2/12

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     

    Tutkijan työttömyysturva – miten oikeus ansiopäivärahaan ratkaistaan?

    Ansiopäivärahan saamisen edellytyksistä säädetään työttömyysturvalaissa ja sen nojalla annetuissa valtioneuvoston asetuksissa. Ei siis ole olemassa erityistä tutkijan työttömyysturvaa, eikä Opettajien Työttömyyskassan jäsenten työttömyysturvaa koske erilaiset säännöt kuin muiden palkansaajakassojen jäseniä.

    Tutkijoiden työllistymisessä on kuitenkin eräitä erityispiirteitä, minkä vuoksi heidän kohdallaan sovelletaan työttömyysturvalain säännöksiä, joiden soveltaminen on harvinaista muiden työnhakijoiden kohdalla. Erityisesti apurahalla työskennelleen tutkijan kohdalla sovelletaan lainkohtia, joita työ- tai virkasuhteessa työllistyneen kohdalla ei välttämättä jouduta lainkaan tutkimaan.

    Kuten muidenkin työttömyysetuutta hakevien henkilöiden etuusoikeuden tutkiminen myös Tieteentekijöiden liiton jäsenen etuusoikeuden tutkiminen käynnistyy hänen ilmoittautuessa työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistossa (jatkossa TE-toimisto). TE-toimisto on se taho, joka antaa työttömyyskassalle sitovan ratkaisun siitä, voidaanko henkilöä pitää paitsi työnhakijana, myös työttömänä (ansiopäivärahan maksamisen työvoimapoliittisten edellytysten tutkiminen). Työttömän työnhakijan status on ehdoton edellytys sille, että työttömyyskassa voi maksaa henkilölle ansiopäivärahaa.

    Työttömyyttä arvioitaessa merkitystä on sillä, mitä henkilö teki ennen työnhakijaksi ilmoittautumista. Työttömyys tulee arvioitavaksi eri säännösten perusteella riippuen siitä, oliko työnhakijaksi ilmoittautuva ennen työnhaun alkamista palkansaaja, yrittäjä, päätoiminen opiskelija vai omassa työssään työllistyvä. Omassa työssä työllistyvänä pidetään muun muassa työskentelyapurahalla työllistyvää henkilöä.

    Jos tutkija on työllistynyt palkansaajana (esimerkiksi työsuhteessa ollut nuorempi tutkija tai tutkijakoulutettava), ja työ päättyy, hänet voidaan yleensä katsoa työttömäksi työnhakijaksi heti TE-toimistossa ilmoittautumisesta lukien. Henkilön ansiopäivärahan perusteeksi otetaan palkka tällaisesta työsuhteesta. Yleensä tällaisessa tutkimustehtävässä tehdyn tutkimustyön jatkaminen myös työttömyysaikana ei estä ansiopäivärahan maksamista, mutta tutkimustyön jatkamisen vaikutuksesta on ehdottomasti keskusteltava TE-toimiston kanssa. Näin vältetään tilanne, jossa takautuvasti tutkittaisiin tutkimustyön vaikutusta.

    Omassa työssä työllistyminen ja työllistymisen päättyminen, keskeytyminen tai jatkuminen on kyseessä silloin, kun tutkija on tehnyt tutkimustyötään työskentelyapurahan tuella. Sen arvioiminen, onko omassa työssä työllistyminen päättynyt niin, että etuutta voidaan maksaa, poikkeaa palkansaajana työskennelleen tilanteesta.

    Tällainen työllistyminen päättyy tyypillisesti silloin, kun esimerkiksi käsikirjoitus luovutetaan kustantajalle. Työttömyys voi kuitenkin alkaa myös silloin, kun omassa työssä työllistyminen keskeytetään. Työttömyysturvaoikeus voikin syntyä, kun apurahan saanti päättyy, ja henkilö työnhakijaksi ilmoittautuessaan ilmoittaa, että tutkimustyö on keskeytyneenä ilmoittautumispäivästä alkaen.

    Kesken vai keskeytyneenä?

    Työttömyysturvaoikeutta tutkittaessa ilmaisuilla kesken ja keskeytyneenä on merkittävä ero. Vaikuttaa siltä, että käytännössä työvoimapoliittisia lausuntoja annettaessa ilmaisu ”kesken” sisältää lähtökohtaisen olettaman siitä, että tutkimustyötä jatketaan työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeenkin. Tällöin ansiopäivärahaa ei voida maksaa.

    Sen sijaan jos tutkimustyö keskeytetään ilmoittautumispäivästä alkaen, henkilö sitoutuu siihen, että työttömänä työnhakijana ollessaan ja ansiopäivärahaa hakiessaan hän ei jatka tutkimustyön tekemistä. Kun henkilö sitoutuu siihen, että hän ei tee tutkimustyötä ansiopäivärahaa hakiessaan, hänelle voidaan antaa ansiopäivärahan maksamisen mahdollistava myönteinen työvoimapoliittinen lausunto heti ilmoittautumispäivästä alkaen.

    Tämä lausunto annetaan ehdollisena, määräajalle, minkä jälkeen työnhakijan tilanne tutkitaan uudelleen. Jos tutkimustyö on ollut keskeytyneenä, ja keskeytyneisyys jatkuu edelleen, uusi myönteinen työvoimapoliittinen lausunto voidaan antaa, ja ansiopäivärahaoikeus jatkua.

    Miksi tutkimustyön keskeyttämistä edellytetään? Työttömyysaikaiset etuudet on tarkoitettu taloudelliseksi tueksi ajalle, jona henkilö hakee kokoaikaisesti työtä tai uutta työllistymismahdollisuutta. Henkilön täytyy paitsi olla käytettävissä kokoaikatyöhön, myös sitä aktiivisesti hakea. Tutkimustyön tekeminen ei ole laissa säädetty peruste saada ansiopäivärahaa. Tämän vuoksi tutkimustyön keskeyttämistä edellytetään apurahakauden päätyttyä.

    Ammattitaidon ylläpitäminen on kuitenkin tarpeen myös tutkijalle, ja tämän vuoksi keskeyttämistä voidaan arastella. Vaikka tutkimustyötä ei näissä tilanteissa voida jatkaa työttömyysaikana, aivan kokonaan alan seuraamista ei tarvitse lopettaa. Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeiden mukaan seuraavat toiminnat eivät ainakaan yksinään osoita, että tutkimustyötä jatkettaisiin:

    • apurahan hakeminen,
    • ennen työnhakijaksi ilmoittautumista valmistuneiden artikkeleiden julkaisu,
    • satunnaisesti tapahtuva luennointi tai artikkeleiden kirjoittaminen,
    • osallistuminen alan kongresseihin.
    • Myöskään työhuoneesta ei ole välttämätöntä luopua, samaisissa ohjeissa todetaan.

    Apuraha ja ansiopäiväraha

    Apuraha ei kerrytä työssäoloviikkoja ja perustepalkkaa, joita vaaditaan ansiopäivärahan perusteeksi. Sen sijaan apuraha on nk. hyväksyttävä syy olla pois työmarkkinoilta. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

    Päätoimiseen työskentelyyn tarkoitetun apurahan kausi voidaan hypätä yli, jos työttömyysjakso koittaa. Työssäoloehtoon otetaan tällaisessa tilanteessa jäsenyysaikaista työtä sekä ennen että jälkeen apurahakauden. Viikkoja kootaan siis apurahakauden ympäriltä niin paljon, että vaadittavat palkalliset työssäoloviikot täyttyvät. Viikkojen on luonnollisesti oltava työttömyyskassan jäsenyysajalta, ja jäsenyyden (eli jäsenmaksujen hoidon) on oltava kunnossa paitsi työviikoilta, myös apurahakaudelta.

    Työttömyyden alkaminen on aina vaikea tilanne. Selvitettäviä asioita on paljon, ja useat jäsenemme kokevat, että tietoa voi olla vaikea löytää. Opettajien Työttömyyskassan verkkosivuilta löytyy tiedotteita ja ajankohtaisia uutisia työttömyysturvaoikeudesta. Autamme myös mielellämme neuvomalla ansiopäivärahaan liittyvissä kysymyksissä. Meihin saa yhteyden sekä puhelimitse että sähköpostilla. Lisäksi jäsentemme käytössä on sähköinen palvelu, Openetti, jonne kirjaudutaan työttömyyskassan verkkosivujen kautta.

    teksti Marjaana Maisonlahti
    kassanjohtaja, Opettajien Työttömyyskassa

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 34