ACATIIMI 4/05 tulosta | sulje ikkuna

Järjestelmästä toiseen


Valtioneuvoston tuore periaatepäätös julkisen tutkimusjärjestelmän rakenteellisesta kehittämisestä sisältää paljon hyviä havaintoja ja kannatettavia tavoitteita. Julkinen tutkimusjärjestelmä on vankalle kansalaisten tuelle ja arvostukselle rakentuva, Suomelle elintärkeä instrumentti. Sen edelleen kehittäminen on kansallinen projekti, jossa haetaan järjestelmän trimmaamista huippukuntoon, tukemaan kansallista pyrkimystä kestävään ja tasapainoiseen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen. Vaikka tutkimusjärjestelmän tähänastisessa kehittämisessä on saatu hyviä tuloksia ja vaikka se monissa kohdin kelpaa muillekin kansoille esimerkiksi, tekemistä vielä riittää. Suomen suuri kilpailuetu on tässäkin asiassa matala organisaatio ja avoimuus yhdistettynä suhteellisen laajaan yksituumaisuuteen. Kansainvälinen toimintaympäristö muuttuu kuitenkin hyvin nopeasti, eikä itsetyytyväisyyden syntiin pidä liiaksi syyllistyä.

Toimenpideohjelma kohdistaa huomiota korkeatasoisen tutkimuksen ja opetuksen edelleen vahvistamiseen mm. kansallisen yhteistyön ja kansainvälisen liikkuuvuuden sekä johtamisjärjestelmien parantamisen kautta. Yliopistojen taloudellista toimivaltaa lisätään ja tulosohjauksen kriteerejä tarkistetaan. Kilpailukykyiset tieteen ja teknologian osaamiskeskittymät ja huippuyksiköt saavat erityistä huomiota, samoin tärkeät infrastruktuuriasiat.

Periaatepäätöksen näkökulma on ymmärrettävästi organisaatio- ja politiikkapainotteinen, ylhäältä alas katsova. Vastakkaisesta suunnasta katsottuna nykytilanne ja tulevaisuuden tavoitteet voivat näyttää varsin erilaisilta. Kansallisten pyrkimystenkin kannalta avainasemassa ovat tutkimus- ja opetustyötä tekevät ihmiset, kuten yliopistoväki. Kyvykkäiden ihmisten sitouttaminen on myös julkisen tutkimusjärjestelmän onnistumisen ehto. Palkkauksen ja palkitsemisen käytännöt eivät nykyisellään riittävästi tue julkisen tutkimusjärjestelmän kehittämistavoitteita. Tutkijoiden rekrytoinnin ja urakehityksen ongelmat ovat Suomen tieteen kannalta varsin haitallisia.

Tässä valossa eräissä yliopistoissa esiintynyt kapinointi uutta palkkausjärjestelmää vastaan näyttää omituiselta. UPJ on liikahdus oikeaan suuntaan ja se tulee kääntää yliopistojen taloudellista toimivaltaa lisääväksi. Nuorilla tutkijoilla tulee olla mahdollisuus vakavaan keskusteluun esimiestensä kanssa, myös oman uransa pohtimiseksi. Vertaisarvioinnit ovat osa tieteen arkipäivää eikä niitä tule tässäkään yhteydessä kavahtaa. Esimiesten ja johtajien tärkeä tehtävä yliopistoyhteisössä on tunnistaa talentti, kannustaa sitä kehittymään ja luoda sen hyödyntämiselle edellytykset. Yliopistojen sanotaan kehittyneen luostareista, joissa munkkiveljet pidättäytyivät maallisesta mammonasta ja muista houkutuksista omistautuakseen
kokonaan yhteiselle asialle. Tuskin sellaisista yhteisöistä olisi enää julkisen tutkimusjärjestelmän peruspilareiksi.

Risto Nieminen
Akatemiaprofessori Risto Nieminen toimii fysiikan professorina Teknillisessä korkeakoulussa. Professoriliitto palkitsi hänet Vuoden Professorina 2003.


ACATIIMI 4/05 tulosta | sulje ikkuna