2/08

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

     

    Professorit vuodesta 1640 yksissä kansissa

    Professoriliitto on julkaissut (7.3.2008) uuden professorimatrikkelin Suomen Professorit – Finlands Professorer 1640- 2007. Matrikkeli sisältää tiedot lähes 6000 Suomessa toimivasta tai toimineesta professorista.

    Aikaisempien matrikkeleiden satoa

    Ensimmäinen professorimatrikkeli julkaistiin kirjana vuonna 2000. Professorimatrikkelin laatimista perusteltiin sillä, että vaikka professoreita esitellään muiden ammattikuntien matrikkeleissa, kattavaa esitystä koko ammattikunnasta ei ole olemassa. Matrikkelin arveltiin lisäävän ammattikunnan sisäistä solidaarisuutta ja vaikuttavan professorien ulkoiseen kuvaan. Sen todettiin toimivan tietolähteenä ja lisäävän tietoa yksittäisistä professoreista ja heidän toiminnastaan.

    Ensimmäinen professorimatrikkeli sisälsi tiedot kaikista professoreista, jotka olivat vuoden 1999 lopussa joko Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa professoreina, tutkimuslaitosten professoreita tai Professoriliiton jäseniä. Lisäksi siinä esiteltiin suppeammin luettelomaisin tiedoin kaikki ne professorit, jotka ovat siirtyneet professorin virasta eläkkeelle tai muihin tehtäviin sekä kuolleet professorit aina Turun vanhan akatemian perustamisesta (1640) lähtien. Kaikkiaan painettu matrikkeli käsitti noin 5000 nimeä.

    Painetun matrikkelin jatkoksi ilmestyi CDversio vuonna 2004. Matrikkelin CD-versioon lisättiin vuoden 2000 matrikkelin toimittamisen jälkeen nimitettyjen professorien tiedot sekä päivitettiin aiempia henkilötietoja. Merkittävimmät uudistukset olivat professorien henkilökuvausten ulottaminen vuoteen 1640 sekä yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten professoriluettelot. Ensimmäiset professorimatrikkelit toimitti tohtori Veli-Matti Autio.

    Uusi matrikkeli – uudet muodot

    Nyt ilmestyvä matrikkeli sisältää tiedot lähes 6000 professorista ja se julkaistaan kolmena eri versiona eli kirjana, CD:nä ja verkossa. Oma haasteensa prosessissa oli kerättyjen tietojen julkaiseminen eri muodoissa. Ajanmukaistettu kirjamuotoinen matrikkeli on pysyvä ja arvokas hakuteos. Sitä täydentää uudistettu CD, jonka hakuominaisuuksia on tehostettu. Uutena versiona ilmestyy matrikkelista verkkoversio, joka julkaistaan liiton jäsensivustolla. Matrikkelitiedot on nyt saatettu tietokantaan, joten tietojen Professorit vuodesta 1640 yksissä kansissa ACATIIMI 2/ 2008 19 täydentäminen ja ajantasaisina pitäminen on jatkossa aikaisempaa helpompaa.

    Lähes 1000-sivuinen kirja sisältää kaksi osaa: 1) professorit, joiden professuuri on alkanut viimeistään vuonna 1917 ja 2) vuonna 1918 ja sen jälkeen nimitetyt professorit. Itsenäisyyden ajan professoreita on matrikkelissa mukana noin 5500 henkilöä, osa aikaisemman matrikkelin tiedoilla ja osa uusilla tiedoilla. Aikaisempien luetteloiden sijaan myös eläkkeelle ja muihin tehtäviin siirtyneiden professoreiden sekä jo kuolleiden professoreiden tiedot on julkaistu mahdollisimman laajoina.

    Yliopistojen kansainvälistyminen näkyy myös tässä matrikkelissa. Mukana on ensi kertaa englannin kielellä tietoja Suomessa toimivista, ulkomaalaislähtöisistä professoreista (45 professoria). Muina kielivaihtoehtoina olivat suomi ja ruotsi.

    Salapoliisityötä

    Matrikkelikysely lähetettiin kaikille liiton jäsenille, professorin virkaan nimitetyille sekä niille, joiden virkaan liittyy professorin arvo. Yhteensä lomakkeita lähti 3348 henkilölle. Kyselyyn vastasi 2211 professoria.

    Liiton jäsenet löytyivät liiton jäsenrekisteristä, mutta muiden osalta matrikkelin toimittaja Leena Ellonen teki salapoliisityötä löytääkseen kaikki matrikkeliin kutsuttavat professorit ja heidän yhteystietonsa. Niiden professoreiden osalta, jotka eivät vastanneet kyselyyn, julkaistiin lain sallimat, julkisesti saatavilla olevat tiedot. Punaisena lankana oli, että aikaisemmin kerättyä tietoa ei hävitetä. Näin ollen edellisessä matrikkelissa olleille, kyselyyn vastaamattomille liiton jäsenille lähetettiin vedos aikaisemman matrikkelin tiedosta. Tiedot julkaistiin matrikkelissa, mikäli jäsen ei sitä kieltänyt.

    Aikaisemmista matrikkeleista poiketen kyselyyn oli mahdollista vastata myös Internetin kautta. Puolet vastaajista käytti tätä vastaustapaa. Vanhimmat nettivastaajat olivat yli 80-vuotiaita, joten mikään ikäkysymys ei nettivastaaminen professoreille ollut. Tiedonkeruu päättyi syksyllä 2007, joten ilmestyessään matrikkeli on jo hieman vanhentunut. Haasteena onkin verkkomatrikkelin tietojen ajan tasalla pitäminen, hakuominaisuuksien edelleen kehittäminen sekä tietojen linkittäminen.

    Aikaisempaa laajemmat tiedot professoreista

    Henkilö-, suku- ja perhetietojen ohella matrikkeli tuo esille tietoja professoreiden koulutuksesta ja urasta. Lisäksi matrikkeli tuo esille professoreiden tieteen ja kulttuurin tuntemusta sekä vaikuttamista eri neuvottelukunnissa ja komiteoissa.

    Nuorin matrikkelissa esiintyvä professori on vuonna 1978 syntynyt Peter Hästö Oulun yliopistosta. 1970-luvulla syntyneitä professoreita löytyy matrikkelista kaikkiaan 37 henkilöä. Uusina tietoina kysyttiin professoreiden asiantuntijuusaloja ja harrastuksia. Matrikkelista löytyykin mm. sävellysteoksia luonut kemisti, karaokelaulua harrastava limnologi sekä teologi, joka osaa muuttaa veden viiniksi.

    Professoreiden tuotannon osalta laajuudet vaihtelevat. Osa on ilmoittanut yksityiskohtaisen luettelon tuotannostaan, osalla taas tuotanto on ilmaistu yhteenvedonomaisesti. Karkeasti voidaan todeta, että ns. historiallisilla professoreilla kyseinen osio on pidempi kuin tämän päivän professoreilla. Tänä päivänä internet kotisivuineen antaa laajat tiedot professoreiden julkaisutiedoista.

    Matrikkeli ja tietosuojavaatimukset

    Matrikkeliprosessin aikana oli tarpeen olla useamman kerran yhteydessä Tietosuojavaltuutetun toimistoon. Matrikkelin tietosuojasta löytyy myös kirjallista materiaalia (Asiaa tietosuojasta 6/1999: Henkilömatrikkelit henkilötietolain mukaan). Henkilötietolaki määrittelee, mitä tietoa henkilömatrikkeliin saa kerätä ja tallentaa. Erityisesti verkkomatrikkeli vaati tietosuojavaatimusten selvittämistä. Avoimessa verkossa julkaistava matrikkeli olisi vaatinut jokaiselta matrikkelissa esiintyvältä henkilöltä suostumuksen. Sen sijaan suljetulle jäsensivustolle tallennettavien tietojen osalta säädökset eivät ole yhtä tiukat. Asianomaisille tiedotettiin suljetuille sivuille tulevasta verkkomatrikkelista ja heille annettiin mahdollisuus kieltää itseään koskevien tietojen julkaiseminen.

    Asiantuntijuusalan osalta selvitetään jatkossa mahdollisuutta rakentaa avoimen verkon puolelle asiantuntijarekisteriä. Matrikkelilomakkeessa kysyttiin suostumusta tarvittaessa julkaista 20 ACATIIMI 2/ 2008 avoimen verkon puolella nimi, professuuri ja asiantuntijuusala. Vastaajista 1903 ilmaisi suostumuksena.

    Jäsenetu jäsenille

    Tämän matrikkelin mittavasta 3-vuotisesta uudistamistyöstä on vastannut Professoriliiton matrikkelitoimikunta. Toimikunnan puheenjohtajana toimivat Tapani Pakkanen (vuoden 2006 loppuun asti) ja Maarit Valo (vuoden 2007 alusta). Jäseninä toimivat Veli-Matti Autio, Marjut Laitinen ja Frans Mäyrä. Matrikkelin toimitti Leena Ellonen. Matrikkelilankoja piti käsissään Kimmo Oikarinen Gummeruksesta ja sen teknisestä toteutuksesta vastasi Mediaviisi Oy:n tiimi.

    Matrikkeliosuuden lisäksi professori-matrikkeli sisältää Veli-Matti Aution ja Seikko Eskolan ajanmukaistamat, jo ensimmäisessä painoksessa olleet analyysit professorin viran ja arvon kehityksestä Suomessa sekä professorien vai-kutuksesta suomalaisessa yhteiskunnassa kautta aikojen.

    Sidosryhmien ohella kirjamatrikkeli lähetetään kaikille Professoriliiton jäsenille jäsenetuna. Kirjamatrikkeli sisältää liitteenä myös CDmatrikkelin. Tätä kirjoitettaessa on kuitenkin vielä epävarmaa, ehditäänkö CD saada valmiiksi samanaikaisesti kirjan kanssa. Mikäli sen valmistuminen myöhästyy, CD lähetetään myöhemmin kaikille kirjan saaneille.

    Kirjamatrikkeli ei ole myytävänä. CD-matrikkelia sen sijaan voi tilata Professoriliiton toimistosta professoriliitto@professoriliitto.fi hintaan 75 euroa. On jäsenistön etu, että professoreista on saatavilla ajantasaista tietoa. Matrikkelin valmistuttua haasteena onkin ylläpitää verkkomatrikkelin tietoja mahdollisimman ajantasaisina.

    Raija Pyykkö
    Professoriliiton asiamies
    matrikkelitoimikunnan sihteeri

    Suomen Professorit – Finlands Professorer 1640-2007. Toimittanut Leena Ellonen. Kannet: Markus Itkonen. ISBN 978-952-99281-1-8 (sid.), ISBN 978-952-99281-2-5 (CD-ROM).