ACATIIMI 3/06 tulosta | sulje ikkuna

Kolmannes professoreista yli A29:n palkkaluokissa

Professoriliiton tuorein palkkakysely osoittaa, että jo kolmannes professoreista sijoittuu palkkaluokkaan A29 tai sen yläpuolelle. Palkkaluokat A26 ja A27 ovat kuihtumassa pois. Vuodessa keskipalkka on kohonnut 2,5 prosentilla.

Professoriliiton jäsenille kohdistettu palkkakysely toteutettiin viidennen kerran marraskuussa 2005. Vastaava kysely on toteutettu vuodesta 2001 lähtien. Kyselyyn vastasi yhteensä 710 professoria. Jäsenten vastausaktiivisuus (44%) ei aivan yltänyt edellisten vuosien tasolle.

Jäsenten palkkakyselyn rinnalla toteutettiin toinen kysely, jossa yliopistojen hallintojohtajia pyydettiin ilmoittamaan professorien palkkatiedot jäsenkyselyä vastaavalta ajankohdalta eli marraskuulta 2005. Hallintojohtajilta palkkatiedot on kerätty vastaavalla tavalla vuodesta 2003 lähtien. Palkkatiedot pyydettiin virka- ja palvelussuhdekohtaisesti eriteltyinä erikseen virkaan nimettyjen ja mvs-professorien osalta. 17 yliopistoa ilmoitti palkkatiedot pyydetyssä muodossa ja lisäksi 3 yliopistoa ilmoitti suppeammat tiedot. Hallintojohtajille kohdistetun kyselyn aineisto käsittää yhteensä 2318 professorin palkkatiedot.

Kyselyaineistot täydentävät toisiaan ja antavat rinnakkain tarkasteltuna varsin kattavan kuvan professorien palkkauksesta. Keskeisen eron kyselyaineistojen välille muodostaa mvs-professorien poikkeavat osuudet. Mvs-professorien alhaisesta järjestäytymisasteesta johtuen on mvs-professorien osuus jäsenkyselyn aineistossa (4%) huomattavasti alhaisempi kuin hallintojohtajien ilmoittamissa tiedoissa (22%). Koska virkaan nimitettyjen professorien palkat ovat edelleen huomattavasti mvs-professorien palkkoja korkeammat, ovat jäsenkyselyn perusteella lasketut palkkojen tunnusluvut korkeampia kuin hallintojohtajien ilmoittamat luvut.

Jäsenkyselyn aineisto edustaakin paremmin virkaan nimitettyjen professorien palkkoja kuin kaikkien professorien palkkoja. Kun molemmat tutkimusaineistot rajataan virkaan nimitettyihin professoreihin, asettuvat sekä koko professorikunnan että suurimpien yliopistojen palkat eri kyselyissä varsin lähelle toisiaan.

Palkkaluokissa tasaista nousua

Palkkaluokkiin A26 tai A27 sijoittuvien professorien osuus on edelleen laskenut. Vuodesta 2001 alkavalla tarkastelujaksolla on näihin palkkaluokkiin sijoittuvien jäsenten osuus laskenut 22 prosentista 3 prosenttiin.

Samanaikaisesti on palkkaluokan A29 ja sitä korkeampien palkkaluokkien osuus tasaisesti kohonnut. Nyt kolmannes professoreista sijoittuu A29 tai sitä korkeampaan palkkaluokkaan.

Professorien palkkaluokat 2001–2005

Virkaan nimitettyjen keskipalkka 5138 euroa

Hallintojohtajien toimittamaa aineistoa tarkasteltaessa oli kaikkien professorien palkkojen keskiarvo 4.988 euroa. Virkaan nimitettyjen professorien palkka oli keskimäärin 5.138 euroa ja mvs-professorien palkka keskimäärin 4.457 euroa.

Keskipalkan nousu vuodessa oli kaikkien professorien osalta 121 euroa. Keskiarvo kohosi vuodessa 2.5%. Keskiarvon muutos oli nyt samaa tasoa kuin vuosien 2003 ja 2004 välillä.

Palkkakehityksen tasaantuminen näkyy selvästi jäsenille kohdistetussa kyselyssä, jonka osalta on käytettävissä pidempi seurantajakso. Vuosien 2001-2002 ja 2002-2003 välillä oli palkkojen nousu selvästi suurempaa kuin vuodesta 2003 eteenpäin.

Mvs-professorien osalta palkkakehitys vuosien 2004 ja 2005 välillä oli yleistä kehitystä heikompaa, mikä osaltaan kasvatti virkaan nimitettyjen professorien ja mvs-professorien välistä palkkaeroa. Vuoden 2005 marraskuussa ero oli virkaan nimitettyjen professorien hyväksi 681 euroa.

Mvs-professorien pienempi kokonaispalkka perustuu alemman peruspalkan lisäksi siihen, että vain harvat mvs-professorit saavat tutkijankoulutuslisää, esimiespalkkiota tai muita säännöllisesti maksettavia lisiä.

Professorien palkkojen kehitys vuosittain

Palkkojen kehitys 2003–2005

Yliopistojen väliset palkkaerot korostuvat

Yliopistokohtaiset erot palkoissa olivat edellisten vuosien tapaan suuria. Virkaan nimitettyjen professorien palkat ovat korkeimmillaan Svenska Handelshögskolanissa, Helsingin yliopistossa ja Vaasan yliopistossa. Paikkakalleusluokituksella on noin 3 %:n merkitys professorien palkkoihin. Tämä näkyy yliopistokohtaisissa keskiarvoissa Turun ja Lappeenrannan osalta.

Palkkakehitys eri yliopistojen välillä vaihtelee huomattavasti. Hallintojohtajien ilmoittamissa palkoissa on vuosien 2003 ja 2005 välillä nousua keskimäärin 227 euroa. Kolmen parhaiten kehittyneen yliopiston palkat ovat nousseet keskimäärin 333 euroa ja kolmen heikoimman keskimäärin vain 87 euroa.

Palkka yliopistoittain, virkaan nimitetyt professorit

Yrjö Lauha
Focus Master Oy


ACATIIMI 3/06 tulosta | sulje ikkuna