6/05

  • pääsivu
  • sisällys

  • Päivi Atjonen
     

    Kolumni

    Rakkaus on pitkämielinen ja lempeä


    Olipa kerran hempeä häätilaisuus: “Kaikkitietävän opetusministeriön kasvojen edessä ja tämän akateemisen seurakunnan läsnäollessa kysyn sinulta, Lahja Unelma Tietonainen, tahdotko ottaa aviopuolisoksesi tämän Jalo Aatos Yliopiston ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes Kela teidät erottaa?” Epäröimättömän kirkas tahdon-vastaus kajahti holvikaarista. Oli halausten ja suudelmien aika, alkoi riisisateen siunaama polku kohti yhteistä pitkää työelämää.

    Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, kun Lahja ja Jalo kohtasivat maisteriopintojen alussa. Varsinkin Jalo tuntui odottavan mielitietyltään melko paljon. Olisi pitänyt osata kieliä ja moninaisia eTaitoja, ajatella tieteellisesti sekä omistautua täysipainoisesti vain tälle parisuhteelle. Aikaa myöten Lahja kuitenkin ymmärsi, että Jalolla oli viisaita ajatuksia, ylevä missio ja kansainvälinen ystäväpiiri. Turvallista tuollaisen ison kumppanin kainalossa olisi elellä, varakkaaltakin vaikutti. Wiidessä wuodessa maisteriksi walmistuttuaan oli helppo vastata kosintaan myöntävästi: kyllä, haluan tutkija-opettajaksesi.

    Varsinkin kuherrus(kuu)kausi oli ihana. Lahja sai päivät pitkät nähdä lemmittyänsä, oli lupa tehdä hänen siipiensä suojassa kiinnostavaa älyllistä työtä, ja ansiotulojakin kilahti kohtuumäärä kuukausittain tilille. Jalolla oli paljon lahjakkaita lapsia edellisestä avioliitostaan; oli innoittavaa opettaa heitä avarissa luentosaleissa ja valoisissa laboratorioissa väitöskirjan valmistelun välissä. Työaika oli joustava, ja talo tarjosi mahdollisuuden monenlaiseen hyväntekeväisyyteen apen ja anopin eli isänmaan hyväksi. Tuon tuosta pääsi piipahtamaan ulkomailla konferensseissa ja EU-hankepalavereissa.

    Mutta mustia pilviä alkoi vähitellen hivuttautua taivaanrannalle. Ilmeni, että aviosopimus oli vain määräaikainen, naimakauppa oli osoittautunut pätkäsuhteeksi. Jalo Aatos rauhoitteli nuorikkoaan, että aina jostain polkaistaan projekti yhteisen jääkaapin täyttäjäksi. Lahjaa pelotti, että jonkun tuomarin pöytälaatikosta paljastuisi hänet puille paljaille jättävä avioehto, jos tulisi tosiryppy rakkauteen. Jalo alkoi käydä vähitellen kummallisen kärsimättömäksi ja vaativaksi: Missä väitöskirja-lapsosemme viipyy? Etkö käytäkään iltojasi ja viikonloppujasi työtehosi parantamiseen? Mikä on työsi todellinen VAATIvuus ja oletko HENKIsesti riittävän kypsä? Huhuttiin, että Jalolla on salarakas, joku Elsi Elinkeinoelämä, Paula Polyteknik tai Armi Aluekehitys. Ex-liiton lapset, joita aina vaan sikisi jostain lisää, nurkuivat enenevästi milloin mistäkin. Elämä alkoi maistua yhdeltä sotkuiselta rutiinilta ja ainaiselta kilpailumittelöltä.

    Lahja tahtoi pelastaa suhteen ja talutti Jalon avioliittoneuvolaan. Siellä opetusministeriössä selviteltiin, miten muissa vastaavissa suhteissa voidaan, miten tilastojen mukaan itse asiassa kaikki nuoripari L & J:llä oli hyvin. Lahjalle selvisi, että yhtä vaativia olivat kumppanit businesspuolella, kuntasektorilla ja verohallinnossa, joten ei armas vaihtaen paranisi. Vahtivat mokomat pikkumaisesti esimerkiksi työhöntuloaikoja, ja kenkää saattoi saada mitättömästä omintakeisesta ajattelusta tai saneerauksen vuoksi.

    Neuvolasta palattuaan Lahja Unelma päätti omaksua positiivisen ajattelun: Joka liitossa on kriisinsä, liian helposti ei pidä antaa periksi. Parisuhdetta tulee vaalia, järjestää kahdenkeskisiä hetkiä viikonloppuina, eikä ottaa puolisoa itsestäänselvyytenä. Kyllä Jalo Aatos oli sentään verraton kumppani, komeakin kuin mikä ja itse asiassa kannustavan liberaali ja moniarvoinen. Kun äijänkörmy vielä oppisi vähentämään ainaista puhettaan rahasta, eikä joka välissä yrittäisi ängetä Lahjan luovaa työtä yksitotisiin hallintokaavoihinsa, olisi emeritana ilo muistella ehtoisia yhteiselon vuosia. Sen pituinen se.

    Kirjoittaja työskentelee kasvatustieteen professorina Joensuun
    yliopiston kasvatustieteen laitoksessa

    (painetun lehden s. 15)