2/10

  • pääsivu
  • sisällys
  • Oulun yliopiston henkilöstöä kokoontui mielenilmaisuun Oulun keskustan Rotuaarille. Samana päivänä 15.2. yliopistossa aloitettiin 1600 ihmistä koskevat yt-neuvottelut.

    Me olemme yliopisto - oululainen yliopistoväki osoitti mieltään

    Oululainen yliopistoväki marssi ulos työpaikaltaan ja kokoontui mielenilmaisuun Oulun keskustan Rotuaarille helmikuun 15. päivänä. Mielenilmauksen syynä oli yliopistossa kyseisenä päivänä aloitetut ytneuvottelut. Rotuaarille kokoontui paikallisen päälehden arvion mukaan noin 500 yliopistolaista, läsnä olleet jukolaiset arvioivat määräksi vajaat 200.

    Henkilöstöä kuljettiin yliopistolta kävelykadulle kolmella täydellä bussilla. Väkeä tuli paikalle myös omin avuin. Pirteässä pakkassäässä väelle tarjottiin hernerokkaa ja puhetta. Henkilöstöjärjestöjen edustajat kävivät esiintymässä Rotuaarin lavalla. Jukolaisten puolesta puhui pääluottamusmies Pekka Niemistö.

    Niemistö kiitteli pääsopijajärjestöjen yhteistyötä mielenilmauksen nopeassa organisoinnissa. Hän myös kritisoi yt-neuvotteluille asetettua tiukkaa aikataulua sekä sitä, ettei Oulun yliopistolle ole laadittu jämptiä strategiaa. Yt-neuvottelujen kohteena olevien määrä on vedetty mututuntumalla. Niemistö oli myös huolissaan siitä, että prosessi vie Oulun yliopiston maineen. Monissa muissakin yliopistoissa talous on miinuksella, mutta näin mittaviin henkilöstövähennyksiin ei ole menty.

    Myös Oulun yliopistossa professorina toiminut kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr.) käytti Rotuaarilla puheenvuoron. Hallituspuolueen jäsen esiintyi kriittisesti – haukkui hallituspuolueet ja poliitikot sekä kertasi yliopistouudistuksessa tehtyjä virheitä.

    Mielenilmauksen toteuttivat jukolaiset Oulun yliopistossa (Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry), Oulun yliopiston henkilökuntayhdistys (Palkansaajajärjestö Pardia ry) ja Oulun yliopistolaiset (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry). Järjestöjen mielestä Oulun yliopiston rahoitusvaje tulee ratkaista muilla keinoilla kuin henkilöstön saneeraamisella ja irtisanomisilla.

    Yt:t aiotaan vielä läpi kuudessa viikossa

    Yt-neuvottelut alkoivat maanantaina 15. päivänä helmikuuta ja niiden piirissä on Oulun yliopiston kaikkien yksiköiden tukitehtävissä työskentelevä henkilöstö sekä koko henkilöstö kasvatustieteiden tiedekunnassa, tietojenkäsittelytieteiden laitoksella, Kajaanin yliopistokeskuksessa ja kielikeskuksessa. Neuvottelujen piirissä on kaikkiaan 1600 henkilöä yliopiston yhteensä noin 3000 työntekijästä.

    Yt-neuvottelujen startti 15.2. oli järjestäytymiskokous. Jukon toisen pääluottamusmiehen Kimmo Kontion mukaan kokouksessa käytiin läpi mm. sitä, mitä laki velvoittaa kyseisessä tilanteessa. Myös aikataulua käsiteltiin. Työnantajan edustajina tilaisuudessa olivat hallinto-, henkilöstö- ja talouspäälliköt.

    Työnantajan esityksen mukaan 1600 työntekijää koskevat yt:t aiotaan viedä läpi kuudessa viikossa. Tämä tuntuu pääluottamusmiesten mukaan tosi hurjalta aikataululta. Ensimmäisessä kokouksessa ei vielä saatu mitään konkreettisia esityksiä siitä, mihin toimenpiteet kohdistuvat. Kokouksia jatketaan kerran viikossa.

    Vuoden alusta pääluottamusmiehenä aloittanut Kimmo Kontio joutuu heti kovan paikan eteen. Hän itse työskentelee kasvatustieteellisessä tiedekunnassa, missä yt:t koskevat koko henkilöstöä, siis myös opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Kontio saa paljon yhteydenottoja myös tietojenkäsittelytieteen ja kielikeskuksen puolelta.

    - Henkilöstön tunnelmien arvaamiseen ei tarvitse suurta mielikuvitusta. Ilmapiiriä voi kuvailla tuskaisaksi ja pelokkaan hämmentyneeksi, Kontio toteaa.

    Teksti: Kirsti Sintonen
    Kuvat: Tapani Kemppainen