2/15

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Entä jos kriittinen ajattelu ei riitä?

    Informaatiosotaan on pakko vastata. Helsingin yliopiston vuoden 2015 alumni, kirjeenvaihtaja Marja Manninen korostaa mediakriittisyyden merkitystä.

    Helsingin yliopiston vuoden 2015 alumniksi valitulla YLE:n Moskovan kirjeenvaihtajalla Marja Mannisella on omakohtaiset kokemukset mediatyöstä nyt vuoden jatkuneen Ukrainan kriisin aikana. Hän tuli AlumniForumiin kertomaan kokemuksistaan ja venäläisen median ja propagandakoneiston toiminnasta.

    Manninen kertoi, että vuoden ajan venäläinen propagandakoneisto on väsymättä rummuttanut sanomaansa. Kohderyhmänä ovat olleet lähinnä omat kansalaiset maan rajojen sisä- ja ulkopuolella, ja tavoitteet geopoliittiset: estää Ukrainan ja lännen välinen lähentyminen ja etenkin estää Maidan-liikkeen leviäminen Venäjälle.

    Propagandan tulosten voi Venäjän näkökulmasta katsoa olevan myönteisiä:

    Tämän hetkinen sekasortoinen Ukraina ei kelpaa partneriksi sen enempää EU:lle kuin NATO:lle, ja sekä kansallismielisyys Venäjällä että presidentti Putinin suosio ovat varsinkin Krimin valtauksen jälkeen huippulukemissa. Tämän lisäksi oppositio-liike on erittäin heikoissa kantimissa, joten siitä ei ole mitään vaaraa.

    Edes Venäjän talous ei ole kriisissä, koska kriisisanan käyttö valtakunnallisilla kanavilla on kielletty, Manninen totesi sarkastiseen sävyyn.

    Miksi venäläinen sotapropaganda sitten on mennyt niin hyvin läpi Venäjällä ja Itä-Ukrainassa?

    Ukrainan omistakin virheistä johtuen maaperä on ollut otollinen, joten Venäjä on koettu luotettavammaksi kumppaniksi kuin Ukrainan hallinto tai länsi, sanoi Manninen. Lisäksi venäläinen media käyttää erittäin kovaa retoriikkaa ja uutisointi on täysin yksipuolista. Tämä on tosin tilanne kummallakin puolella.

    Marja Manninen kertoi, että tiedonvälityksen kulttuurissa on erittäin suuria eroja.

    Päin vastoin kuin lännessä, Venäjällä uskotaan, että koko informaatioympäristöä voi ja pitää hallita.

    On siis vallalla yhden totuuden periaate.

    Venäjällä valtaosa mediasta on valtion omistuksessa, ja median toimintaa rajoittavia lakeja on paljon. Riippumatonta mediaa on jonkin verran kyllä olemassa, mutta seuraajia sillä on niin vähän, että merkitys on olematon. Ehdottomasti vaikuttavin media Venäjällä on televisio.

    Lännessä tiedotuspolitiikka on Venäjään verrattuna suorastaan naiivia: Meillä on laaja sananvapaus ja pyritään objektiivisuuteen. Mediaa valvotaan parlamentaarisin keinoin, ja kaikilla on mahdollisuus tarkistaa uutisten lähteet.

    Hybridisota tarkoittaa sotaa, jossa käytetään kaikkia mahdollisia keinoja, niin sotilaallisia, taloudellisia kuin informaatiota poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.

    Vuoden 2011 vaalien jälkeen Venäjän valtio on ottanut haltuunsa myös sosiaalista mediaa. Ukrainan sodan aikana mediaan on kehittynyt varsinainen trolliarmeija, joka levittää propagandaa sosiaalisessa mediassa myös länsimaihin.

    Informaatiosotaan on pakko vastata Suomessakin, vaikka se onkin haastavaa. Suomen pitää valtiotasolla pystyä tunnistamaan heikotkin hybridisodan merkit ja tekemään niiden perusteella päätöksiä.

    Venäjä toimii itsenäisesti piittaamatta lännen mielipiteistä. Medialle on jo tullut yllättäviä tilanteita, joihin olisi pitänyt reagoida, mutta ei ole osattu. Tämä on medialle erittäin suuri ongelma, joka saattaa johtaa propagandan läpimenoon pyhän tasapuolisuuden nimissä, Manninen selitti.

    Mannisen mielestä kriittisestä ajattelusta täytyy tulla entistä kriittisempää.

    Kansalaiset täytyy kouluttaa kestämään ja tunnistamaan tilanteet, joissa heidän mielipiteisiinsä yritetään vaikuttaa. Uskon, että Suomessa on tähän hyvät mahdollisuudet, koska kouluissakin jo opetetaan mediakriittisyyttä.

    teksti Katri Pajusola

    • Painetussa lehdessä sivu 12