ACATIIMI 2/06 tulosta | sulje ikkuna

Sinikka Eskelinen

Paranee kuin viini tammitynnyrissä...

Olin todella iloinen, kun kuulin, että Niklas Bruun oli valittu vuoden professoriksi. Olimme Niklasin kanssa samassa Assistenttiliiton virkarakennetyöryhmässä joskus 80-luvun alkupuolella. Piti oikein pysähtyä miettimään, mitä me halusimme muuttaa yliopistojen toiminnassa.

Iso asia oli päätoimisten tuntiopettajien aseman parantaminen. Halusimme, että kaikilla yliopistoopettajilla on oikeus tehdä tutkimusta ja halusimme, että kaikki opettajat saavat palkkaa koko vuoden. Tieteentekijöiden liiton sitkeällä työllä tämä unelma saatiin onnelliseen toteutukseen. Toinen iso asia oli tutkijapainotteisten virkojen saaminen yliassistentin ja professorin välimaastoon. Professoriliitolle lankeaa kunnia siitä, että tulppana olleet apulaisprofessorit saatiin työnnetyksi professorien kastiin. Tämä imu ei kuitenkaan vetänyt yliassistentteja ylöspäin ja Tieteentekijöiden liitolla on vielä työsarkaa kynnettävänä, että senioritutkijoille saadaan järkevä palkka ja niin pitkäaikainen virkasuhde, että he voivat perustaa oman tutkimusryhmän ja osallistua oman työympäristön kehittämiseen.

Mitä me emme osanneet hurjimmissakaan visioissa kuvitella, oli projektitutkijoiden määrän valtava kasvu. Tämä pätkätyöläisten armeija, joka työstää puolen vuoden - vuoden määräyksillä professorin haalimilla rahoilla ulkopuolisen rahoittajan määrittelemiä tehtäviä, kuului johonkin teekkarien maailmaan eikä sillä ollut mitään tekemistä todellisen tieteen kanssa.

Ei aika mennyt koskaan palaa. Yliopistojen rahoituksesta puolet tulee yliopistobudjetin ulkopuolisista rahoituslähteistä. Professorit ja senioritutkijat ovat muuttuneet yksityisyrittäjiksi, jotka hankkivat tuotantovälineensä ja henkilökuntansa akatemialta, säätiöiltä, euroopan unionilta, tekesiltä, kunnilta, yrityksiltä jne. Yliopisto on muuttunut kiinteistölaitokseksi, joka tarjoaa laboratorio- ja henkilöstöhallintopalveluja. Opiskelijoita otetaan sisään opetusministeriön määrittämien kiintiöiden verran, jotta saadaan maisteri- ja tohtoritutkintojen määrävaatimukset toteutetuksi.

Miksi me sitten olemme täällä? Siksi, kun meidän työ on niin mukavaa. Eikä se edes ole työtä, se on elämäntapa. Haluamme ratkaista atomin rakenteen, matemaattisia yhtälöitä, syövän arvoituksen, inkojen solmukirjoitukset. Haluamme siirtää ihmiskunnan tiedon perinteen uusille sukupolville ja opettaa heitä analyyttiseen ja kriittiseen ajatteluun ja opettaa heitä ratkomaan ongelmia ja asettamaan kysymyksiä. Olin aikoinani Oulun yliopiston akavalaisten lakkopäällikkönä. Kaikissa tiedotustilaisuuksissa ensimmäinen kysymys oli, että saako silti olla töissä, vaikka on lakko. Tein salaisen suunnitelman, että houkuttelen kaikki lakkoonmenijät Hailuodon saareen ja lahjon lauttamiehet rikkomaan mantereelle vievän lautan.

Oli hienoa lukea, että Niklas Bruun on yliopistotyön lisäksi auttanut ihmisiä Kolumbiassa, Valko-Venäjällä ja ties missä. Itse olen mennyt entistä syvemmällä mikromaailmaan ja nanokin lähestyy, kun mikroskoopit paranevat. Nyt oli meidän kohortin vuoro tulla palkituksi.

Kaikille, jotka tuskailevat UPJ-kaavakkeiden kanssa, toivoisin pitkäjännitteisyyttä ja pitkää mieltä. Kenenkään palkka ei laske ja on hienoa, että on mekanismi, jolla nuorille voidaan maksaa parempaa palkkaa. Sitten joskus, kun liiton työntekijät ja jäsenet jaksavat taistella siihen rahat ja liiton työtaisteluvalmius sen kestää. Vaikka saaren vankeina, jos ei muu auta.

Dosentti Sinikka Eskelinen toimii BioCenter Oulun koordinaattorina. Tieteentekijöiden liitto palkitsi hänet Vuoden tieteentekijänä 2005

 

ACATIIMI 2/06 tulosta | sulje ikkuna