Akateeminen johtaja – joukkonsa edessä vai puun ja kuoren välissä?

Johtaja on peili, kehittämisen veturi, puskuri, kehittäjä, tukija, innostaja, johtaja vastaa taloudesta ja tiloista, tuntee lait ja sopimukset sekä noudattaa niitä. Luen seminaarista saamaani listaa asioista, joita opetushenkilökunta odottaa johtajalta. Tätä kaikkea ja ennen kaikkea avoimuutta, oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta. Nämä ovat johtajan tehtäviä työyhteisön suuntaan. Toisaalta johtaja toimii työnantajan edustajana ja työnantajan suuntaan. Kaksoisroolista voi helposti seurata puun ja kuoren välissä elämisen tunne.

Johtajalta vaaditaan paljon ja tämä kuuluu johtajuuteen. Vaatimusten ja johtajan aseman pitäisi kuitenkin olla selkeämmin määriteltyjä kuin ne nyt ovat. Omalta osaltaan UPJ-prosessi on saanut meidät pohtimaan akateemisen johtajuuden laatua ja paineita. Käsityksemme siitä, mikä laitosjohtajan tehtävä ja asema on, ei välttämättä käykään yksiin uusien tavoitteiden kanssa. Kollegiaalinen johtaja ja palkkakeskusteluja käyvä esimies eivät helposti mahdu samaan persoonaan.

Johtajiksi halukkaita sopivia henkilöitä voi olla vaikea löytää, kun moninaiset vaatimukset koko ajan kasvavat. On vaara, että johtaja kuluu loppuun liian nopeasti sen sijaan, että jaksaisi hoitaa tehtäviään useamman kauden. Vaihtoehtona on tietenkin tehtävien kierrättäminen, mutta jollekin laitokselle saattaa sopia se, että yksi henkilö opettelee kaiken sen, mitä johtajan tulee osata ja tietää ja hoitaa tehtävää pitempään. Jossain muualla taas tehtävän kierrättämisen edut ovat suuremmat. Tällöin useat ihmiset osaavat asioita, useammat ymmärtävät, mitä tehtävä vaatii ja näin johtaja saa myös tarvitsemaansa tukea omassa yhteisössään. Joka tapauksessa vaatimusten ja odotusten täytyy pysyä inhimillisinä.

UPJ tuo sopimusten soveltamisen entistä lähemmäs laitoksia. Johtaja joutuu selvittämään sopimusten sisältöjä, oikomaan väärinkäsityksiä ja varmistamaan, että hänen yksikössään toimitaan laillisesti ja noudatetaan sopimuksia. Jotta voisi selittää, pitää itse osata ja tietää. Tunteeko jokainen yliopistolla toimiva johtaja riittävän hyvin työtämme määräävät lait, asetukset ja ennen kaikkea virkaehtosopimukset, jotta voi myös selittää ja oikoa? Oma kokemukseni on, että vaikka yliopisto on viime vuosina kouluttanut ja tukenut johtajia hyvin, virkaehtosopimuksen käsittely on jäänyt kovin vähäiseksi. Luottamusmiehet tuntevat sopimukset paljon paremmin kuin esimiehet. Ennen UPJ-aikaa mikään ei myöskään ole velvoittanut kaikkia johtajia osallistumaan tarjottuun koulutukseen. Osittain tästä saattoi johtua se, että kun viime lukuvuoden aikana etsittiin UPJ:n heikointa lenkkiä, myös johtajat mainittiin ehdolle.

Akateemisen johtajuuden käsitteen muuttumisen myötä myös johtajan tehtävään kelpaavien joukko on laajentunut. Professoreiden lisäksi myös lehtorit ja yliassistentit toimivat johtajina. Samaan aikaan, kun uudenlainen johtajuuden käsite yliopistoissa on alkanut juurtua, olemme joutuneet UPJ-arvioinneissa käyttämään uutta johtajuuden väliporrasta, esimiestä tai lähiesimiestä. Tähän asti opetushenkilöstön esimies on ollut yksiselitteisesti laitoksen johtaja. Arviointien delegoiminen lähiesimiehiä käyttämällä oli välttämätöntä, mutta se herätti kysymyksiä roolien sekaantumisesta. Aiemmin tasavertaiset kollegat joutuivat esimies – alaissuhteeseen ja aina ei arvioijan akateeminen kompetenssi vastannut arvioitavan kompetenssia. Jos jatkossa tarvitaan lähiesimiehiä, sellaiset tehtävät tulee rajata selkeästi sopimuksessa tai UPJ:n soveltamisohjeissa.

Jatkossa joudumme elämään arviointien kanssa ja toimimaan niissä. Arvioitavilla on oikeus edellyttää, että arvioijat ovat tehtäviensä tasalla ja toimivat oikeudenmukaisesti ja sopimuksia noudattaen. Arvioijilla on oikeus odottaa yliopiston huolehtivan koulutuksesta ja tuesta, jota he ehdottomasti tarvitsevat. Puun ja kuoren välissä ei ole hyvä toimia ja tätä tunnetta pitää voida vähentää, jos haluamme saada parhaat mahdolliset henkilöt hoitamaan johtajan tehtäviä.

(painetun lehden s. 3)