Parempi kuin kukaan muu
Olin hiljattain OECD:n
ja Education Internationalin
konferenssissa,
jonka teemana oli
kertoa, miten sivistys
palvelisi julkista hyvää. Tarkoitus oli
saada OECD kuuntelemaan opetusalan
tutkijoiden ja ammattiliittojen
ääntä, ja kai jotain tapahtuikin, mutta
parasta antia minulle oli workshop
yliopistojen ranking-listoista, niiden
metodeista ja motiiveista.
Yliopistothan ovat kovin kiinnostuneita
rankingeista ja seuraavat omaa
menestymistään niissä. Mutta onko
luokituksiin pakko alistua? Ei välttämättä.
Sen osoittaa Saksassa käynnistynyt
vastarinta, jossa Hampurin yliopisto
ja muutamat muut kieltäytyivät
osallistumasta yliopistojen arviointeihin,
koska pitävät niiden menetelmiä
huuhaana. Kansallinen Centrum
für Hochschulentwicklung (CHE) on
15 vuoden ajan luokitellut yliopistoja
ja niiden yksittäisiä laitoksia. Saksan
sosiologiseura on jo kauan kehottanut
sosiologian laitoksia ja instituutteja
boikotoimaan mittauksia, koska pitää
niiden metodisia puutteita vakavina.
Viime vuosina myös Saksan historiantutkijoiden
seura on julistanut: ”Evaluation
Ja — CHE-ranking Nein!”
Kysyin Times Higher Educationin luokitusasiantuntijalta,
onko tällä Saksan
kapinalla mitään merkitystä. Hän sanoi,
että osallistuminen on vapaata, ja
heille puuha on kannattavaa bisnestä.
Saman vastauksen saisi varmaan Jiao
Tong -yliopiston ja QS World University
Rankings -yhtiön edustajilta. Ja
miksi ei yliopistoja mitattaisi: tuottavathan
nekin mittausfirmat hyvää
voittoa, jotka luokittelevat kansallisvaltioita
aikomuksella vaikuttaa niiden
asemaan maailmantaloudessa.
Venäjällä kansallisia luokituksia
on tehty vuodesta 1991 alkaen, mutta
vasta nyt näyttää pudotuspeli alkaneen.
Opetus- ja tiedeministeriö tekee
laskelmia ja jakaa yliopistot tehokkaisiin
ja tehottomiin. Viimemainittujen
kohtalo on liittyä vahvempiin tai
kuolla pois. Presidentti Putin julisti
kolmannen kautensa alkajaisiksi, että
Venäjän on saatava viisi yliopistoa sadan
parhaan joukkoon maailmassa.
Nyt niitä ei ole yhtään.
Eihän siinä sinänsä ole mitään pahaa,
että niukkenevien resurssien ja kuihtuneen
talouskasvun aikaan yliopistoja
mitataan, mutta jutun clou onkin
mittareissa. Menetelmät suosivat englanninkielistä
maailmaa, luonnontieteitä,
teknologiaa ja R&D-toimintaa.
Suuret jyräävät pienet: 200 parhaan
yliopiston joukossa Ruotsista on viisi,
Tanskasta kolme ja Suomesta yksi.
Ison-Britannian yliopisto- ja tiedeministeri
David Willettsin mielestä
rankingit vahvistavat, että jos valtio
etenee vain hitaasti, se jää jälkeen niistä, jotka yrittävät kovemmin, investoivat
enemmän ja parantavat tutkimustaan.
On siis poljettava kovaa
pysyäkseen paikallaan. Voittamiseen
vaaditaan vielä paljon
enemmän.
Mutta EU pistää
paremmaksi:
helmikuun alussa
se julkisti oman UMultirank-
luokitusjärjestelmän,
johon
se odottaa saavansa
mukaan 500 yliopistoa
ympäri maailmaa.
Hankkeelle on
lohkaistu 2 miljoonaa euroa vuosille
2013—14 ja toinen mokoma vuosille
2015—16. EU aikoo oikaista aiempien
mittaajien tekemän vääryyden, ne kun
suosivat varakkaita tutkimussuuntautuneita
yliopistoja.
Viikko julkistamisen jälkeen johtavien
tutkimusyliopistojen järjestö LERU
ilmoitti jättäytyvänsä pois mittaamisesta,
joka niiden mielestä on tårta på
tårta ja silkkaa rahan kylvämistä tuuleen.
Arvostelijoiden kärjessä lippua
heiluttaa myös Times Higher Education,
kuinkas muuten.
Metreillä, litroilla tai kilojouleilla
on vaikea mitata akateemista vapautta,
tutkimusyhteisön kannustavuutta
tai mahdollisuutta keskittyä olennaiseen.
Tapani Kaakkuriniemi
puheenjohtaja,
Tieteentekijöiden liitto
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 2
|