ACATIIMI 5/06 tulosta | sulje ikkuna

Tekijänoikeus ja teoskynnys

Tekijänoikeuslain mukaan sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen on tekijänoikeus teokseen. Tekijänoikeus edellyttää kuitenkin syntyäkseen sen, että kyseinen teos täyttää teoskynnyksen. Tämän lisäksi moni muu määritelmä saattaa tuntua yksittäisestä tutkijasta vaikealta.

Tieteentekijöiden liiton jäsenistön taholta tulee melko useinkin tiedusteluja tutkijoiden tekijänoikeuksista ja monet kantavat huolta niiden loukkaamisista. Seuraavassa selvennystä muutamiin esille nousseisiin kysymyksiin.

Mitä tarkoittaa tekijänoikeuslain teoskynnys?

Tekijänoikeusneuvosto on useissa lausunnoissaan ottanut kantaa teoskynnyksen ylittymiseen. Lisäksi sitä voidaan tulkita oikeuskäytännön mukaan. Lähtökohta on, että suojattavan kirjallisen tai taiteellisen teoksen on oltava riittävän omaperäinen ja itsenäinen. Sen pitää olla tekijän itsenäisen henkisen luomistyön tulosta. Teoskynnyksen ylittyminen on aina tapauskohtaista harkintaa. Lisäksi on muistettava, ettei tekijänoikeuslaki suojaa teoksen ideaa, juonta, aihetta, periaatetta yms. Näin ollen kaksi henkilöä voi kirjoittaa samasta aiheesta, riippumatta kumpi on aloittanut aikaisemmin kirjoitustyön, kunhan molempien teokset ovat itsenäisiä ja omaperäisiä.

Mitä itse tekijänoikeus sitten tarkoittaa?

Laissa tekijänoikeudet on jaettu ns. taloudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin.

Taloudellisilla oikeuksilla tarkoitetaan tekijän yksinomaista oikeutta määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. Kappaleiden valmistamisena pidetään myös sitä, jos alkuperäisestä teoksesta otetaan suoraan osia toisen teoksen valmistamiseen. Tekijänoikeus syntyy aina teoksen luoneelle fyysiselle henkilölle, joka voi kuitenkin luovuttaa taloudelliset oikeudet eteenpäin. Käytännössä taloudellisten oikeuksien siirtyminen saattaa muodostua ongelmalliseksi, jos tekijänoikeudellista suojaa saava teos syntyy osana palvelussuhteessa tehtävää työtä. Nykyisen tulkinnan mukaan tekijänoikeuksien katsotaan siirtyvän työnantajalle hänen normaalin toiminnan edellyttämässä laajuudessa. Tulkintakysymykseksi tietysti jää, mikä on työnantajan toiminnan normaali laajuus.

Moraalisten tekijänoikeuksien mukaan sillä, joka teoksen on luonut, on oikeus tulla mainituksi tekijänä. Tekijän nimi on ilmoitettava hyvän tavan mukaisesti kun teoksesta valmistetaan kappale tai se saatetaan kokonaan tai osittain yleisön saataviin. Moraalisiin oikeuksiin kuuluu myös teoksen muuttamiskielto sen kirjallista tai taiteellista arvoa taikka tekijää loukkaavalla tavalla. Moraalisten oikeuksien luovuttaminen on mahdollista vain rajoitetusti.

Miten sitaattioikeutta voi käyttää?

Sitaattioikeuden nojalla myös tekijänoikeussuojaa nauttivasta teoksesta voidaan ottaa lainauksia. Sitaattioikeus kuitenkin edellyttää, että siteeraus tapahtuu hyvän tavan mukaisesti Tällöinkin tekijän nimi ja sitaatin lähde on mainittava riittävän tarkasti. Siteerauksien hyväksyttävyyden arviointi tapahtuu aina tapauskohtaisesti. Sallitun lainauksen laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon esimerkiksi lainatun tekstin pituus suhteessa koko tekstiin. Pelkistä suorista lainauksista koostuvaa teosta ei voida pitää hyväksyttävänä.

Miten tekijänoikeutta suojataan yliopistoissa?

Yliopistoissa suoritettavan tutkimuksen tekijänoikeuden suoja jakautuu kahtia tutkimuseettisiin ja puhtaasti juridisiin keinoihin. Tutkimuseettisiin kysymyksiin ottaa kantaa kunkin yliopiston tai tutkimusyksikön oma tutkimuseettinen toimikunta, jonka käsittelyyn tyytymätön voi pyytää lausuntoa opetusministeriön asettamalta tutkimuseettiseltä neuvottelukunnalta. Opetusministeriön alaisuudessa toimiva tekijänoikeusneuvosto ottaa lausunnoillaan kantaa tekijänoikeuslain soveltamisongelmiin, muttei sillä ole toimivaltaa ratkaista tekijänoikeudesta syntyneitä riitoja. Tekijänoikeusriidat kuuluvat normaalisti alioikeuden toimivaltaan, tietyissä tapauksissa asia ratkaistaan välimiesmenettelyssä.

Vaikka järjestelmä tuntuu monimutkaiselta, auttaa se osaltaan tekijänoikeuksien toetutumisessa. Parastahan tietysti olisi, jos tekijänoikeudelliset riidat pystyttäisi estämään jo ennakolta esimerkiksi erilaisin tutkimussopimuksin, joissa on etukäteen sovittu, kenellä on oikeus mihinkin osaan yhteisestä teoksesta. Usein tutkijoiden kannalta tutkimuseettinen lautakunta on riittävä elin riitojen ja loukkauksien käsittelemiseksi. Moni myöhempi tutkimusrahoitus saattaa kaatua aikaisempiin tutkimuseettisiin loukkauksiin.

Tekijänoikeusneuvosto on mielestäni asiantuntevin elin tekijäinoikeuslain soveltamiseen liittyvissä ongelmissa, vaikkei sillä olekaan toimivaltaa ratkaista riitoja. Alioikeuksissa riidan ratkaisuun saattaa vaikuttaa asiaa käsittelevän tuomarin perehtyneisyys tekijänoikeudellisiin asioihin. Monesti jo tekijänoikeuden olemassa olo ja teoskynnyksen ylittyminen saattaa olla niin tulkinnanvarainen, ettei yksittäinen tutkija voi olla varma oikeuksiensa olemassa olosta. Tämän seikan selvittäminen yleisessä alioikeudessa saattaa tulla kalliiksi yksittäiselle tutkijalle.

Tekijänoikeudet tulisi säilyttää keskustelussa kaikissa tutkimuksen vaiheessa. Erityisesti nuoria tutkijoita tulisi opastaa tekijänoikeuksista ja lain ja eettisten ohjeiden sisällöstä.

Tuuli Vänskä
asiamies, OTK,Tieteentekijöiden liitto

Lisätietoa
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
http://www.minedu.fi/opm/asiantuntijat/tekijanoikeusneuvosto/
tekijanoikeusneuvosto.html

http://pro.tsv.fi/tenk/


ACATIIMI 5/06 tulosta | sulje ikkuna