomen sillan ylittäminen oli aikalaisille elämys. Olihan keskiaikainen Tallinna "modernin" Helsingin vastakohta. Käynneillä tutustuttiin pikaisesti Helsinkiin tai Tallinnaan eli Rääveliin, mutta monet tekivät naapurimaahan pitkiäkin kiertomatkoja. Sillan kulkijoina mainitaan Elias Lönnrot, August Ahlqvist, Yrjö Koskinen, Julius Krohn ja Lydia Koidula. Varhaisia Viron kävijöitä oli Johan Philip Palmén, joka lähetettiin yksitoistavuotiaana Viroon opiskelemaan Tallinnan Ritariakatemiassa. Professorin silmin Tallinnaa tarkasteli J.J. Nordström. Matkoista naapurimaahan kerrottiin kirjeissä ja lehtikirjoituksissa antaen matkaoppaiden tapaan myös käytännön vinkkejä. Kalevipoegin vaelsi painettavaksi Kuopioon, ja kun Maammelaulu otettiin vuoden 1869 Viron ensimmäisten yleisten laulujuhlien ohjelmistoon, se levisi nopeasti sikäläisiin laulukirjoihin ja kuorojen esityksiin päätyien Viron kansallislauluksi. Virolaiset olivat omaksuneet laulujuhlat baltiansaksalaisilta. Malli tuotiin Suomeen, ensimmäiset laulujuhlat järjestettiin Jyväskylässä vuonna 1884. Meillä ne kuitenkaan eivät yltäneet Viron tapaiseen Innokkaimmat virolaiset Suomen ihailijat peräti haaveilivat kumpaisenkin maan ja kansan yhdistymisestä. Siltaa kuljettiin toisen vaihtelevasti maailmasodan miehityksiin saakka. Sodan jälkeen rapistuneen Suomen sillan entistäminen alkoi jo neuvosto-Viron aikana, ja sen suosio kasvoi Viron jälleenitsenäistymisen myötä. Nykyään se on paitsi muun kanssakäymisen ja elinkeinoelämän ohella opetuksen ja tutkimuksen kentillä tärkeä yhteys. Opiskeleehan Virossa paljon suomalaisia ja maiden välinen opiskelijavaihto on runsastunut. Zetterbergin teos taustoittaa mainiosti Suomen sillan syntyvaiheet, jotka sen nykyisten kulkijoiden on paikallaan tuntea. Tulevaisuus näyttää korvaako tunneli joskus sillan. Veijo Kauppinen
|
||||||||||||||
