ACATIIMI 6/06 tulosta | sulje ikkuna

Hallitusten päätöksiä

Professoriliiton hallitus 24.8.2006

• käytiin keskustelua UPJ:n nykytilanteesta puheenjohtajan valmistaman yksityiskohtaisen UPJ-raportin pohjalta. Todettiin, että UPJ-käsikirja on tekeillä

• todettiin, että nykyinen sopimus on voimassa 30.9.2007 asti sekä todettiin järjestövalmiuden tilanne. Päätettiin olla jatkossakin mukana JUKOn järjestövalmiuden luomisessa

• käsiteltiin laajasti työaikakysymystä mm. Tilastokeskuksen julkaiseman työaikaraportin pohjalta. OPM haluaa nostaa työaikakysymyksen keskustelun ja neuvottelujen kohteeksi syksyn kuluessa. Erilaisia työajanseurantajärjestelmiä on suunnitteilla otettavaksi käyttöön eri yliopistoissa ja eräissä yliopistoissa valmistellaan työaikakysymyksien ratkaisemista. Asiaa käsitellään mm. JUKOn yliopistojaostossa

• päätettiin antaa liiton lausunto opetusministeriölle Tutkijanuratyöryhmän loppuraportista

• merkittiin tiedoksi valtion ensi vuoden budjetti yliopistojen ja tutkimuksen osalta

• merkittiin tiedoksi sopimus professorimatrikkelista Gummeruksen kanssa sekä käytiin keskustelu matrikkeliin liittyvistä liiton toimenpiteistä. Todettiin, että nykyinen matrikkelitoimikunta jatkaa toimintaansa vuoden 2006 loppuun saakka

• merkittiin tiedoksi, että seuraava Vuoden Professori julkistetaan Tieteen päivien yhteydessä 12.1.2007 klo 10.00–12.00 Helsingissä ja että sen yhteydessä liitto järjestää keskustelutilaisuuden

• todettiin, että osastojen puheenjohtajien päivä järjestetään 25.9.2006. Teemoina ovat UPJ ja työaika

Tieteentekijöiden liiton hallitus 19.8.2006

• merkitsi tiedoksi selvityksen upj-tilanteesta

• valitsi Vuoden 2006 tieteentekijän

• päätti liiton esityksestä hallitusohjelmatavoitteiksi

• keskusteli akavalaisen yhteistoiminnan periaatteista

• merkitsi tiedoksi selvityksen tutkijoiden työttömyysturvasta

• keskusteli liittojen yhteistyöstä alipalkka-asiassa

Yliopistonlehtorien liiton hallitus 26.8.2006

• merkitsi tiedoksi käydyn keskustelun UPJ-neuvottelutuloksesta ja UPJ-käsikirjasta

• päätti lähettää liiton jäsenyhdistyksille ohjeet syksyn puheenjohtaja- ja hallitusvaaleja varten

• keskusteli YLL:n esityksestä OAJ:n toimikuntien jäseniksi

• päätti liiton syksyn koulutustilaisuuksista

• merkitsi tiedoksi OAJ:n hallituksen kesäkuun ja elokuun kokouksen

• merkitsi tiedoksi Tilastokeskuksen raportin Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ajankäyttötutkimus


ACATIIMI 6/06 tulosta | sulje ikkuna