ACATIIMI 7/06 tulosta | sulje ikkuna

EK: Rakenneuudistus ehto perusrahoituksen lisäämiselle

Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkisti tutkimuspoliittiset linjauksensa 20. syyskuuta. EK odottaa konkreettisia toimia Suomen korkeakoulu- ja tutkimuslaitosrakenteen uudistamiseksi. Rakenteelliset uudistukset, joihin kuuluu myös yliopistojen päätöksentekojärjestelmän remontti, ovat EK:n mielestä ehto perusrahoituksen lisäämiselle.

- Korkeakoulujen verkostoituminen ei riitä vaan tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä kuten yhdistymisiä. Iso koko ei välttämättä takaa innovatiivisuutta, mutta kriittisellä massalla on merkityksensä, totesi asiantuntija Janica Ylikarjula tiedotustilaisuudessa 20. syyskuuta.

Yhdistymisten ei kuitenkaan EK:n mukaan pidä tuoda mukanaan uusia hallinnollisia rakenteita.

- Vanhasta pitää pystyä luopumaan, mutta tavoitteena ei ole tutkimuksen aikajänteen lyhentäminen eikä tutkijoiden vapauden rajoittaminen, Ylikarjula lisäsi.

Elleivät yliopistot itse kykene tunnistamaan vahvuusalojaan ja sopimaan työnjaosta, EK perää opetusministeriötä ottamaan nykyistä voimakkaamman roolin uudistusten läpiviemisessä.

EK myöntää, että perusrahoituksen riittämättömyys on vähentänyt yliopistojen toiminnan joustavuutta, opiskelijoiden määrä opettajaa kohden on OECD-maihin verrattuna liian suuri ja tutkimusinfrastruktuuri osittain vanhentunutta. Mikäli yliopistot tekevät tarvittavia rakenteellisia uudistuksia, EK katsoo, että niiden perusrahoitusta tulisi lisätä nykyisestä.

Samassa rytäkässä EK remontoisi myös tutkimuslaitosten ja yliopistojen työnjakoa. Valtion tutkimuslaitosten rooli innovaatiojärjestelmässä on jäänyt EK:lle epäselväksi.

- Tanskassa mietitään valtion tutkimuslaitosten yhdistämistä yliopistoihin. Myös täällä pitäisi asiaa edes pohtia, Ylikarjula esitti.

Suomessa sektoritutkimuslaitosten roolia mietitään paraikaa professori Yrjö Neuvon johtamassa työryhmässä.

Puolen hallituksen jäsenistä ulkopuolisia

EK ehdottaa myös yliopistojen hallitusten ja rehtorien toimivaltaa lisättäväksi. Hallitusten kokoonpanoa olisi supistettava ja yliopistojen ulkopuolisten hallitusten jäsenten osuutta lisättävä vähintään puoleen hallituksen jäsenten kokonaismäärästä. Ulkopuoliset jäsenet voisivat olla muun muassa elinkeinoelämän ja julkishallinnon edustajia sekä yliopiston ulkopuolisia tutkijoita. EK katsoo, että hallituksen toimivallan kasvattaminen lisäisi yliopiston ulkopuolisten henkilöiden kiinnostusta hallitustyöskentelyyn.

- Tarvittavat muutokset edellyttävät päätöksentekojärjestelmän uudistamista, tähdensi johtava asiantuntija Hannele Pohjola.

Etelärannan työnantajalinnakkeen mielestä nykyinen kollektiivinen päätöksenteko ylläpitää nykytilannetta ja on johtanut siihen, ettei päätöksenteossa ole otettu riittävästi huomioon koko yliopiston etua.

EK lisäisi yliopistojen strategista johtajuutta toiminnan kaikilla tasoilla. Tämä vaatii johtamistyön arvostuksen kasvamista ja uuden ammattikunnan kehittymistä esimerkiksi osaston ja laitoksen johtajien tehtäviin. Suurissa yksiköissä määräaikaiselle johtajalle tulee antaa enemmän päätösvaltaa ja mahdollisuus keskittyä johtamiseen. Hallinnollisia tehtäviä tulee keskittää tutkimus- ja opetushenkilökunnalta hallinnon ammattilaisille.

Ulkopuolisen rahoituksen lisääntyminen asettaa yliopistojen kustannuslaskennalle ja talouden kokonaishallinnolle erityisiä haasteita. Niihin vastaaminen edellyttää yliopistojen taloushallinnon osaamisen kehittämistä ja eri tahojen vastuun selkiyttämistä.

Alakohtaista mitoitusta tohtorien koulutukseen

Kaikista tutkimus- ja kehittämistoiminnassa työskentelevistä tohtorin tutkinnon suorittaneista on yrityksissä vain noin 15 prosenttia. EK:n vuonna 2005 julkistetun tiedustelun mukaan EK:n jäsenkentässä ei ole odotettavissa merkittävää tohtoritarpeen muutosta.

Tutkimuspoliittisissa linjauksissaan keskusliitto katsoo, että tohtorikoulutuksen mitoitusta tulee tarkastella entistä tarkemmin sekä ottaa alakohtainen tarve ja työllisyys huomioon tutkijakoulupaikoista päätettäessä.

- Tohtorikoulutuksessa pitää ottaa paremmin huomioon se, etteivät kaikki suinkaan työllisty akateemiselle uralle, totesi Hannele Pohjola tiedotustilaisuudessa.

- Asenne tohtorien rekrytoimiseen on muodostunut siitä, mitä on ollut tarjolla, tokaisi syyskuun alusta EK:n Innovaatioympäristö ja osaaminen -sektorin johtajana aloittanut Timo Kekkonen. Hän toivoi elinkeinoelämään päin enemmän viestiä siitä, mitä tohtorikoulutuksessa on viime aikoina muuttunut.

Omia erillisiä “koulutusputkia” akateemiselle uralle halajaville tai elinkeinoelämän palvelukseen tähtääville väitöskirjantekijöille EK ei kuitenkaan halua.

Kirsti Sintonen

Elinkeinoelämän keskusliiton tutkimuspoliittinen linjaus
“Kohti kansainvälistä huippututkimusta” löytyy pdf-tiedostona
EK:n sivustolta www.ek.fi kohdasta Julkaisut.

Tieteentekijöiden liitto:

Kollegiaalinen päätöksenteko ei ole este yliopistojen menestymiselle

Tieteentekijöiden liitto otti 20.9. tiedotteella tuoreelataan kantaa Elinkeinoelämän keskusliiton tutkimuspoliittisiin linjauksiin. Liitto ihmettelee EK:n näkemyksiä siitä, että kollegiaalinen päätöksenteko olisi yliopistojen kehittämisen este. EK ehdottaa “Kohti kansainvälistä huippututkimusta” -julkaisussaan muun muassa sitä, että yliopistojen hallitusten kokoonpanoa olisi supistettava ja yliopistojen ulkopuolisten jäsenten osuutta lisättävä vähintään puoleen hallituksen jäsenten kokonaismäärästä.

- Myös EK:n pitäisi tietää, että henkilöstö on yliopiston tärkein tuloksentekijä. Henkilöstön edustusta ja asemaa kaventavilla ehdotuksilla EK heikentää yliopistouran houkuttelevuutta, huomauttaa Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Antero Puhakka.

- EK kantaa huolta tuottavuudesta, mutta millä sektorilla on esittää sellaisia lukuja tuottavuuden noususta kuin yliopistoilla: tutkintomäärät ovat 90-luvun lamavuosista nousseet 31% ja tohtorintutkintojen määrä on kaksinkertaistunut siinä missä opettajien määrä on kasvanut vain 3 %, Puhakka kysyy.

EK lisäisi yliopistojen perusrahoitusta vain, jos yliopistot panevat ensin toimeen rakenteellisia ja hallinnollisia uudistuksia. Tieteentekijöiden liiton mielestä yliopistojen perusrahoitusta pitää lisätä ilman tällaisten ehtojen asettamista. Tiede- ja teknologianeuvoston linjaraporttiin sisältyvät ehdotukset lisärahoituksesta tulee toteuttaa.

Tutkimuspoliittisissa linjauksissaan EK ei näe ihmeempää valoa tohtorien työllistymistilanteeseen. Kuitenkin vuosittain tulevista 1400 uudesta tohtorista vain kolmannes pystyy työllistymään akateemiselle uralle. Työttömien tohtorien määrä nousi kesän aikana 390:een.

- On hyvä, että EK esittää tohtoritehtailuun enemmän alakohtaista mitoitusta. Mutta olisi ollut toivottavaa, että linjauksissa olisi löydetty konkreettisia keinoja tohtorien korkean osaamispotentiaalinen hyödyntämiseen entistä enemmän myös elinkeinoelämän puolella, Puhakka lisää.

 


ACATIIMI 7/06 tulosta | sulje ikkuna