ACATIIMI 2/15 tulosta | sulje ikkuna

Kaikkien aikojen tohtoriennätys

Yliopistot ylittivät viime vuonna tohtoritavoitteensa. Opetushallinnon Vipunentilastopalvelun mukaan uusia tohtorintutkintoja tuli kaikkiaan 1860. Edellisen vuoden määrä ylittyi reippaasti: vuonna 2013 tohtoreita valmistui 1724.

Tieteentekijöiden liitto kommentoi asiaa tiedotteella. Liiton mukaan tohtorituotannon vähentämistä pitäisi jo tosissaan pohtia. Liitto on jo pitkään edellyttänyt tohtoritutkintojen määrän vähentämistä niillä aloilla, joilla on eniten työttömiä tohtoreita.

— Nyt pitäisi kyllä jo vakavissaan puhua tohtorintutkintojen yleisestä vähentämisestä. Vaikka yliopistojen rahoitusmallia on uudistettu, palkitsee se yliopistoja liikaa tohtorintutkintojen määristä, toteaa Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen.

Yliopistot ylittävät jo reippaasti valtakunnallisen, mm. valtion budjettikirjassa linjatun, tohtoritavoitemäärän, joka on 1600 tohtoria vuodessa.

Tohtoriennätys syntyy samaan aikaan, kun tohtoreitten työttömyys ovat pahimmillaan. Viime vuoden joulukuussa työttömiä tohtoreita oli 886, kun 2013 joulukuussa heitä oli 685 – kasvua siis noin 30 prosenttia. Vaikeinta työllistyminen on biologian ja biokemian aloilta.

— Kouluttavatko yliopistot tohtoreita suoraan kortistoon? Erittäin huolestuttavaa on myös se, että tohtoreitten työttömyyskaudet ovat pidentyneet, Koikkalainen huomauttaa.

Tohtoreitten työnsaantimahdollisuudet eivät ole kohentumassa. Tutkimus- ja innovaationeuvosto esitti viime marraskuun alussa julkistetussa linjaraportissaan määräaikaisia tutkijavähennyksiä. Vajaa kolmannes valmistuneista tohtoreista on voinut sijoittua akateemiselle uralle – muiden pitää löytää töitä muualta.

— Osaamista korostavassa maassa on peräti outoa, että elinkeinoelämä ja julkinen hallinto eivät osaa hyödyntää tohtoreitten korkeaa osaamista. Suurin osa Suomessa tehtävästä tutkimuksestakin tehdään maisterivoimin. Tieteen tila ja maan kilpailukyky voisivat nousta, jos tohtoreita rekrytoitaisiin nykyistä enemmän, puheenjohtaja Koikkalainen linjaa.

Kirsti Sintonen

  • Painetussa lehdessä sivu 8

ACATIIMI 2/15 tulosta | sulje ikkuna