ACATIIMI 6/06 tulosta | sulje ikkuna

Työvoimatoimistot odottavat ohjeistusta ylemmältä taholta

Työttömyysturvalain tulkinta niputtaa yhä jatko-opiskelijat

Kuluneen vuoden aikana kysymys jatko-opiskelijoiden oikeudesta työttömyysturvaan on noussut usean kerran esille. Tutkijan oikeus työttömyysturvaan jää monta kertaa toteutumatta keskeneräisten jatkoopintojen vuoksi. Työttömyysturvalaissa ei erikseen mainita tieteellisiä jatko-opintoja korkeakouluissa. Jatko-opinnot niputetaan samaan kategoriaan “muut opinnot” mm. kansalaisopiston ja muiden erityisoppilaitosten opintojen kanssa. Nämä opinnot ovat esteenä työttömyysetuuden saamiselle, jos kokonaisharkinnan jälkeen päädytään siihen, että niiden vaatima työmäärä on niin suuri, että se estää kokoaikatyön tekemisen.

Lain oikea soveltaminen edellyttäisi, että jokainen jatko-opintoja koskeva tapaus ratkaistaisiin tapauskohtaisesti, siten että arvioinnissa otetaan huomioon juuri kyseiseen tapaukseen liittyvät tosiasiat. Opintojen päätoimisesta suorittamisesta kertoo niiden suuri sitovuus, ennalta määrätty aikataulu tai suoritettavien kurssien suuri määrä arviointihetkellä. Myös työttömän oma ilmoitus siitä, että hän aikoo keskittyä jatko-opintoihinsa muodostaa esteen työttömyysetuuden saamiselle.

Jatko-opiskelijoilla opintotukioikeus on nimellinen

Työttömyyspäiväraha ei ole jatko-opintojenkaan rahoitusmuoto. Työttömyysturvalakia säädettäessä pyrittiin välttymään tilanteilta, joissa taloudellisen tuen tarpeessa oleva henkilö jäisi sekä työttömyysturvan että opintotuen ulkopuolelle. Jatko-opiskelijoiden kohdalla opintotukioikeus on nimellinen, eikä sitä sellaisenaan voi pitää jatko-opintojen todellisena rahoitusmuotona. Vajaan kahden lukuvuoden mittaisella opintotuella ei väitöskirja valmistu. Jatko-opiskeluun liittyvä tieteellinen tutkimus on usein normaaliin palvelussuhteeseen rinnastuvaa työtä eikä opintotuki mielestäni sovi sen rahoitukseksi. Opintotuella tuetaan opiskelua, ei tutkimustyön tekemistä.

Tieteentekijöiden liitto on kevään ja kesän aikana useaan otteeseen muistuttanut, että tutkijaura muodostuu nykyisessä rahoituskäytännössä väkisin pirstaleiseksi. Jatkotutkintoon kuuluvaa tutkimustyötä voidaan tehdä sekä palvelussuhteessa että eri tahojen myöntämien apurahojen turvin. Hyvin harvoin yksi palvelussuhde tai apuraha riittää kattamaan koko väitöskirjatyön keston. Siksi onkin luonnollista, että eri rahoitusmuotojen väliin saattaa jäädä työttömyysjaksoja. Työttömällä tutkijalla ei ole velvollisuutta jatkaa tutkimustyötään ilman rahoitusta. Myös jatkoopintojen suorittaminen on kiinni tutkijan omasta tahdosta. Kukaan ei voi velvoittaa tutkijaa tekemään tiettyä määrää opintoja tai väitöskirjaa ilman rahoitusta. Työvoimaviranomaisille tämä tuntuu olevan erittäin vaikea ymmärtää.

Miksi työvoimatoimistot tulkitsevat lakia eri tavoin?

Liian monta kertaa keskeneräiset jatko-opinnot on katsottu esteeksi kokoaikatyön vastaanottamiselle, vaikkei työtön tutkija käytännössä olisikaan tehnyt jatko-opintojaan vuosiin. Työttömyyden ensisijainen syy, sopivien työpaikkojen puuttuminen, jää täysin vaille huomioita. Työvoimapoliittisissa lausunnoissa jatko-opinnot tuntuvat muodostavan suoraan esteen työttömyysetuuden saamiselle ilman tosiasiallista kokonaisharkintaa.

Liian yleistä on myös se, että työvoimatoimistosta kehotettaan keskeyttämään jatko-opinnot vähintään vuodeksi, mikäli tutkija haluaa päästä työttömyysturvan piiriin. Tämä lain tulkinta on täysin virheellinen. Työministeriön omissakin ohjeissa todetaan, että yliopisto-opiskelijalla tarkoitetaan tuossa kohdin vain perustutkinto-opiskelijoita. Tämän on vahvistanut viime keväänä myös Vakuutusoikeus, joka on ylin muutoksenhakuaste työttömyysturvaasioissa. Työvoimatoimistojen viesti on yksiselitteinen. Heidän virheellinen tulkintalinjansa ei muutu, ennen kuin uutta ohjeistusta annetaan ylemmältä taholta.

Tieteentekijöiden liitto tekee parhaansa, jotta uudesta ohjeistuksesta saadaan riittävän täsmällinen ja se saadaan vastaamaan tutkijoiden tosiasiallista tilannetta.

Tuuli Vänskä
asiamies, Tieteentekijöiden liitto

 

ACATIIMI 6/06 tulosta | sulje ikkuna