Sairas kertomus

Irma Hirsjärvi on yksi monista, jotka ovat joutuneet kärsimään Suomen yliopistojen kehnosta sisäilmasta.

Tutkija Irma Hirsjärven terveysongelmat alkoivat keväällä 2003. Hän aloitti työt apurahatutkijana Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuskeskuksessa, joka toimi historiallisessa Parviaisen talossa. Sairastelu alkoi väsymyksenä ja infektioina, joille ei löytynyt selitystä.

— Työyhteisö oireili, mutta meille vakuutettiin tilojen olevan kunnossa, Hirsjärvi muistelee

Vuoden 2005 joulukuussa Hirsjärvi matkusti kuukaudeksi työskentelemään Rhodoksen kirjailija- ja kääntäjäkeskukseen.

— Kun reissun jälkeisenä maanantaina aloitin työt, olin pirteä ja reipas. Perjantaina hain ensimmäisen antibioottikuurin ja olin täysin naatti. Kyselimme Parviaisen talon kunnosta, mutta edelleen meille sanottiin kaiken olevan hyvin.

Pari vuotta myöhemmin Ranskan-lomalla Hirsjärven kunto heikkeni niin, ettei hän enää jaksanut ottaa askeltakaan

— Se oli pelottava hetki. Elimistöni happipitoisuus oli niin alhainen, että lääkärit epäilivät sydäninfarktia. Minulle tehtiin täysi kehon skannaus, eikä mitään infarktiin viittaavaa löytynyt.

Hirsjärvi joutui jäämään sairauslomalle.

— Opettelin uudelleen kävelemään, lukemaan ja kirjoittamaan. Ajattelin kuolevani, koska en tiennyt mistä on kyse. En myöskään tiennyt voinko toipua. Koska työyhteisö oireili edelleen, aloimme vaatia tietoa tilojen todellisesta kunnosta. Lopulta meille kerrottiin, että rakennuksen pohja on homeessa ja työntekijät laitettiin evakkoon. En voinut uskoa, että yliopisto piti meitä töissä vaarallisissa tiloissa.

Vuoden 2009 alussa Hirsjärvi palasi yliopistolle koordinoimaan Suomen Akatemian kansainvälistä tutkimushanketta.

— Nykykulttuurin tutkimuskeskus oli muuttanut Juomatehtaalle, josta minäkin sain työtilan. Olin hyvässä kunnossa ja väittelin maaliskuussa. Sitten tuli infektio ja toinen – kierre oli valmis. Jouduin kotiin työskentelemään.

Selvisi, että Juomatehtaalla oli ollut vuonna 2004 suuri kosteusvaurio juuri Hirsjärven huoneen alapuolella.

— Saneerausvaiheessa salaojituksissa oli säästelty niiden kalliiden kustannusten takia ja kosteusvaurio oli korjattu kosmeettisesti. Säästö koitui meidän terveytemme maksettavaksi.

Hirsjärven kilpirauhanen tuhoutui infektiokierteen takia. Syksyä 2009 kohti vointi huononi ja selvisi, että lisämunuaiset olivat lakanneet toimimasta raskaan, vuosa kestäneen lääkityksen vuoksi.

— Olin niin huonona, että jouduin taas opettelemaan kaiken alusta.

Nykyisin vointi on vaihteleva. Hirsjärvi on työtön ja tekee töitä freelancerina terveyden niin salliessa. Yliopistolle hän ei voi mennä ollenkaan allergisten oireiden vuoksi.

— Valtiokonttorilta tuli juuri toinen hylkäävä päätös ammattitautiasiassa. Syy-seuraus-suhde olisi pitänyt todentaa, kun olin töissä – vähintään silloin kun työskentelin Akatemian tutkijana ja olin työsuhteessa yliopistoon. Apurahatutkijat eivät kuulu työterveyden piiriin, joten asioiden selvittäminen on niinä aikoina käytännössä mahdotonta. Sama tilanne on opiskelijoilla, jotka joutuvat edelleen työskentelemään terveydelle vaarallisissa tiloissa.

Hirsjärvi kiittää aviomiestään ja muita läheisiä, jotka ovat jaksaneet tukea läpi vaikeitten aikojen. Kaikilla kohtalotovereilla tilanne ei ole yhtä hyvä.

— Olen kiitollinen, että olen vielä elossa. Yksilön sairastuminen on kuitenkin vain yksi taso. Toinen taso on työyhteisö — ihmisiä on paljon poissa ja työt eivät tule tehdyksi. Valtakunnallisesti rahanhukka on järjetön, kun saneerauksia ei säästösyistä tehdä kunnolla.

teksti Talvikki Lehtolainen
kuva Petteri Kivimäki

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 14